sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Loppulätinät 2015-2016


Vaikeuksien kautta kohtuulliseen lopputulokseen. Näin voi miesten joukkueen suoritusta kai parhaiten kuvailla yhdellä lauseella.
Miehet päätyivät eteläisen III-divisioonan 12-joukkueisessa A-lohkossa sijalle 7. Tätä voimme siis pitää varsin tyydyttävänä saavutuksena, kun otetaan huomioon joukkueen nuorentuminen ja tavallista lukuisammat loukkaantumiset.
Kuusi pelaajaa edellisen kauden joukkueesta ei ollut enää käytettävissä kaudelle 2015-2016. Heidän tilalleen saimme joukkueeseen seitsemän uutta pelaajaa, joista peräti kuusi oli 90-luvulla syntyneitä. Tulokkaista vain F.U.T.-taustainen Kaarel Kets oli 80-luvun puolella syntynyt.
Ensimmäisen kerran näimme nuoret tulokkaat tositoimissa kauden kolmannella kierroksella vierasottelussa sarjan kärkikastia edustavaa Seniorsia vastaan. Tulokkaiden debyytti jäi melko vaisuksi, ja teholukemansakin varsin vaatimattomalle tasolle.
Alku ei siis ollut mitenkään erityisen toiveita herättävä, ja vaikutti jopa siltä, että kaudesta pitää selvitä lähinnä vain vanhempien pelaajien voimin.
Mutta onneksi jo seuraava ottelu osoitti synkimmät ennustelut turhanaikaisiksi. Kotiottelussa vastustajana oli EBT Moving Up. Tämän ottelun voitimme 77-67, ja nyt kaikki peliin osallistuneet neljä tulokastamme onnistuivat hienosti, teholukematkin olivat jo miehekkäästi 0,42 - 0,68 lukemissa. Kaudesta ei ehkä tulisikaan ihan niin haasteellista, kuin miltä aluksi vaikutti.
Syyskausi sujuikin sitten ihan mukiinmenevästi, kuusi voittoa, viisi tappiota, ja sijoitus sarjataulukossa neljäntenä.
Kevätkausi sujui taas, kuten jo niin monta kertaa aiemminkin, syksyä heikommin. Voittoja neljä, tappioita seitsemän. Ja mikä ikävintä, kaikki kuusi kotiottelua onnistuimme häviämään. Pari tappiota lisää, ja LePy olisi pudonnut Petäjän sijasta nelosdivariin (Faijojen farmiseuraksi). Keväällä jouduimme pelaamaan monen monta ottelua harvinaisen lyhyellä joukkueella. Pahimmillaan kaikki yli 190 senttiset puuttuivat kokoonpanosta.

Yksi kauden kohokohdista oli peli Martinlaaksossa, jossa isäntäjoukkue BC Hukat oli hommannut paikalle kuuluttajan ja maittavan buffetin. Yleisöäkin oli paikalla huomattavasti tavanomaista kolmosdivarimatsia enemmän.
Toinen mieleen jäänyt koitos oli Porvoon reissu, jossa paikallinen Räppä kaadettiin jännittävien vaiheiden jälkeen vasta jatkoajalla. Voiton arvoa nostaa se, että Räpällä oli tällä kertaa miehistössään useampikin Porvoon Tarmossa ykkösdivaria tahkoava pelaaja. Tässäkin ottelussa oli tunnelmaa luomassa selvästi tavallista suurempi katsojajoukko.
Pahin rimanalitus sattui syyskierroksella Kisahallissa, jossa menetimme 20:n pisteen johtomme viimeisellä neljänneksellä, ja  nousijajoukkue 101 Basketball Team karkasi lopussa selvään voittoon.

Kaikki ottelut videoitiin tälläkin kaudella, ja kuvamateriaalin perusteella tehtiin taas varsin kattava pelitapahtumien tilastointi. Ja mitä nämä tilastot sitten kertovatkaan. No esimerkiksi sen, että yli kymmen kauden veteraani Mikko Eloranta on edelleen joukkueen tuki ja turva, ppg 11.6, rpg 11.7 ja teholukema ennätystä sivuava 0,74.
Said Haji on ensimmäinen 90-luvulla syntynyt pelaaja, joka on yltänyt tehotilastokisassamme palkinnoille, pronssisija teholukemalla 0,41. Tehotilastokisan jaetulle kakkossijalle rynnivät kokeneemman kaartin Robin Ranta ja Marko Raatikka.
Tilastot osoittavat myös sen, että jonkinmoinen sukupolven vaihdos saattaisi tosiaankin olla tekeillä. Esimerkiksi Muhamed Hajin tilastolukemat lähentelivät monessa kategoriassa aivan joukkueen kärkeä; 20 ottelua, peliminuutteja 541 eli keskimäärin 27.1 per peli, pisteitä 204 eli ppg 10.2, eniten pallonriistoja 34, ja lisäksi vielä koriin johtaneita syöttöjä toiseksi eniten 40.

Joukkueen kesken suoritetussa äänestyksessä tsempparipokaalin saajaksi valittiin Mohamed Haji. Erittäin tasaisessa äänestyksessä toiseksi sijoittui Alex  Aladin ja kolmanneksi Joonas Sarasti.
Onnittelut kaikille palkinnonsaajille!

Jalat tukevasti ilmassa, koostevideo miesten joukkueen pelikaudesta 2015-2016. Lähinnä vain näiden meidän nuorimpien pelaajiemme, eli 90-luvulla syntyneiden tohinoita koostettuna muutaman matsin tiimoilta.



Linkki Lepyn miesten joukkueen tilastoalbumiin.

Loppulätinät_2015-2016
================================================================================

maanantai 4. huhtikuuta 2016

FC Passe - LePy 7.4.2016


Ennakkotunnelmat:
Kyseessä on kauden viimeinen peli molempien joukkueiden osalta.
FC Passe on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 6 ja LePy sijalle 9. Joukkueiden W/L-rekordeissa ei ole suurta eroa, Passe 10/11 ja LePy 9/12.
LePy hävisi kotisalissaan syyskierroksella keskinäisen matsin 50-58.
LePy saattaisi nousta peräti A-lohkon kuutoseksi, jos voittaisi torstaina Passen yli kahdeksalla pisteellä. Siis jos. Ja tämä JOS onkin sitten erittäin suuri JOS. LePyn otteet kun eivät ole olleet mitenkään erityisen vakuuttavia koko kevätkautena. Joukkue on nytkin parhaillaan rapsakassa neljän ottelun tappioputkessa.
Tappio torstain koitoksessa jättäisi LePyn lopullisen sijoituksen sarjataulukossa jonnekin sijojen 9-10 tietämille.
Peli Mäkelänrinteen uintikeskuksessa torstaina 7.4.2016, parhaaseen katseluaikaan klo 20:30.

Loppulätinät:

Kauden päättymisen kunniaksi videon lopussa Donkki-skaba!




LePy pist/lev: V.Pullinen 3/2,  T.Salin 3/2,  I.Heino 7/3,  M.Haji 7/3,  R.Ranta 15/7,  J.Sulonen 11/7,  M.Eloranta 12/8,  A.Aladin 1/4,  A.Karppinen 5/8,  S.Haji 4/7.

FC Passe pisteet: Erkinheimo 0,  Riikonen 6,  Urpola 6,  Muhonen 2, Lang 0,  Nikiforov 2,  Pulkkinen 12,  Salmela 2,  Hiltunen 30,  Jokela 4.

FC Passe - LePy kuvat 2016k 

FCPasse-LePy_2016k
====================================================================================