perjantai 6. toukokuuta 2022

Loppulätinät 2021-2022

 

LePyn kausi nro 15 kolmosdivarissa lusittu aika lailla perinteiseen tyyliimme, herran nuhteessa ja putoamispeikon pelossa. Koronavirusepidemia ei vaikuttanut sarjan läpiviemiseen kuin sen verran, että kevätkauden aloittamista siirrettiin kuukaudella eteenpäin. Sarjapaikkamme kolmosessa säilyi taas hieman rimaa hipoen. LePyn (V/T 8/14) sijotus 12-joukkueisessa B-lohkossa oli yhdeksäs. Viimeiseksi lohkossamme sijoittui HNMKY Los Pakilas Lakers (V/T 2/20), joka näin ollen taitaa pudota nelosdivariin. B-lohkon voittajaksi nousi järvenpääläisjoukkue JaKaRi (V/T 3/19) voitettuaan kauden 12 viimeisintä otteluaan.

Tehoindeksikisamme tämän kauden osalta voitti Mikko Eloranta kaikkien aikojen toiseksi kovimmalla lukemalla 0,84. Kisassa toiseksi sijoittui Alvar Aladin (0,47) ja kolmanneksi Alex Aladin (0,44). Rahand Omar jäi vain yhden sadasosan päähän jaetusta kolmossijasta.

P.Nurminen-tsempparipokaalin saaja ratkottiin joukkueen kesken suoritetun äänestyksen perusteella. Voittajaksi valittiin Mikko, joka vei pokaalin myös kymmen vuotta sitten kaudella 2011-2012. Toiseksi sijoittui nyt Huja ja kolmannen sijan jakoivat Ilari ja Robin.

Jo kaudesta 2006-2007 lähtien ollaan kerätty tilastodataa pelaajistamme. Maratontaulukossa tapahtui taas monenmoisia sijoituksien muutoksia.

Robin Ranta (186 peliä) ohitti Antti Karppisen (172 peliä) pelattujen otteluiden määrässä ja on nyt tässä kategoriassa kolmossijalla. Sadan pelin rajapyykkiin ylsivät tällä kaudella Joonas Sulonen (111 peliä), Alex Aladin (110) ja Tommi Salin (100).

Ilari Heino (1436) siirtyi kolmossijalle tehtyjen pisteiden kategoriassa pudottaen Robinin (1423) nelosstilalle. Ile kertoili karistavansa Espoon pölyt jaloistansa lähitulevaisuudessa, joten Robin saattaa hyvinkin kaapata pronssisijansa takaisin  taas ensi kaudella.

Joonas Sulonen nousi onnistuneiden pelitilanneheitojen määrässä kolmossijalle (FG 510). Seuraavina ovat Ilari Heino (502) ja Robin Ranta (500).

Alex Aladin (248) nousi Olli Torkkelin (218) edelle upotettujen vaparien määrässä ja on nyt kaikkien aikojen tilastossa kolmossijalla.

Vili Etholen nousi jaetulle kakkossijalle kolmosten onnistumisprosenteissa (29%).

Robin (359) vei pronssisijan Markus Konkarilta (341) koriinjohtaneiden syöttöjen määrässä.

Robin (301) nappasi hopeasijan pallonriistoissa Marko Raatikalta (283).

Tuolta tilasto-albumista löytyy vuodet 2006-2022 kattava maratontaulukko.

 

Koostevideossa pätkiä parhaiten sujuneista matseistamme.


Kauden 2021-2022 tilastokärjet pelitapahtumittain

- pisteet: Alex Aladin, 259
- onnistuneet kakkoset: Alex Aladin, 100
- onnistuneet kolmoset: Rahand Omar, 24
- FG heittoprosentti: Oliver Kaisti, 59,3
- onnistuneet vaparit: Alvar Aladin, 37
- levypallot: Mikko Eloranta, 229
- heitontorjunnat: Mikko Eloranta, 43
- koriinjohtaneet syötöt: Alvar Aladin, 72
- pallonriistot: Alex Aladin, 42
- peliminuutit: Alvar Aladin, 520

Kevään ottelut pähkinänkuoressa

Ottelu: LePy – Kruununhaka Seamen
Tulos: 77-70 (19-24, 48-45, 60-63)  Tulos per jakso: 19-24, 29-21, 12-18, 17-9
Namika on Suomen suurin seura, 1400 lisenssin omaavaa pelaajaa. Viisi pääasiassa HNMKY-taustausista pelaajista koostuvaa joukkuetta pelaa tällä kaudella eteläisen alueen kolmosdivarissa, ja taitaa olla vielä kolme jengiä nelosdivarissakin.
Kruununhaka Seamen tuli Leppävaaran matsiin aika lailla muuttuneella kokoonpanolla syksyn otteluun verrattuna. Tällä kertaa heillä oli mukana melkoinen liuta 1A-divariveteraaneja, mm. Eetu Nieminen, Mikko Westerholm  sekä Nicolas Dolenc.
Ja kun kaiken lisäksi LePyn kokoonpanosta puuttui pari avainpelaajaa, niin kotijoukkueen voitonmahdollisuudet alkoivat näyttää melkoisen ohuilta. Seamen johtikin ottelua ensimmäisellä jaksolla jossain vaiheessa jo 13-22. LePy sai ensimmäiseen pikkutaukoon mennessä kuitenkin kurottua eroa hieman pienemmäksi, 19-24.
Sitten oli LePyn vuoro iskeä. Alvar Aladin pelasi toisella neljänneksellä vain kaksi minuuttia, mutta ehti sinä aikana upottamaan yhdeksän pistettä. Velipoika Alex teki kuusi ja Mikko Eloranta seitsemän pistettä. Sitten, tälle ottelulle niin tyypilisesti, oli Seamenin vuoro hallita tapahtumia jonkin aikaa.
Vierasjoukkue pääsi lähtemään viimeiselle neljännekselle kolmen pisteen johtoasemassa. Seamen vaikutti jo tässä vaiheessa LePyä väsyneemmältä. Siitähän kertoo jo vastustajan laskeva trendi eri neljänneksien pistesaldoissansa, 24, 21, 18 ,9. Teemu Hujanen toi onnistuneella kolkillaan LePyn tasoihin (65-65) kun reilut seitsemän minuuttia oli vielä peliä jäljellä.
Sen jälkeen Mikko piti huolta siitä, että ottelu kääntyi LePyn voitoksi. Viimeisten minuuttien aikana Mikolle 9 pistettä, 8 levyriä, blokki ja kolme koriin johtanutta syöttöä. Kaikkiaan Mikon saalis ottelusta oli 22 pistettä, 13 levypalloa, 4 blokkia, riisto ja kolme assistia, tehoindeksilukema 1,49 on joukkueemme historian kolmanneksi korkein.
Tässäkin ottelussa kävi toteen se ilmiö, että voitto tulee, kunhan vähintäänkin viisi pelaajaamme yltää 0,5 tason teholukemaan. Siis onnistumisia pitää tulla suhteellisen laajalla rintamalla. Ja tulihan niitä, Mikko 1,49, Alvar 0,63, Alex 0,59, Ransu 0,57 ja Adam 0,52.
Onneksemme vastustajan ex-ykkösdivarijyrät eivät olleet ihan parhaimmillan tässä pelissä. Ei LePykään mitenkään erityisen hyvin pelannut kaikilta osin. Kolkit upposivat vain 18 prosentin tarkkuudella, 4/22. Vaparit sudittiin 10/21, eli 48%. Vaikuttaakin siltä, että vaikka haettaisiin kadulta randomisti joku Lepuskin liikuntahallin viereiseen uimahalliin vesijumppatunnillensa köpöttelevä mummeli heittämään vaparimme, niin tuskinpa tulos juuri tuota huonompi olisi.

Ottelu: LePy – FC Passe
Tulos: 105-70 (28-16, 50-37, 74-49) Tulos per jakso: 28-16, 22-21, 24-12, 31-21
Ei FC Passe nyt vielä mikään varsinainen ukkojoukkue ole. Mutta kun suurin osa runkopelaajista alkaa olla jo neljänkympin paikkeilla iältään, niin kyllähän se alkaa jo näkymään vauhdin hiipumisena.  
Passen puolustus toimi vähän laiskanpulskeasti, mistä kertoo osaltaan myös vähäinen virhemäärä. LePy viljeli runsaasti nopeita hyökkäksiä, ja kun LePyllä sattui olemaan tavallista parempi heittopäiväkin, niin loppulukemat muodostuivat Passen kannalta varsin murheellisiksi.
Joonas Sulosen heittokäsi kävi tarkasti, kakkoset 11/12, kolkit 3/6, pisteitä yhteensä 31. Jomppa merkkautti tilastoihin lisäksi vielä viisi koriinjohtanutta syöttöä ja 10 levypalloa, tehoindeksi 1,26. Hän nousikin nyt tupla-tupla-tilastossamme kolmossijalle.
LePyllä ei ollut tässä pelissä heikkoa lenkkiä lainkaan. Joka jampan tekeminen vähintäinkin hyvää tasoa. Sitä osoittaa myös pelaajiemme tehoindeksilukemat, jotka asettuivat 0,42 - 1,26 haarukkaan.

Ottelu: ToPoLa Top Gun – LePy
Tulos: 72 – 59 (21-16, 30-34, 57-45) Tulos per jakso: 21-16, 9-18, 27-11, 15-14
Palloilulajien yhteydessä puhutaan joskus jostain ihmeellisestä ohipelistä. Olisiko tässä nyt ollut sellainen ohipeli sitten. Ainakin LePy pisti pelitilanneheittojansa ohi ennästystahtiin. Kakkoset ja kolkit yhteensä 19/74 eli osumatarkkuus vaivaiset 26%.
Ei Top Gunkaan mitenkään erityisen hyvin pelannut. Lauttasaarelaiset upottivat kuitenkin heittonsa ratkaisuhetkillä luokkaa tarkemmin kuin espoolaisvieraansa.
Jos tuli viikkoa aiemmin käydyssä Passe-pelissä pelaajiltamme onnistumisia laajalla rintamalla, niin toisin oli nyt. LePyn ainoa kiitettävään arvosanaan yltänyt suoritus nähtiin Mikko Elorannalta, 17 pistettä 20 levyriä, 4 blokkia ja 5 koriinjohtanutta syöttöä, tehoindeksi 0,99. Tommi Salin pelasi vähän mutta viisaasti, indeksilukema 0,41. Myös Leksa operoi tyydyttävällä tasolla, 13 pistettä, teholukema 0,37.
TopGun-Heinon (Tuomo) ja LePy-Heinon (Ilari) keskinäinen koitos päätyi ratkaisemattomaan, molempien pistesaldo 11.

Ottelu: LePy – Sykki Hunks
Tulos: 76-100 (28-26, 42-47, 53-76)  Tulos per jakso: 28-26, 14-21, 11-29, 23-24
Sarjataulukossa kaukana edellämme olevalta Hunksilta puuttui useampiakin sellaisia pelaajia, jotka olivat ratkaisevassa roolissa syyskaudella kohdatessamme. Kyllähän Hunksilla edelleenkin oli heittää kehiin runsaasti valtakunnallisista sarjoista saatua kokemusta, mutta LePyllä ei ollut kuitenkaan suurempia ongelmia pitää ottelua tasaisena ensimmäisen puolikkaan aikana.  Sitten, aivan kuten viikkoa aiemmin Lauttasaaressa Top Gun -ottelussa, LePy onnistui häviämään kolmannen kvarttaalin 18 pisteellä. Viimeinen neljännes pelailtiin taas tasaisissa merkeissä, mutta peli oli jo käytännöllisesti katsoen hävitty siinä vaiheessa.
Hunksien joukkueesta nousi nyt ihan eri miehet pisteiden tekijöiksi kuin syksyn ottelussa. Stefan Beatovic upotti nyt 28 pistettä (syksyllä 5) ja Kristian Palotie 14 pistettä (syksyllä 1). Palotien kolme peräkkäistä vanhan koulukunnan tyylipuhdasta hook-heittoa nostaa hänet ilman muuta Kareem Abdul Jabbarin rinnalle koripallon suurten legendojen joukkoon.
LePyn peli siis hajosi jotakuinkin täydellisesti taas kolmannella neljänneksellä. Kun vastustaja skoraa yli 20 pistettä jokaisella jaksolla, niin puolustuspään työskentelymme ei ilmeisestikään ollut parasta A-luokkaa koko ottelussa missään vaiheessa.
Mikko Eloranta tekee pelissä kuin pelissä hurjia teholukemia, niin tälläkin kertaa, tehoindeksi 0,90. Lähes yhtä tehokkaasti käyttivät peliminuuttinsa myös Alvar Aladin (0,87), Tommi Salin (0,73) ja Ilari Heino (0,67).  
LePy (V/T 5/10) ei ole vielä pystynyt sarjapaikkaansa varmistamaan. Jopa tällä hetkellä lohkon jumbosijalla oleva Los Pakilas Lakerskin (V/T 2/10) saattaa tulla vielä rinnalle ja ohi. LePyllä on enää seitsemän ottelun verran aikaa kartuttaa pistetiliään, kun Lakersilla puolestaan on vielä 10 ottelua jäljellä.

Ottelu: Sykki Seniors – LePy
Tulos:  78-52 (23-12, 43-24, 62-39) Tulos per jakso: 23-12, 20-12, 19-15, 16-13
Eka matsi tällä kaudella jossa hävittiin kaikki jaksot. Ja arvatkaa mitä se tarkoittaa. Yllätys yllätys, sehän tarkoittaa sitä, että koko matsi hävittiin - ja vieläpä reilusti. Pari kierrosta aiemmin Top Gunia vastaan LePyn heittopeli jo takkuili pahemman kerran. Lähes yhtä huono oli osumatarkkuus tälläkin kertaa, pelitilanne heitot 22/75, onnistumisprossa 29%.
Toinen akilleen kantapäämme oli riistot/pallonmenetykset, 7/21.  Syksyllä JaKaRia vastaan oli riistot/menetykset lähes yhtä huonolla tolalla, 11/21. Lienee turha mainita, että sekin ottelu hävittiin.
Jos meillä on Mikko Eloranta ollut jo pitkälti toistakymmentä vuotta joukkueen kantavana voimana, niin vastaavaa voi sanoa myös Seniorsin Petteri Pelkosesta. Nytkin Pelkonen oli koko ottelun korikunkku 26 pisteellänsä, kakkoset 8/11 ja kolkit 3/5.
Meidän Mikko oli ainoa pitkä miehemme tässä pelissä ja joutuikin raatamaan koko 40 minuuttia ilman vaihtoja. Kunto tuntui kestävän ihan hyvin, pisteitä syntyi 17, ja 19 levypalloa tarttui hyppysiin. Alex Aladin keräsi myös aika komeat tilastot, 15 pistettä, 10 levyriä ja 4 koriinjohtanutta syöttöä.
Kaiken kaikkiaan LePyllä oli koriinjohtaneita syöttöjä nyt vain 9, eli harvinaisen vähän. Kauden syöttökeskiarvo on tähän mennessä 14,6 per ottelu.

Ottelu: LePy – MuKi III
Tulos:  62-51 (8-16, 27-32, 46-36) Tulos per jakso: 8-16, 19-16, 19-4, 16-15
Nyt napsahti  kauden ensimmäinen voitto sarjataulukossa edellämme olevasta joukkueesta. Molemmilla joukkueilla oli vain seitsemän pelaajaa käytettävissä. Mikko ja Alex pelasivat lopun neljän virheen rasittamina, mutta suihkuun ei sentään kukaan joutunut.  LePyn kolmen pisteen heitot sujuivat ekalla neljänneksellä sentään joten kuten, 2/8 eli 25 prosentin tarkkuudella, mutta kahden pisteen heitot takkusivat pahemman kerran. Aloitusjaksolla kakkosyrityksemme olivat 1/13, siis osumatarkkuus vain 14%. Kolme jälkimmäistä neljännestä sujuikin kakkosten osalta sitten jo ihan mallikkaasti 21/43,  heittoprossa 49. Kolmosilla ei päässyt kumpikaan joukkue juhlimaan, LePyn kolkit koko ottelussa 19 prossan tarkkuudella 5/27. MuKin heittopeli oli vielä pykälän verran heikompaa. Hurja määrä yrityksiä, mutta vain neljä osumaa kolmosviivan takaa. Levypalloista taisteltiin tasapäisesti, mutta pallonmenetyksiä oli MuKilla tuplasti LePyyn verrattuna. MuKi hassasi pallon 14 kertaa, LePy vain seitsemästi.
Vastustajien pelaajista Toni Lemmetyinen oli selvä ykkönen 23 pisteellänsä. Meidän ykkönen oli Elorannan Mikko, joka joutui jo toisessa peräkkäisessä ottelussaan raatamaan täydet 40 minuttia. Mikolta ihan kirjaimellisestikin (vaiko matemaattisesti) tasapainoinen esitys, 18 pistettä ja 18 levyriä. Alexille 11 pisteen lisäksi 5 syöttöä ja 4 pallonriistoa. Robin Ranta riisti pallon vastustjalta 5 kertaa, antoi 3 koriinjohtanutta syöttöä ja upotti siinä sivussa myös 9 pistettä.
LePyn pelaajien tehoindeksilukeman keskiarvoksi tuli vain 0,39, joka on hämmästyttävän alhainen verrattuna muihin tällä kaudella voittoisasti päättyneisiin otteluihin. Aiemmissa voitto-otteluissamme nuo keskiarvolukemat ovat olleet oleellisesti korkeampia: 0,66, 0,52, 0,51, 0,53, 0,72.

Ottelu: Los Pakilas Lakers – LePy
Tulos: 64-73 (20-18, 38-35, 51-53)  Tulos per jakso: 20-18, 18-17, 13-18, 13-20
Lohkojumbo taisteli ottelun voitosta viime minuuteille asti. Peli oli vielä lähes tasan (62-63), kun pelikellossa oli aikaa jäjellä enää vajaat kolme minuuttia. Kuudella miehellä matkassa ollut LePy onnistui kuitenkin venymään yhdeksän pisteen voittoon. Tällä voitolla LePy tarrasi jo vahvasti kiinni sarjapaikkaansa. Lakersin tilanne tukaloitui melkoisesti. Joukkueen V/T-lukema on nyt 2/13, ja sen täytyisi voittaa ainakin kuusi seitsemästä jäljellä olevasta ottelustaan mennäkseen sarjataulukossa LePyn edelle. Eikä LePy saisi saada siis enää lisää voittoja.
Lakersin pelaajista ei kukaan noussut erityisemmin esille. Kaikkien seitsemän pelaajan pistemäärät asettuivat 7-11 pisteen haarukkaan. LePyltä sen sijaan löytyi parikin pelaajaa, jotka onnistuivat takomaan pisteitä kuin liukuhihnalta. Mikko Eloranta sivusi uransa piste-ennätystä, 28. Joonas Sulosen saalis 22 pistettä, 7 levyriä ja 6 syöttöä. Rahand Omar nappasi kaikkiaan 12 levypalloa ja teki pari helpottavaa koria pelin ratkaisuvaiheissa.

Ottelu: LePy – HNMKY Panthers
Tulos:  57-77 (17-22, 23-41, 37-60) Tulos per jakso: 17-22, 6-19, 14-19, 20-17
Katastrofaalinen kakkosjakso koitui LePyn turmaksi. Toisen neljänneksen pelitilanneheittomme 2/19 (10,5%) oli kauden pohjanoteraus. Vierailija pääsi puoliaikaan mennessä jo 18 pisteen karkumatkalle. Toinen puolisko hävittiin sitten enää vain parilla pisteellä, joten loppulukemista ei onneksi muodostunutkaan ihan niin rumia kuin mitä pelin alkupuolisko antoi odottaa.
Ottelun korikuninkuuden vei meidän Alex Aladinimme 21 pisteellänsä. Myös Alvar Aladinilta ihan ok suoritus, 7 pts, 9 reb, 4 ast. Joukkueemme tehokkain oli kuitenkin Rahand Omar, joka raatoi täydet 40 minuuttia 0,43 tehoindeksilukeman arvoisesti. Ransu teki 16 pistettä ja nappasi 10 levyriä, joista peräti 5 hyökkäyspäässä.

Ottelu: LePy – Dynamo
Tulos: 81-61 (20-14, 34-31, 61-42)  Tulos per jakso: 20-14, 14-17, 27-11, 20-19
Toinen neljännes oli tässäkin ottelussa LePyn heikoin jakso. Mutta kolmas neljännes olikin sitten LePyn heiniä. Dynamon kompastuskiveksi muodostui heikko heittopeli. LePy sai venytettyä johtonsa jo 19 pisteen suuruiseksi viimeiseen pikkutaukoon mennessä. Viidellä miehellä matkassa ollut vastustaja jaksoi taistella  
ihmeen hyvin loppuun saakka. Viimeisen jakson LePy voitti enää vain yhdellä pisteellä. Loukkaantumissumasta kärsinyt LePy sai tähän otteluun jalkeille jo yhdeksän miestä.
Kuten syksylläkin, ottelun korikunkku oli Dynamon Roman Hiisku, nyt pisteitä syntyi 25. LePyläisistä ahkerimmin korisukkaa heilutti Alex Aladin, 17 pistettä 17,5 minuutin peliajalla. Yhtä säästeliäästi peliaikaa saanut Mikko Eloranta ehti upottaa 12 pistettä ja napata 12 lyvypalloa. Mikon tehoindeksilukema huikea 1,2. Vasta nyt kevätkauden ensimmäiseen peliinsä päässyt Oliver Kaisti oli heti hyvässä vedossa, 14 pistettä ja tehoindeksi erinomainen 1,0.  Oliver esitteli uuden puolen pelissään. Yleensä hän ei juurikaan komosia heittele. No nytpä heitteli - kaksi heittoa, kaksi osumaa.

Ottelu: Kisis – LePy
Tulos:  94-89 (30-16, 52-41,65-69,83-83) Tulos per jakso: 30-16, 22-25, 13-28, 18-14, 11-6
Matsi oli kuin kopio syksyn kohtaamisestamme. Aloitusneljännes meni selvästi Kisikselle. Keskimmäiset neljännekset, ja varsinkin kolmosjakso oli LePyltä hyvää tekemistä. Viimeiselle neljännekselle lähtiessä LePy oli hilautunut jo neljän pisteen johtoasemaan. LePyn johto kasvoi jakson alussa kahdeksan pisteen suuruiseksi, mutta kuten syksynkin ottelussa Kisis oli lopussa taas taidokkaampi. Sen verran eroa syksyn koitokseen oli, että silloin hävisimme muutamalla pisteellä jo varsinaisella peliajalla. Nyt se muutaman pisteen tappio tuli vasta jatkoajan jälkeen.
LePyn kakkosten (64%) ja vapareiden (88%) osumatarkkuuden suhteen ei ollut valittamista. Sen sijaan kolmosissamme tuli kauden pohjanoteeraus, 31 yritystä ja neljä osumaa eli tarkkuus 13%.
Kisis upotti 11 kolmosta sekä lisäksi melkoisen määrän pitkiä kakkosiakin hyvällä prosentilla.

Ottelu: JaKaRi – LePy
Tulos: 82-68 (25-17, 41-35, 61-49)  Tulos per jakso: 25-17, 16-18, 20-14, 21-19
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli riittämiin itse ottelussakin. Lisäksi sitten vielä Orange-tiiviin toimituskunnan edustaja oli tuhota uudenkarhean (vm. 2003) Volvonsa keulan palatessaan iltahämärissä Järvenpäästä Järvenperään. Edustajan nopean hätäjarrutuksen (ja pappavauhdin) ansiosta eteen hypännyt peura taisi selviytyä kutakuinkin ehjin nahoin törttöilystään. Rekisterikiven alaosa näyttää kyllä hieman murjotulta, mutta sehän voi olla yhtä hyvin edustajan vaimonkin talvisia aikaansaannoksia. Hän kun ei ihan joka pikku kolhusta vaivaudu edustajaa informoimaan.
JaKaRi voitti ottelun aika odotetusti ja varmisti näin itsellensä vähintäinkin kakkossijan B-lohkossa. LePyn tappion syy oli taaskin paljolti sama kuin niin monesti aiemminkin viime vuosina -  nimittäin kaukoheitot - vai sanoisimmeko paremminkin kauko-ohiheitot. Melkein ottelussa kun ottelussa vastustajat upottavat kolmosia paremmin kuin LePy.
LePyn kolmoset tässä ottelussa olivat 5/28 (18%) eli meille aika tyypilistä roiskimista. Joukkueestamme vain Rahand Omarin kaukoheittosihti oli kohdallaan, kolkit puhtaasti 3/3. JaKarin Tuomo Koukkari upotti yhden kolkin enemmän kuin Ransu, mutta hänelle tuli kyllä aika paljon hutejakin.
Mikko Eloranta ei antanut edellisessä ottelussa saamansa sormivamman häiritä, vaan teki taas vaihteeksi huikeat tilastolukemat, 14 pistettä, 21 levypalloa ja kauden toiseksi kovimman tehoindeksin, 1,4. Myös Adam Pratchett ylsi erinomaiseen tehoindeksilukemaan, 0,9.
Koivusaaren koulussa on pelipaikkana omat pienet puutteensa, mutta muuten järjestelyt olivat ihan maailmanluokkaa. Esimerkiksi kolmelle ensimmäiselle katsojalle lahjoitettiin Pätkis-suklaapatukat. Orange-tiiviin toimituskunnan edustajakin onnistui sellaisen saamaan, mutta ei sentään onnistunut sitä syömään - edustajan lapsenlapset 3v & 6v ehtivät pistää patukan parempiin suihinsa.



sunnuntai 1. toukokuuta 2022

JaKaRi - LePy 3.5.2022

 

LePy ei aio antaa JaKaRin enää yllättää itseään niin kuin syksyn matsissa, jossa LePy sotkeutui pahemman kerran omiin jalkoihinsa yrittäessään pysyä vikkelämmän vastustajansa kyydissä.
Nyt JaKaRin kohtaamiseen vieraskentällä on valmistauduttu erityisen huolellisesti. Valmennusjohto on pyytänyt pelaajiamme katsomaan jokusen jakson Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa. Pyyntöä on kuulemma noudateltukin melko hyvin. Leksa esimerkiksi katsoi saman tien kaikki 13 tuotantokautta yhteen putkeen, eli jota kuinkin tuollaiset 150 jaksoa.
Tällä kertaa LePy meinaa siis pistää täyden rumban käyntiin heti matsin alusta lähtien. Ottelun varsinaisista tuomareista ei niin tiedä, mutta arvostelutuomareista ainakin Jorma Uotiselta odotamme täyttä kymppiä, ja Jukka Haapalaiseltakin vähintäänkin kutosta.
JaKaRi on useimmiten dominoinut keskinäisiä kohtaamisiamme Koivusaaren koulussa. Esimerkiksi viimeksi keväällä 2020 tuli Koivusaaressa turpiin komeat 40 pistettä. Kerran on kuitenkin sellainenkin ihme nähty, että ollaan sieltä voitto kairattu. Tämä tapahtui syksyllä 2015, kun LePy voitti matsin lukemin 63-70.

Peli Järvenpäässä, Koivusaaren koulussa tiistaina 3.5.2022, parhaaseen katseluaikaan klo 20:15. 

Loppulätinät

LePy pist/lev: I.Heino 3/2, M.Eloranta 14/21, J.Sulonen 12/5, R.Ranta 2/5, Alex Aladin 2/4, Alvar Aladin 10/9, R.Omar 11/6, T.Hujanen 6/4, A.Pratchett 8/11.

JaKaRi pisteet: J.Saanakorpi 5, J.Mäntylä 2, T.Koukkari 19, M.Koivisto 5, E.Tuononen 6, L.Jaakkola 5, J.Viita 15, J.Laine 14, A.Siliämaa 3, N.Takala 5.

2022k JaKaRi - LePy kuvat ja tilastot