keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Orangemen - Visa-Basket 2.10.2011

Ennakkotunnelmat:
Kausi 2011-2012 on alkamassa LePyn osalta hieman edellisvuosia huterammalta pohjalta. Harjoitusmatseja ei ole alla ainuttakaan. Pelaajarintamalta on kuulunut toistaiseksi vain negatiivisia uutisia. Joukkueesta ovat kuulemma pois jäämässä ainakin Jussi Somervuo, Juha Latvala ja Gijsbert van der Starre. Lisäksi Artturi Suursohon osallistuminen on vielä epävarmaa. Pelaajamenetykset ovat melkoisen tuntuvia. Somervuo oli viime kaudella sentään Elorannan Mikon jälkeen joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja, tendex-indeksi-lukemallaan 0,654.
Juha Latvala oli joukkueen tilastokärki koriinjohtaneissa syötöissä, riistoissa sekä peliminuuteissa. Myös Juhan piste- ja levypallokeskiarvot, 10,2 ppg ja 5,8 rpg, olivat LePyn tasaisessa joukossa kovia lukemia. Gijsbertin rooli oli viime kaudella jo melkoisen pieni (kerrankin voi puhua Pertsan kohdalla jostain pienestä). Luultavasti perhe ja työ veivät harrastukselta entistä enemmän aikaa.
Näillä näkymin tuntuu kovasti siltä, että erittäin haasteellinen kausi on Orangemen-porukalla edessä. Venymistä ja tsemppiä tarvitaan, jotta vältetään vajoaminen lohkon häntäpäähän.

Visa-Basketin kanssa tasattiin voitot edellisissä kohtaamisissa. LePy voitti syksyllä 2009 kotonaan 83-67 ja Pirkkolassa hävittiin numeroin 70-63 keväällä 2010.
Odotettavissa on siis ihan sopivan jännä kauden avausmatsi Kalevi Leikaksen luotsaamaa Visa-Basketia vastaan. Peli Leppävaaran liikuntahallissa sunnuntaina, jos vaan vesivahinkoremontin jäljiltä sinne jo päästään.

Loppulätinät:


Orangemen pist/lev: N.Rantio 11/6, H.Kannelsalo 4/2, J.Saarme 3/2, O.Torkkeli 8/5, J.Sarasti 6/5, M.Konkari 3/3, M.Eloranta 10/6, R.Ranta 14/3.

Visa-Basket pisteet: M.Nietosvaara 28, J.Talpila 19, M.Dionf 7, V.Järvinen 4, L.Jämsä 4, S.Stahl 14, A.Novitski 8, T.Spiridovitsh 5, T.Leikas 12.

Vua eipä olla totuttu 3-dirressä tämmösseen meininkiin. Kolme-neljä Visa-Basketin pelaajista voisi taitojensa ja tehojensa puolesta pelaillla aivan hyvin sarjaporrasta tai paria ylempänä.


LePy - VisaBasket 2011s matsin kuvat
==============================================================================

tiistai 6. syyskuuta 2011

Kausiennakko 2011-2012

Todellisista voimasuhteista on mahdotonta sanoa tässä vaiheessa, ennen kauden alkua vielä mitään tietämättä joukkueiden kokoonpanoja; onko avainpelaajia lähtenyt, onko joku saanut oleellisia vahvistuksia.

III-divarin A-lohkon joukkueet ovatkin tässä siis laitettuna "paremmuusjärjestykseen" ihan vain edelliskauden meriittien perusteella. Kauden lopussa sijoitukset tuskin ovatkaan sitten tämän listan mukaisia, vai olisivatko. No ei varmaan ole.
Listassa on LePyn alapuolella joukkueita, jotka voivat ihan hyvin nousta vaikka kärkikahinoihinkin. Ja jos LePy ei onnistu samaan yliotetta muutamasta yläpuolelleen listatusta porukasta, niin LePy saattaa jopa päätyä viisivuotisen III-divaritaipaleensa huonoimpaan sijoitukseen (kausi 2008-2009, sijoitus viides).

Joukkueen nimen jälkeen on listattuna kauden 2010-2011 divaritaso, sijoitus lohkossaan sekä voittojen ja häviöiden määrä.

1. Räppä II-div. 11. 9/15

2. Pantterit II-div. 13. 6/18

3. Härät III-div. 1. 17/3

4. Petäjä III-div. 2. 17/5

5. VisaBasket III-div. 3. 15/5

6. LePy III-div. 3. 16/6

7. MaSu III.div. 5. 13/9

8. Seniors III-div. 5. 10/10

9. HyPo II III-div. 6. 8/12

10.ToPoLa I III-div. 8. 9/13

11. El Tahto III-div. 10. 4/18

12. Malibu IV-div. 1. 15/2

13. Rukkanen IV-div. 3. 12/6

=======================================================