torstai 25. helmikuuta 2010

LePy - LoU 27.2.2010

Ennakkotunnelmat: III-divisioonan A- ja B-lohkoista kummastakin kaksi
parastahan pääsee karsimaan kakkosdivariin noususta.
LePyllä on nyt kuusi matsia pelaamatta. Nousukarsintapaikan varmistaminen, ilman
muiden joukkueiden sopivasta ristiinpelaamisesta tulevia apuja, edellyttää vielä
vähintäinkin kolmen ottelun voittamista. LePyn loppukauden ohjelma ei
suinkaan ole mitenkään helppo, joten kolmen voiton hankkiminen on vielä
kovan työn takana.
LoU on napannut kauden aikana kovia päänahkoja voittamalla mm. Seniorsit
ja PuB:n kertaalleen. LoU on takonut yli sata pistettä taululle kolmessa pelissään,
eli tulivoimaakin joukkueessa tuntuupi olevan enemmän kuin riittävästi aiheuttamaan
harmaita hiuksia lepyläisille.

Loppulätinät:
No ei ihan sentään tukka lähtenyt päästä, mutta ihan tiukkaa taistoa kolme ekaa jaksoa. Peli lähes tasoissa vielä tilanteessa 54-53. Viimosella jaksolla sitten LoU:n rosterin kapeus alkoi jo näkyä.

Lepy: T.Kallio 13/6, N.Rantio 10/12, I.Heino 13/3, J.Saarme 8/8, M.Haavisto 6/6, J.Somervuo 3/8, M.Konkari 6/1, A.Kähärä 0/2, R.Ranta 7/5, M.Eloranta 10/4, A.Karppinen 3/0, O.Torkkeli 5/6.
LoU: A.Iltanen 8, M.Sundell 13, K.Ilkko 15, M.Hietaniemi 0, J.Lipponen 6, J.Savelainen 10, S.Tiainen 1, K.Ahava 6.

LePy-LoU 2010k matsin kuvat
===================================================================

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Loppurutistus


Kaudesta 2009-2010 on pelaamatta 3-6 matsia joukkueesta riippuen.
Lepyllä on kuusi peliä jäljellä ja niistä viisi pelataan tiukassa tahdissa kahden viikon aikana. Ja viikko siitä eteenpäin on vielä viimeisenä otteluna peli BCHukkia vastaan.
Tässä vaiheessa B-lohkon voittoon on mahdollisuus vain kolmella joukkueella, PuB:lla, LePyllä ja Seniorseilla. Seniorseillakin lohkovoitto edellyttäisi sitä, että PuB ja LePy jakaisivat voitot tasan kahdessa vielä pelaamatta olevassa keskinäisessä pelissään. Ja että Seniors voittaisi kaikki loput ottelunsa ja että PuB ja LePy häviäisivät kaikki muut kuin keskinäiset ottelunsa. Ja Seniorsien olisi lisäksi voitettava LePy-matsinsa vähintäinkin seitsemällä pisteellä, koska LePy voitti syksyn kohtaamisen kuudella pisteellä. Eli Seniorsien lohkovoitto on lähinnä vain teoreettinen mahdollisuus. Sen sijaan PuB:lla ja LePyllä on kutakuinkin tasaiset
mahdollisuudet lohkovoittoon. KY-kori ja LoU voivat yltää enää korkeintaan lohkon kakkossijalle, ja sekin edellyttää paljon "apua" muiden joukkueiden keskinäisten pelien taholta.
Kaikki viisi tässä esiteltyä joukkuetta voivat siis yltää nousukarsintoihin. Toinen juttu onkin sitten se, että kannattaako yhdenkään näistä joukkueista haikailla tosissaan kakkosdivariin nousua. Nämä jengit edustavat kyllä kunnialla hyvää kolmosdirretasoa, mutta kakkosessa voisi tulla ankea kausi eteen. Ainakin vaatisi lisävoimien rekrytointia tai melkoista kehitysharppausta joka porukalta.
===================================================================

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Superit - LePy 20.2.2010


Aloittaako LePy uuden voittoputken kasvattelun vai pystyykö Superit kasvattamaan LePyn meneillään olevan tappioputken peräti kolmen ottelun mittaiseksi?
Pari viimeisintä Superit-peliä (kevät 2008 ja syksy 2009) LePy on selvittänyt voitollisesti. Viimeisin tappio Supereille on koettu syksyllä 2007.

Ja tässä sitten kevätkauden 2010 peli:


LePy: N.Rantio 24/6, J.Saarme 7/5, M.haavisto 2/6, M.Konkari 7/4, M.Eloranta 10/10,
J.Sarasti 11/9, A.Karppinen 0/2, G.Starre 0/1, T.Sulonen 23/2.

Superit: J.Salin 16, M.Törnblom 6, M.Pendolin 10, T.Blom 9, P.Lappalainen 11, J.Jousisto 6, H.Kähkönen 10, T.Pihlajamäki 11.

Superit - LePy 2010k kuvat
===================================================================

torstai 11. helmikuuta 2010

Visa-Basket - LePy 11.2.2010


Miksi ihmeessä LePy koki VisaBasketia vastaan pelatussa ottelussa
kauden suurinumeroisimman tappionsa, seitsemän pistettä huonoa?
Selitys alkaa löytyä kun on saatu tapahtumaan hieman välimatkaa
ja aivotoiminta on taas palautunut kutakuinkin normaaliksi.
Tappio selittyy Visan äärimmäisen kierolla taktisella vedolla.
He olivat buukanneet matsin alkavaksi heti teinityttöjen
voimistelu/tanssiharjoitusten perään. Tälläiseen tottumattomat LePyn pelaajat
ehtivät nähdä ennen oman pelinsä alkua tiukoissa trikoissa harjoittelevien
viehkojen neitosten kirmailua semmoisen yliannostuksen, että pelin lopputulos
oli sinetöity samantien. Lepyläiset olivat koko pelin ajan ihan koomassa
ja normaaliin suorituksen pystyi vain Timo "MitäOliksSielläJotainVoimiste-
lijatyttöjäkin" Kallio. Tuliko hän kenties viimeisenä pukuhuoneesta vai onko
hän muuten vain täysin immuuni tälläisille häiriötekijöille. Seura kaavaileekin nyt täydentävänsä pelaajien (paitsi Timon) lämmittelyasua voimakkaasti tummentavilla aurinkolaseilla vastaavan katastrofin välttämiseksi tulevaisuudessa.

LePy: T.Kallio 16/6, N.Rantio 7/7, I.Heino 7/3, J.Saarme 4/2, J.Somervuo 3/1, M.Konkari 1/3, R.Ranta 6/0, M.Eloranta 7/11, J.Sarasti 5/0, O.Torkkeli 4/4,
G.Starre 0/8, T.Sulonen 3/2.
VisaBasket: T.Leikas 15, J.Talpila 4, D.Stojanovski 5, M.Diont 3,
A.Heinonen 6, T.Kauppinen 19, V.Pöyry 8, T.Spridovitski 10.

VisaBasket-LePy 2010k matsin kuvat
===================================================================

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

LePy - KY-kori 6.2.2010

Jatkuuko LePyn voittoputki vielä urheilullista ja taitavaa KY-koriakin vastaan? Syyskauden peli oli jo äärimmäisen tiukkaa vääntöä.
http://www.youtube.com/watch?v=kal4l2_kCEU
Ja tässä sitten kevätkierroksen pelin kooste:

Tähän kohtaan sitten katkesi LePyn kuudentoista M3D-matsin voittoputki.

LePy: N.Rantio 11/8, I.Heino 11/2, J.Saarme 5/4, J.Somervuo 5/0, M.Konkari 6/1/4s/4r, R.Ranta 5/7, M.Eloranta 16/9, j.Sarasti 8/5, O.Torkkeli 3/4, G.Starre 0/2.
Ky-kori: M.Westerholm 23, T.Kosonen 16, T.Waltari 13, I.Simula 11, O.Salonen 8, J.Hakanen 2, K.Rahuorg 1.

LePy - KY-kori 2010k matsin kuvat
===================================================================