lauantai 30. marraskuuta 2013

1989-1994 syntyneiden panos LePyn edustusjoukkueessa.

Tässä artikkelissa hyödynnetään tilastomateriaalia, jota on kerätty LePyn miesten edustusjoukkueen peleistä vuoden 2006 syksystä lähtien. Tätä, nyt parin vuoden verran Orangemen-nimeä kantavaa joukkuetta, kutsuttakoon ainakin tässä artikkelissa LePyn edustusjoukkueeksi. Vaikka ei seuran taholta tietääkseni ole mitään edustusjoukkueen määritelyä koskaan suoritettukaan.
Tarkastelun kohteena on se, kuinka paljon ja minkälaisella tuloksella LePyn juniorit, ikäluokat 89-94, ovat osallistuneet  LePyn miesten edustusjoukkueen peleihin syksystä 2007  syyskaudelle 2013,  tarkemmin ottaen 25.11.2013 asti.
Ikäluokalla 89-94  tarkoitetaan tässä pelaajia, joiden syntymävuodet osuvat vuosiin 1989-1994.

Tarkastelujakson alkukohta on valittu siten, että silloin syksyllä 2007 alkavalla pelikaudella olisi näillä ikäluokan 89-94 vanhimmilla pelaajilla ollut ainakin  ikänsä puolesta jo täysin realistiset mahdollisuudet hakeutua seuran edustusjoukkueeseen pelaamaan.
Edustusjoukkueen sarjataso on ollut koko tarkastelujakson ajan kolmosdivisioona.
Tuon ajanjakson aikana  on  koripallomielessä tullut täysi-ikäisiksi kuusi ikäluokkaa, eli hyvin karkeasti arvioiden ehkä noin 60 A-junioria. Siellä taisi olla välissä kyllä jokunen laihempikin vuosi , jolloin A-junnujen toiminta oli LePyssä melko pientä. Joten voi tuo lukema kyllä todellisuudessa olla reilusti kuuttakymmentä pienempikin.

KYSYMYS:
Koska edustusjoukkue on viimeksi saanut riveihinsä LePy-juniorin, joka on osallistunut enemmän kuin 15:een peliin?

VASTAUS:
28.9.2007, jolloin Joonas "Jonttu" Sarasti (synt. 1991)  osallistui ensimmäiseen otteluunsa miesten joukkueessa -  ja ikäähän oli herralla siinä vaiheessa 16 vuotta. Hän  pelasi edustusjoukkueessa syksystä 2007 kevääseen 2012, viisi pelikautta, ja niiden aikana yhteensä 77 ottelua. Loukkaantumiset ovat pitäneet Joonaksen nyt  poissa pelihommista jo parisen vuotta. Toivotaan kuitenkin, että Jonttu tekisi vielä joskus paluun oranssipaitaan. Ainakaan ikä ei  olisi este hänen come backilleen vielä moniin, moniin vuosiin.

Ikäluokasta 89-94  on kahdeksan pelaajaa edustanut miesten edustusjoukkuetta tarkastelujakson aikana.

Yhden näistä kahdeksasta, tämän tuossa jo edellä mainitun Joonas Sarastin osuus tarkasteltavista suorituksista on ollut suurempi,  kuin koko muun ikäluokan 89-94,  eli noin viidenkymmenyhdeksän  muun pelaajan osuus yhteensä.


                            Kuvassa Joonas Sarasti ajamassa korille keväällä 2012  Malmin palloiluhallissa.

Tämän kuuden  ja puolen vuoden tarkastelujakson aikana LePyn edustusjoukkue on pelannut 148 virallista ottelua.

Peliin osallistumisia on kaikilla pelaajilla yhteensä 1424,  joista Joonaksella on 77, ja muilla ikäluokasta 89-94 yhteensä 65.

Pisteitä on tehty kaiken kaikkiaan 10473, joista Jontun osuus on 483 (4,6%), kun taas muut ikäluokan 89-94 edustajat ovat tehneet yhteensä 251 pistettä (2.4%).

Levypalloja on näinä vuosina kahmittu kaikkiaan  7118. Niistä Jonttu on napannut 337 (4,7%), ja muut 89-94 ikäluokkaiset yhteensä 85 (1,2%).

No entäpä missä nämä  ikäluokan 89-94  nuoret miehet ovat viime vuosien aikana pelailleet,   missä pelaavat nykyään, vai ovatko pelanneet lainkaan?

                                                        Kuva A-junnjen pelistä syksyllä 2012..

 Viime kauden päätteeksi aikuistuneet junnut  perustivat uuden  joukkueen, nimeltään LePy LBG. Se pelaa ainakin nyt kaudella 2013-2014 eteläisen alueen  viitosdivarissa. Tämä  on mielestäni hieman kaksipiippuinen juttu. Pojat saavat näin ollen varmasti runsaasti peliaikaa, mikä on tietysti hyvä asia. Mutta eipä peliajan jakamisessa  nuorille tulokkaille ole viime vuosina kitsailtu Orangemenissäkään, joten sielläkin olisi monelle peliminuutteja varmaan kohtuullisesti järjestynyt. Viitosdivisioona on sarjataso, johon joukkueet voivat liittyä ilmoittautumalla, eikä sieltä voi pudota  alas päin. Tästä johtuen sarjassa esiintyy melkoisia tasoeroja joukkueiden kesken. Esimerkiksi tänä syksynä LBG on voittanut yhden ottelunsa 58:n pisteen erolla, ja erään toisen aivan älyttömällä 72:n pisteen marginaalilla. Vastapainoksi sitten LBG on jo ehtinyt hävitäkin kaksi  kahdeksasta pelaamastaan ottelusta. Sarjanousun toteuttaminen ei montaa tappiota kaudessa salli, joten vuosikausia  ahkerasti harjoitelleet LePy-juniorit saattavat joutua tahkoamaan vitosdivaria useammankin kauden ajan. Ei hyvä juttu ollenkaan. Paljon mieluummin olisin seuraillut näiden pelaajien edesottamuksia vaikka lievää pelaajapulaa potevan edustusjoukkueemme miehistössä, tai nelosdivarin tasolla lievää vakavampaa pelaajapulaa kärsivän F.U.T.n riveissä .

Muista, jo aiemmin  junnuvuotensa päättäneistä minulla ei ole tietoa, niitä kahdeksaa edustusjengissä pelannutta kaveria lukuunottamatta - jokunen on varmaankin osallistunut muiden LePyn aikuisjoukkueiden toimintaan, jokunen on saattanut vaihtaa seuraa, ja aika moni lienee lopettanut viralliset sarjapelit kokonaan heti junnuvuosiensa jälkeen.
F.U.T.ssa ainakin on joitakin LePyn junnuja viime vuosina pelaillut. Mutta eipä taida sielläkään olla montaakaan ikäluokan 89-94 edustajaa, joka olisi mitään erityisen isoa tai pitkäkestoista roolia joukkueessa ottanut.

Kaiken kaikkiaan ikäluokan 89-94 panos LePyn edustusjoukkueessa on hämmästyttävän vähäinen, siis Joonas Sarastia lukuunottamatta - ja Teemua of course. Yhden ison loven teki tosiaan  taitavan Teemu Sulosen (synt. 1994) siirtyminen Honkaan jo 16-vuotiaana kehittymään ja etsimään entistä kovempia haasteita. Hänestä Orangemen olisi kyllä voinut saada todellisen huippuluokan pelimiehen.

LePyn edustusjoukkueen kannalta katsellen, hieman varhaisempien, ikäkauden 87-88 LePy-junioreiden panos onkin sitten jo ihan eri luokkaa. Tästä joukosta pelaa yhä edelleenkin viisi jäsentä Orangemenissä.  Mikko Eloranta, Antti Karppinen, Nikke Rantio, Harri Kannelsalo ja Robin Ranta pelasivat viimeisen kerran A-juniorina keväällä 2006, ja siirtyivät sitten, osa heti, ja osa jokusta vuotta myöhemmin edustusjoukkueeseen. Honka-lähtöisen Robinin lasken tässä LePy-junnuksi, koska hän kuitenkin pelasi LePyssä A-juniorina.
Tämä kahta vuosiluokkaa, -87 ja -88 edustava viiden hengen joukko on tämän tarkastelujakson, 28.9.2007 - 25.11.2013 aikana tehnyt  35% LePyn pisteistä ja ottanut 41% levypalloista. Ero kuutta vuosiluokkaa, 89-94 edustavien ex-junioreiden panokseen on kysymyksiä herättävän suuri.

Keväällä 2006 silloinen A-poikien joukkueenjohtaja Ilona Viira kirjoitti  LePyn nettisivuille jäähyväiset joukkueelleen. Siteeraan tässä  pientä pätkää tuosta kirjoituksesta:
"Nyt on kuitenkin koittamassa erohetki, sillä  kasiseiskat ovat tämän kauden jälkeen "yli-ikäisiä" junnuja ja on aika irroittaa näpit ja päästää heidät kokeilemaan omia siipiä aikuisten sarjassa. Toivon, että kaikki jaksavat jatkaa tätä jaloa harrastusta vielä pitkään ja hartaasti...."


Kuvassa A-poikia kaudella 2005-2006.  Takarivissä Mikko Eloranta, Nikke Rantio, Harri Kannelsalo, Antti Ranki, Robin Ranta ja Antti Karppinen. Etualalla Valmentaja Ari Ranki, Arttu Widell, Toni Kurppa, Juha-Matti Mantere, joukkeenjohtaja Ilona Viira, Kristjan Räst, Ajmal Noori ja valmentaja Kalle Saikkonen. Kaikki nämä takarivin taavit, Antti Rankia lukuunottamatta, ovat nykyisen Orangemenin eturivin häärääjiä ja kantavia voimia.

Vaikka LePyn omasta junnutuotannosta ei olekaan viime vuosina kovin paljon Orangemeniin väkeä tullutkaan, niin onneksi sentään muiden seurojen kasvatteja on joukkueeseen sopivasti saatu. Näistä täytyy ihan ensimmäisenä nostaa esiin jo seitsemättä kauttaan oransseissa pelaava joukkueen kapteeni Olli Torkkeli, jolle itse asiassa tuli viime pelissä täyteen jo sadas ottelunsa LePyn paidassa. Myös Timo Kallio ja Jaakko Hyytiäinen ovat tuoneet jo monen kauden ajan oman merkittävän panoksensa joukkueeseen. Paikkansa varmistamiseksii kolmosdivarissa Orangemen tarvitsee nyt kipeästi myös uusimpien tulokkaidensa, Jarno Karppasen, Marko Raatikan ja Kalle Narisen vankkaa kokemusta ja pelitaitoja..
========================================================================

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

KY-Kori - Orangemen 25.11.2013

Ennakkotunnelmat:

Vuosina 2008 - 2011 KY-Kori on kohdattu kuusi kertaa. LePy on voittanut näistä matseista peräti viisi. Mutta nämä käydyt ottelut ovat kuitenkin olleet ensimmäistä lukuun ottamatta todella tasaisia.
Piste-erot  ovat  lepyläisittäin katsottuna  olleet +20, +2, +2, -4, +2 ja  +1.
Tällä kertaa Orangemeniä vastassa on kuitenkin joukkue, joka keräsi kokemusta ja kovuutta pelaamalla edelliskaudella kakkosdivaria, ja joka majailee tällä erää lohkomme kärkipäässä 6/2 rekordillaan. Kuudennen voiton nappaaminen kylterijengistä olisi nyt näillä näkymillä jo enemmän kuin pieni ylläri. Oransssipaidoilla on vielä  lisärasitteenaan edellispäivän tiukka ottelu KoriJareja vastaan.

Peli maanantaina 25.11.2013 Kisahallin laadullisella B-puolella eli A-puolella, toki sentään parhaaseen katseluaikaan klo 20:15.

Loppulätinät:


Orangemen pist/lev: T.Kallio 11/4,  N.Rantio 0/6,  H.Kannelsalo 2/10,  A.Karppinen 0/2,  O.Torkkeli 7/5, J.Karppanen 0/5,  M.Raatikka 5/7,  M.Eloranta 6/5,  R.Ranta 8/1,  J.Hyytiäinen 8/2.

KY-kori pisteet: A.Setien 5,  V.Salonen 6,  A.Karppinen 7,  A.Tuuna 2,  I.Simula 4,  E.Hautaniemi 8,  N.Luhtanen 5,  M.Grönlund 9,  L.Innanen 0,  T.Waltari 11.

KY-kori - Orangemen kuvat 2013s 

KY-Kori - Orangemen_2013s
========================================================================

maanantai 18. marraskuuta 2013

Orangemen - KoriJarit 24.11.2013


Ennakkotunnelmat:

KoriJarit on yksi Tapiolan Hongan monista harrastejoukkueista. Viime kaudella nelosdivarissa palloileella Jari-porukalla tuntuu olevan todella hyvät edellytykset välttää maitojunaan joutuminen. Voitto/tappio-tilasto on toki tällä hetkellä keskinkertaisen oloisesti 3/4. Mutta koska kolme noista hävityistä matseista on niukkoja parin kolmen pisteen tappioita, niin joukkueen esitykset ovat selvästikin varsin hyvää kolmosdivaritasoa. Lohkoa johtavasta Kakkoskorista nappaamansa yllätysvoitto osoittaa Jarien voivan nuijia minkä tahansa A-lohkon joukkueista.
LePy sen sijaan kärsi Kakkoskoria vastaan juuri edellisessä pelissään yhden kolmosdivaritaipaleensa suurinumeroisimmista tappioista. Kuudella miehellä matkassa ollut oranssijengi ei jaksanut pitää peliä tasaisena montaakaan minuuttia lohkon kärkiporukkaa vastaan.
Eiköhän kotihalliin saada sentään jo jokunen oranssipaita enemmän jalkeille tähän historian ensimäiseen Orangemen-KoriJarit-otteluun.


Peli Leppävaaran liikuntahallissa 24.11.2013, parhaaseen katseluaikaan klo 13:20.

Loppulätinät:

Orangemen pist/lev: T.Kallio 12/5,  N.Rantio 11/13,  H.Kannelsalo 4/7,  A.Karppinen 0/2,  O.Torkkeli 9/5,  M.Eloranta 14/15,  R.Ranta 8/8,  J.Hyytiäinen 8/11,  K.Narinen 0/5.

KoriJarit pisteet: E.Karell 3,  K.Ruokosuo 0,  M.Karell 16,  T.Martas 17,  J.Aaltovirta 14, T.Kallio 16, O.Tuomainen 6,  H.Sajantila 0.

Orangemen - KoriJarit kuvat 2013s 

KoriJarien kuva-albumissa myös jokunen foto ottelusta.

Orangemen-KoriJarit_2013s
========================================================================

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kakkoskori - Orangemen 14.11.2013


Ennakkotunnelmat:
Keravan Kori-80:n kolmosdivariporukka on vetänyt tällä kaudella vastustajia lättyyn keskimäärin jotain kakskyt. Edelliskaudella kakkosessa palloillutta KY-koria vastaan Kervo paukutti eroa peräti jotain kolkyt, joten eiköhän sieltä tule LePylle daijuun jotain nelkyt. Kakkoskorin miehistössä taitaa olla sen verran paljon vanhoja ykköskorin pelaajia, että espoolaisittain matkan parhaaksi anniksi saattaa jäädä Keravan kaupungin yöllisen siluetin ihailu.

Peli torstaina 14.11.2013 Keravan lukiossa, parhaaseen (maisemien) katseluaikaan klo 20:15.

Loppulätinät:

Orangemen pist/lev: T.Kallio 5/6, A.Karppinen 5/12, M.Raatikka 5/3, M.Eloranta 11/17, R.Ranta 17/5, K.Narinen 2/8.

Kakkoskori pisteet: K.Piipponen 3,T.Railotie 7, O.Korhonen 14, K.Kohtala 14, J.Jumppanen 4, T.Keskinen 13, R.Siivola 12, O.Ylipekka 0, H.Haapasalo 6, M.Haanpää 14, P.Pitkänen 5.

2013s Kakkoskori kuvat 

Kakkoskori-Orangemen_2013s
============================================================================================

tiistai 5. marraskuuta 2013

Orangemen - HNMKY Yökoripallo 10.11.2013


Ennakkotunnelmat:

Viime kaudella keskinäiset matsit menivät 2-0 LePylle. Kotona niukka voitto, ja Malmilla voitto sitten hieman reilummalla piste-erolla. Mutta periaatteessa varsin tasaisiahan nuo molemmat pelit olivat.
Yökoris päätyi kauden päätteksi 7/15 rekordillaan vasta sijalle 11.
Tämän kauden viiden ensimmäisen kierroksen jälkeen malmilaisilla on kasassa vasta kaksi voittoa, joten ei tämä alkukausi ainakaan mitään kovin oleellista petrausta osoita joukkueessa tapahtuneen.
Mitenkään erityisen vakuuttavia ei ole toki oranssimiehistönkään otteet toistaiseksi olleet. Kauden neljä voittoa on napattu lähinnä sarjataulukon häntäpään joukkueista.
Ihan tasaväkistä ottelua voimme siis ounastella Orangemenin näennäisesti paremmista tilastolukemista huolimatta.

Peli sunnuntaina 10.11.2013 Leppävaaran liikuntahallissa, parhaaseen katseluaikaan klo 11:20.

Loppulätinät:



Orangemen pist/lev: T.Kallio 12/7,  N.Rantio 12/12,  H.Kannelsalo 5/7,  O.Torkkeli 8/6,  A.Karppinen 5/6,  M.Eloranta 17/13,  R.Ranta 17/5,  J.Hyytiäinen 16/4.

Yökoris pisteet: C.Buan 6,  S.Diatta 18,  R.Päärman 15,  T.Perälä 13,  P.Aaltonen 2,  F.Grandus 19,  G.Aimonen 4,  M.Fetjulov 10,  M.Hirvesoo 5.

2013s Yökoris kuvat 

Orangemen-Yökoripallo_2013s

========================================================================