tiistai 9. huhtikuuta 2019

2018-2019 loppulätinät


Kahdeksalla miehellä kauteen lähtenyt LePy päätyi 12-joukkueisessa B-lohkossa lopulta komeasti viidenneksi, mitä voidaan pitää olosuhteisiin ja odotuksiin nähden oikein hyvänä tuloksena. Aineksia oli jopa kaikkien aikojen pannukakkukauteen, mutta onneksemme aika monella muullakin lohkomme joukkueella oli ongelmia miehistön kasaamisessa.
Kausi saatiin siis hoidettua kunnialla päätökseen. Muutama ottelu jouduttiin pelaamaan kuudella miehellä ja yksi jopa viidellä. Helmikuun puolenvälin paikkeilla Malmin palloiluhallissa käytyyn Los Pakilas Lakers otteluun saimme tosiaankin vain viisi peluria paikalle - kuten isäntäjoukkuekin. Tämä historiassamme ainutlaatuinen viisi vastaan viisi kamppailu päättyi LePyn eduksi lukemin 60-67.

No mitkä tekijät sitten auttoivat LePyä selviämään kaudesta niin sanotusti kuivin jaloin:
 - Ensinnäkin herra nimeltä Mikko Eloranta. Jo neljästoista kausi LePyn miesten joukkueessa, ja tehokkaampana kuin koskaan. Mikko hilasi tehoindeksilukemansa jälleen uusiin sfääreihin, uusi ennätyslukema on nyt 0,87. Vanha ennätyslukema 0,76 oli kaudelta 2016-2017, sekin Mikon nimissä.
 - Toiseksi menestyksen avaimeksi nostaisin nyt neljännet kautensa joukkueessa pelanneet Joonas Sulosen ja Alex Aladinin. Väen vähentyessä he saivat entistä enemmän peliaikaa ja onnistuivat kantamaan lisääntyneen vastuun kunnialla. Alex pystyi nostamaan tasoaan edelliskausiin verrattuna melkoisesti, ja nyt herrojen tilastolukemat ovat hyvin saman oloiset. Kummallakin vähän reilu 12 pistettä ja noin seitsemän levypalloa per ottelu. Alex ei haluaisi varmaankaan mitenkään nostaa esiin sellaista pientä yksityiskohtaa, että hän teki kauden korkeimman ottelukohtaisen pistemäärän. Mainittakoon tässä nyt kuitekin, että hän tosiaan skorasi 33 pistettä ToPoLa Top Gun -ottelussa.
 - Kolmantena tekijänä pitäisin kovan karkkilalaiskaartimme tehokkainta edustajaa, nyt kaksi kautta LePyssä pelaillutta Santeri Ryynästä. Erinomaisena puolustajana hänet voi huoletta laittaa vartioimaan vastustajan vaarallisinta peluria. Mikko Eloranta on tietysti levypallojen ottajana ihan omaa luokkaansa, mutta heti Mikon jälkeen tuleekin sitten Santeri, jonka repi levyreitä samaan tahtiin kuin viiskyt kiloa painavampi Nikkekin, eli kymmenkunta levyriä per matsi.
 - Neljäntenä pitääkin sitten mainita juuri tuo Nikke, joka ei ole pystynyt työkuvioidensa ja mitä erilaisimmissa harrastuksissaan hankittujen kremppojensa takia enää juurikaan korikseen panostamaan. Nikke yllätti tehotilaston kakkostilallaan - sekä tietysti myös syksyisen ToMPo-matsin ihmekolmosillaan.
 - Viides pointti ei yllättäen olekaan mikään pointti, vaan itse asiassa shooting guard, armoitettu kolmostykki ja floater-linko, Ilari Heino. Hänen 13,0 pistettään per ottelu oli täman kauden osalta joukkueen korkein lukema. Ilari kävi toisen karkkilalaisveteraanin, Tommi Salinin kanssa kovaa kamppailua blokkien lukumäärässä. Tässä kategoriassa Ilarille tuli kuitenkin niukka tappio. Tällä kaudella heitontorjuntalukemat olivat Tommin eduksi 1-0.
 - Kuudentena nostaisin esiin Robin Rannan ja hänen poikkeuksellisen taittonsa napata pallo vastustajalta suoraan kuljetuksesta. Robinin toinen erityistaito on kyky ajaa korille menemällä puolustajasta ohi harvinaislaatuisen tehokasta vartaloharhautusta käyttäen. Nämä ominaisuudet realisoituvat kakkosten 49 prosenttisena heittotarkkuutena, joka edustaa aivan joukkueen kärkeä.
 - Joukkueen nuorimmat jäsenet, Jonatan Järvinen ja Teemu Gröhn olivat vielä tällä tulokaskaudellaan melko pienessä roolissa. Kokemuksen karttuessa heillä on vielä parhaat pelivuodet edessä päin.


2018-2019 tilastokärjet  pelitapahtumittain: 

- pisteet: Mikko Eloranta, 256
- onnistuneet kakkoset: Mikko Eloranta, 106
- onnistuneet kolmoset: Ilari Heino, 59
- heittoprosentti: Mikko Eloranta, 44,1
- kakkosten onnistumisprosentti: Robin Ranta, Mikko Eloranta 49
- kolmosten onnistumisprosentti: Ilari Heino, 31 
- onnistuneet vaparit: Alex Aladin, 68
- vapareiden onnistumisprosentti: Santeri Ryynänen, 64 
- levypallot: Mikko Eloranta, 327
- puolustuslevyrit: Mikko Eloranta, 259
- hyökkäyslevyrit: Mikko Eloranta, 68
- tuplatuplat: Mikko Eloranta, 11
- heitontorjunnat: Mikko Eloranta, 50
- koriin johtaneet syötöt: Mikko Eloranta, 73
- pallonriistot: Robin Ranta, 37
- peliminuutit: Alex Aladin, 667

Tilastotietoja vuosien varrelta: Tilastoalbumi

Teho-kisan voitti nyt jo kymmenennen
kerran Mikko Eloranta, tämankertainen indeksilukema 0,87 on kaikkien aikojen ennätys.
Kisan kakkossijalle teki paluun Nikke Rantio (0,51) muutaman vaisumman vuoden jälkeen.
Kolmospalkinto menee jo viime vuonna, tulokaskaudellaan, hopealle yltäneelle Santeri Ryynäselle (0,46).
P.Nurminen-tsempparipokaalin saajasta oli tarkoitus äänestää kauden päättäneessä saunaillassa. Jengi oli kuitenkin hyvin sujuneen kauden herkistämänä sen verran liikuttuneessa tilassa, ettei äänestämisestä tullut sitä eikä tätä. Näin ollen voittajan valinta jäi Orange-tiivii-videokombinaatin toimituskunnan harteille. Harvinaisen yksimielisesti voittajaksi valittiin Alex Aladin. Leksalle siis jo toinen P.Nurminen-pokaali putkeen.



"Jalat tukevasti ilmassa"-hailaitskooste.



Kevätkauden pelit pähkinänkuoressa:

Ottelu: JaKaRi - LePy
Tulos:  82-51  (19-10, 45-23, 73-39)  Tulos per jakso:  19-10, 26-13, 28-16, 9-12
JaKaReiden kokoonpanossa ei ollut tällä kertaa Mainiota eikä Lylyä, jotka syyskierroksen ottelussa aiheuttivat eniten harmaita hiuksia LePyn pelaajille. Mutta JaKaRilla oli heittää peliin kunnon nippu vanhoja Korisliiga- ja M1A-pelureita perusjamppojensa lisäksi aiheuttamaan espoolaisille murheita ihan riittämiin. JaKaRin kovimmat pistenikkarit olivat 20 pistettä mieheen tarkoilla kaukoheitoillaan nakuttaneet Jesse Mäntylä ja Joona Turunen.
Järvenpääläiset menivät menojaan käytännöllisesti katsoen heti pelin alkumetreiltä lähtien, ja LePy sai heittää toiveensa syyskierroksella nappaamansa yllätysvoiton uusimisesta saman tien.
Koivusaaren koulun salissa ei ole tulostauluista taikka 24-sekunnin vermeista tietoakaan, ja korilevytkin ovat Suomen vaneriteollisuuden kultakauden ajoilta. LePy ei kuitenkaan olosuhteisiin kaatunut, vaan lähinnä kotijoukkueen esittämään poikkeuksellisen tarkkaan heittopeliin. JaKaRin heitot alkoivat takkuamaan hieman vasta viimeisellä neljänneksellä, jonka LePy vei sitten niukasti nimiinsä - laiha lohtu.
LePyn heittotarkkuus oli puolestaan surkeata luokkaa. Vain 22% pelitilanneheitoista upposi. Vain syksyn ottelussa HyPo II:sta vastaan heitettiin huonommin. Silloin kenttämaalien osumisprosentiksi jäi 18. Tälläisellä roiskimisella ei itse asiassa kyllä voiteta kolmosdivarissa ainuttakaan joukkuetta. Heittotarkuuden katoamisen syytä voi hakea harjoituksien vähäisyydestä tai vaikka mistä, mutta  kyllähän JaKarin puolustuksellakin oli oma iso roolinsa tässä.
LePyn pelaajien edesottamukset toistivat paljolti syksyn kohtaamisen kaavaa. Robin Ranta ja Mikko Eloranta pärjäsivät silloin parhaiten, ja ylsivät tälläkin kertaa erinomaisiin teholukemiin, Robin 0,83 ja Mikko 0,74. Kaikki muut pelaajamme jäivät taaskin huomattavasti vaatimattovampiin teholukemiin.

Ottelu: LePy - Los Pakilas Lakers
Tulos:  79-88  (21-29, 32-48, 51-69)   Tulos per jakso: 21-29, 11-19, 19-21, 28-19
Jos heittoprossa on 42, niin se yleensä riittää matsin voittamiseen. Mutta eipä riittänyt tällä kertaa. Lakers nimittäin upotti pelitilanneheittonsa vielä tarkemmin. Ja kun LePy ei löytänyt muitakaan aseita vieraiden kampittamiseksi, niin kauden neljäs kotitappio oli tuloksena. 
Lappeenrannan Namikassa pelaillut Anselmi Ilvonen taituroi Lakersille 22 pistettä, ja tarkasti kolmosia viskelleet Tikkanen ja Keskevaari tehtailivat parisenkymmentä pistettä mieheen.
Tommi Salin osoitti jälleen omaavansa valtavasti kehityspotentiaalia. Tällä kertaa tuloksena kymmenen pistettä ja erinomainen teholukema, 0,72.  Neljäntoista kauden veteraani Mikko Elorantakin pystyy parantamaan otteitaan vuosi vuodelta. Tällä kertaa tuloksena oli  joukkueemme kaikkien aikojen kovin teholukema kolmosdivarissa, 1,53. Mikon saalis 17 pistettä, 13 levypalloa ja kauden seitsemäs tuplatupla. Myös Nikke Rantiolta kauden parasta pelaamista, 16 pistettä ja 0,88 tehoindeksilukema.
Nuoremmista pelaajistamme Joonas Sulonen osallistui koritalkoisiin 15 pisteen verran.  Alex Aladin repi 10 levyriä ja esitti ottelun ehdottomasti huikeimmat syötöt.

Ottelu: 101 Basketball Team - LePy
Tulos:  77-60  (19-13, 37-34, 55-45)  Tulos per jakso: 19-13, 18-21, 18-11, 22-15
LePy pärjäsi lohkon kärkikaartiin kuuluvaa 101 Basketball Teamia vastaan vallan mainioisti kaksi ja puoli jaksoa. Ottelun alkupuoliskolla 101 sortui lukuisiin pallonmenetyksiin, eikä joukkueen heittotarkkuuskaan ollut parasta A-luokkaa. Kolmannen nejänneksen alussa LePy siirtyi jo muutaman pisteen johtoonkin Jonatan Järvisen ja Ilari Heinon kolmosten avittamana. Pikku hiljaa ottelu alkoi sitten kääntyä isäntäjoukkueelle. Hyvän taistelun jälkeen saappaat jalassa kaatunut LePy joutui taipumaan lopulta 17 pisteen verran.
LePyn parhaasta suorituksesta vastasi Ilari Heino, teholukema 0,70, 23 pistettä, 6 levyriä ja pari koriinjohtanutta syöttöä. Alex Aladin oli taas hurjana levypalloista taiteltaessa, yhdeksän levyriä puolustuspäässä sekä kolme hyökkäyslevyriä on kova saalis urheilullista 101 Basketball Teamia vastaan.

Ottelu: LePy - Tapiolan Otso
Tulos:  70-55  (15-14, 31-20, 48-39)  Tulos per jakso: 15-14, 16-6, 17-19, 22-16
Tämähän oli kuin toisinto syksyn keskinäisestä ottelusta. Eka jakso pelailtiin taaskin kutakuinkin tasatahtiin. Toka jakso meni LePyn merkeissä. Kolmas jakso niukasti Otsolle ja vasta viimeisellä jaksolla LePy ratkaisi pelin edukseen. Ainoa ero syksyn matsiin oli se, että silloin saatiin yhdeksän pelaajaa jalkeille, kun nyt homma hoidettiin kuudella ukolla.
Otson ehdoton ykkönen 21 pisteellään oli pitkään LePyssäkin pelaillut Heikki Mikola. LePyn ykkönen, yllättyykö kukaan, oli Mikko Eloranta, 22 pistettä ja 19 levypalloa ja teholukemakin ihan omissa fääreissään, 1,09. Hyvää tulitukea antoivat 14 pistettä mieheen upottaneet Ilari Heino ja Santeri Ryynänen. Nuori Jonatan Järvinen esitteli uusia puolia pelissään pistäen pallon pussiin vauhdikkaalla ilmaveivillä sekä upottamalla pari tyylikästä keskimatkan kakkosta.

Ottelu: BC Hukat - LePy
Tulos:  75-73  (22-16, 42-37, 62-56)  Tulos per jakso: 22-16, 20-21, 20-19, 13-17
Olikohan tässä nyt kyseessä kauden noloin tappio. Jos on LePyllä ohut rosteri, niin vielä astetta hankalampi pelaajatilanne on Hukilla, jotka vetivät jo toisen ottelun viidellä miehellä. Ei ollut vaihtomiehiä, ei Otto Stålhammaria, ei ainuuttakaan isokokoista pelaajaa, silti pystyivät nipistämään parin pisteen voiton LePystä. Isäntäjoukkueen S.Virtanen kuritti LePyä 24 pisteen verran. N.Kuusi upotti peräti 29 pistettä ja jakeli  lisäksi tukun harvinaisen juonikkaita syöttöjä.
Yrityksen puuttesta LePyä ei voi toki soimata. Jostain syystä rahkeet vaan eivät nyt riittäneet hyödyntämään vastustajan heikkouksia. Hyvästä loppukiristä huolimatta niukkaan tappioon oli tyydyttävä. Mikko Eloranta ahersi täydet 40 minuuttia huipputehoilla, indeksi 1,16, pisteitä 16 sekä joukkueen kaikkien aikojen ennätysmäärä levyreitä, 24 kpl. Neljättä kauttaan LePyn miehissä pelaavalta Alex Aladinilta yksi uransa parhaista otteluista, teholukema 0,72, 18 pistettä, 13 levypalloa, 2 blokkia ja riistoa sekä 3 koriinjohtanutta syöttöä. Santeri Ryynänen pääsi erinäisten logististen ongelmien takia pelipaikalle vasta puoliajalla, mutta ehti kuitenkin kasaamaan kiitettävät teholukemat, 0,60.

Ottelu: Los Pakilas Lakers - LePy
Tulos:  60-67  (21-27, 34-43, 54-56)  Tulos per jakso: 21-27, 13-16, 20-13, 6-11
LePyn miehistössä on tällä kaudella ollut vain 10 pelaajaa, ja nyt tuo rosterin kapeus sitten realisoitui Malmin vieraspelissä. LePy pelasi ottelun viidellä miehellä. Tälläistä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin 13-vuotisen kolmosdivioonataipaleemme aikana. Molempien joukkueiden pelaajien yhteismäärän pienuusennätyskin rikottiin, sillä myös isäntäjoukkue Lakers pelasi viidellä miehellä. LePyn osakkeita nosti melkoisesti, ettei vastustajalla ollut tällä kertaa ex-liigapelureita kokoonpanossansa.
Tyhmiin virheisiin ei siis olut varaa. Ja hyvin LePy pysyttelikin poissa virhevaikeuksista. LePylle vihellettiin koko ottelussa vain kahdeksan virhettä. Lakersin pelaajat rikkoivat yhteensä 13 kertaa, mutta suihkuun ei heiltäkään kukaan lentänyt. Ottelu säilyi varsin tasaisena neljännen jakson alkuun saakka. Päätösjaksolla näkyi jo pelaajien väsyminen.  LePy nykäisi heti jakson alkuun 9-0 runin, mutta pystyi tekemään sen jälkeen enää vain kaksi pistettä. Onneksemme isäntäjoukkuekaan ei saanut enää enempää kuin kuusi pistettä aikaiseksi, ja näin ollen LePy nappasi hieman yllätykselliset sarjapisteet. 
Mikko Eloranta oli pelin kunkku, teholukema 1,00, pisteitä 28, levypalloja 21, blokkeja viisi yms. kivaa. Tuo 28 pojoa on Mikon uusi piste-ennätys. Mikon entinen ennätys, 26 pistettä on niinkin kaukaa kun syyskaudelta 2009. Santeri Ryynänen jaksoi raataa nuoruuden innolla 40 minuuttia, ja oli Mikon lisäksi toinen tuplatuplaan yltänyt pelaajamme, 12 pistettä, 13 levyriä. Kaksinumeroisiin pisteisiin ylsivät myös Robin Ranta 14, ja Alex Aladin 10. Reilusti kaksinumeroisen lukeman saamme väsättyä Tommi Salininkin edesottamuksista, ynnäämme vain pojot (3), levyrit (7) ja pallonmenetykset (2) yhteen. Uutta ilmettä Tommin pelissä edusti antamansa viisi koriinjohtanutta syöttöään. Mihin ihmeeseen mies vielä ehtiikään, jos pelinjohdollinen kehitys jatkuu samanlaisena.

Ottelu: LePy - HyPo II
Tulos:  61-84  (21-18, 41-38, 50-61)   Tulos per jakso: 21-18, 20-20, 9-23, 11-23
LePy taisi esittää kauden parasta peliään, siis ottelun alkupuoliskon ajan. Isolle tauolle lähdettiin LePyn johtaessa ottelua kolmella pisteellä. Sitten palattiinkiin normaalimpaan päiväjärjestykseen, ja hyvinkääläisvieraamme näytti miksi se on sarjataulukossa kärkipaikalla. HyPo II otti sitten lopulta aikalailla ennakko-odotusten mukaisen reilun kahdenkymmenen pisteen voiton. 
LePyn ei kuitenkaan tarvitse hävetä esitystään, vaikka nyt tulikin ensimmäistä kertaa kotitappio HyPo II:ta vastaan. Täman kauden pelaajamateriaalillamme kun ei juurikaan ole realistisia mahdollisuuksia kärkijoukkueen kaatamiseen. 
Joonas Sulonen oli LePyn paras. Jompalle kauden toinen tuplatuplansa (18 pistettä, 11 levypalloa) sekä erinomainen teholukema 0,69. Ilari Heino ja Alex Aladin upottivat 12 pistettä mieheen. Mikko Elorannan saalis jäi harmittavasti piirun verran vajaaksi tuplatuplasta, 8 pistettä, 12 levyriä. Mikkollahan on tässä vaiheessa, kun 17 matsia on pelattuna ja viisi vielä pelaamatta, kasassa  kymmenen tuplatuplaa. Joukkueen yhden kauden tuplatuplien ennätyslukema on 11, joka on Mikon nimissä kaudelta 2013-2014. 

Ottelu: LePy - ToMPo
Tulos:  92-59  (24-8, 48-22, 63-40)  Tulos per jakso: 24-8, 24-14, 15-18, 29-19
Tähän mennessä kauden helpoin ottelu. ToMPo tuli peliin vain kuudella hepulla. Ainakin kaksi kovan luokan peluria puuttui vierailijoiden kokoonpanosta, ja se näkyi ja tuntui. Seitsemällä miehellä pelannut LePy kasvatti johtoaan tasaisesti melkein koko ottelun ajan. Poikkeuksena vain kolmas jakso, joka meni 15-18 vieraille.
Peräti kolme LePyn pelaajaa ylsi tuplatuplaan pisteissä ja levyreissä, Joonas Sulonen 19/16, Alex Aladin 21/11 ja Santeri Ryynänen 14/12.  Kahdeksan pistettä upottanut Mikko Eloranta oli kuitenkin LePyn tehokkain indeksilukemallaan 1,00. 

Ottelu: Malmi Penetrators - LePy
Tulos:  69-73  (14-18, 31-44, 48-60)  Tulos per jakso: 14-18, 17-26, 17-16, 21-13
Tiukka matsi tuli lopulta tästäkin, aivan kuten syyskierroksen kohtaamisestakin, vaikka Lepy pysytteli pitkään selvässä johtoasemassa. Isäntäjoukkue Penetratorsilla oli paikalla kymmenen pelaajaa, kun LePy puolestaan oli saanut Maunulan luolaan vain kuusi miestä. Vähillä miehillä pelaaminen taitaa olla LePylle jo rutiinia. Tälläkään kertaa ei jouduttu minkäänlaisiin virhevaikeuksiin, eikä väsymyskään tuntunut mainittavammin vaivaavan. Paikkapuolustukseen turvautunut LePy johti ottelua lähes koko ajan noin kymmenen pisteen verran. Viimeisellä jaksolla saattoi väsymys sittenkin hieman vaikuttaa, kun Penetrators pääsi lopussa jo neljän pisteen päähän uhkaamaan LePyn voittoa.
Ilari Heino oli LePyn tehokärki, indeksilukema 0,67. Koko ottelun pistekunkku 21 pisteellänsä oli tapansa mukaan rohkeasti korille ajanut Alex Aladin. Mikko Eloranta oli puolestaan ottelun levypallokunkku 18 levyrillään.

Ottelu: LePy - Wartti Basket 2
Tulos:  64-63  (17-18, 31-32, 48-50)  Tulos per jakso: 17-18, 14-14, 17-18, 16-13
Tasaisisa merkeissä mentiin loppuun asti tässäkin koitoksessa. Pelaajakaartin vähyydstä kärsinyt WB2 oli saanut tähän vierasmatsiinsa sentään seitsemän pelaajaa liikkeelle. LePy ei saanut senkään vertaa miehiä paikalla. Kuusi pelaajaa kotimatsissa on aika heikko esitys. Onneksi itse peli ei ollut LePyltä heikko esitys. Ei mikään loisteliaskaan, mutta sentään niukkaan voittoon riittävä kuitenkin.
WB2 oli matkassa varsin kokeneella miehistöllä, ja pysytteli hienoisessa johtoasemassa suurimman osan aikaa. Reilu kaksi minuuttia ennen peliajan loppua LePy sai kuitenkin repäistyä seitsemän pisteen kaulan Joonas Sulosen puolimatkan kääntöhypärin ja Aleksi Aladinin kolmosen avittamana. Lukemat taululla olivat 63-56, ja tilanne vaikutti LePyn kannalta jo varsin mukavalta. Wartti Basket turvautui lopussa rikkomistaktiikkaan, ja se meinasikin koitua LePyn kohtaloksi.  LePy tuhrasi viisi kuudesta viime hetkien vaparistaan, ja Wartti pääsi vielä aivan kantaan parilla kovalla kolmeen pisteen korillansa.
Viimeisen neljänneksen vaparit sudittiin kaikkiaan 1/10, ja koko matsin vaparimme 4/20. Siis vapareiden onnistumisprosentiksi jonnekin huvittavan ja naurettavan välimaastoon sijoittuva 20. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vastustaja upotti vaparinsa 83 prosentin tarkkuudella.
Jos oli vapaaheittojen tarkuudessa toivomisen varaa, niin ei kyllä kolkkiemmekaan tarkkuus häikäissyt. Kolkit roiskittiin 2/20, eli kauden heikointa tekemistä silläkin saralla. LePyn pelastukseksi muodostui, Mikon huikean levypallopelaamisen ohella, kiitettävällä 51 prosentin tarkkuudella upotetut kakkoset.
Mikko Eloranta oli taas tehokas kuin mikä, tehoindeksiksi hurja 1,14. Joukkueen eräs kaikkien aikojen ennätyskin meni rikki, kun Mikko nappasi 20 puolustuspään levypalloa. Myös Mikon saalistama levypallojen kokonaismäärä, 24, sivuaa hänen omissa nimissään olevaa, aiemmin tällä kaudella tekemäänsä ennätystä.

Ottelu: ToPoLa Top Gun - LePy
Tulos:  59-91 (8-22, 23-49, 44-66)  Tulos per jakso: 8-22, 15-27, 21-17, 15-25
Ennen ottelun alkua tilanne ei todellakaan vaikuttanut lupaavalta LePyn kannalta. Top Gun oli voittanut LePyn syyskierroksella selkein 60-75 lukemin. Hyvissä ajoin ennen pelin alkua Top Gunin yhdeksän peluria juoksi vauhdikkaita lämmittelykuviotaan. Siinä vaiheessa LePyn pelaajista oli paikalle ilmaantunut vasta Tommi Salin raapustamaan nimiä pöytäkirjaan. No tulihan sieltä lopulta viisi muutakin Lepyläistä paikalle hieman ennen alkuvihellystä. Kuvaavaa on, että LePyn lämmittelykuvioden kliimaksi taisi olla se, kun Alex Aladin keskittyi pumppailemaan ilmaa palloihin. Itse pelissä kliimaksi taisikin olla sitten se, kun Leksa tekaisi 33 pistettä.
LePyn peli lähti rullaamaan hienosti heti alusta lähtien. Top Gun pelasi jotensakin junnujoukkueimaisen pehmeästi niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin, ja tämän espoolaisvieraat hyödynsivät tehokkaasti. 
Syksyn ottelussa Top Gun painosti LePyn peräti 19:ään  pallonmenetykseen. Tällä kertaa pallo kadotettiin vain neljä kertaa, mikä osaltaan kuvastaa isäntäjoukkueen puolustuksen lepsuutta. Yhdeksän vastaan kuusi miesylivoimansa turvin Top Gun olisi kaiken järjen mukaan luullut olevan se joukkue, joka vastaa vauhdinpidosta - mutta mitä vielä. Se olikin yllättäen LePy, joka vastasi vauhdin pidosta ja juoksi nopeita hyökkäyksiä läpi ottelun. 
Aleksi ehti siis pelivälineiden huoltotoimien lisäksi upottaa korejakin 33 pisteen verran, repiä ja raastaa seitsemän hyökkäyspään levyriä sekä antaa kuusi koriinjohtanutta syöttöä. Mikko Eloranta paranteli edellisessä ottelussa tekemäänsä puolustulevypallojen ennätystä vielä pari pykälää, ennätys lukema on nyt 22. Mikko oli myös ottelun ehdoton tehokunkku indeksilukemallaan 1,18. Santeri Ryynänen teki jo kauden kuudennen tuplatuplansa, 13 pistettä ja 18 levyriä. Oman osansa isäntäjoukkueen masentamiseksi teki Ilari Heino upottamalla kolmosensa 7/16 eli mainiolla 44 prosentin tarkkudella. Tommi "Mitä hänestä vielä tuleekaan, jos kehitys jatkuu samanlaisena" Salin hassutti puolustajiansa muutaman kerran aika huolellisesti vanhan koulukunnan muuveillansa.

Ottelu: LePy - Malibu
Tulos:  76-86  (17-17, 32-34, 56-55, 72-72)   Tulos per jakso: 17-17, 15-17, 24-21, 16-17, 4-14
Kausi päätettiin Karakalliossa hieman harmittavaan tappioon. Voittokaan ei nimittäin ollut kaukana. LePy meni Aladinin vapareilla jo 71-67 johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää 10,3 sekuntia. Kokenut Malibu nousi kuitenkin tasoihin varsinaisen peliajan päättyessä onnistuneella rikkomistaktiikallaan ja parilla kovalla yksilösuorituksella. Jatkoerän Malibu vei sitten nimiinsä selkein 4-14 lukemin. 
Joonas Sulonen ja Aleksi Aladin olivat LePyn tehokkaimmat ja tarkkakätisimmät. Joonakselle erinomainen indeksilukema 0,71 sekä kauden neljäs tuplatuplansa, 15 pistettä ja 10 levypalloa. Alex upotti 19 pistettä 50 prosentin tarkkuudella. Joonas ja Alex antoivat pistetehtailun ohessa myös neljä koriinjohtanutta syöttöä mieheen.
==================================================================================

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

LePy - Malibu 6.4.2019


Ennakkotunnelmat
Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, se on sellainen työmiehen lauantai lauleskeli Irwin Goodman aikanaan.
Ihan identtiseen aikatauluun emme toki tähtää, mutta kauden päättäjäisbastuun kyllä mennään lauantain pelin jälkeen joskus viiden maissa.
Ennen saunareissua olisi kuitenkin tavoitteena löylyttää Malibu (V/T 14/6) jo toistamiseen tällä kaudella. Syksyn ottelussa LePy otti hieman yllättäen voiton loukkaantumisten vaivaamasta Malibusta.
Ottelu on ainakin LePyn (V/T 12/9) osalta kauden viimeinen, ja ehkä hyvä niin, sillä kolme viimeisintä matsia on vedetty kuudella pelaajalla.
Peli Karakallion koulussa lauantaina 6.4.2019, parhaaseen katseluaikaan klo 14:45.

Loppulätinät




LePy pist/lev: T.Salin 3/1,  N.Rantio 7/6,  M.Eloranta 6/16,  J.Sulonen 15/10,  R.Ranta 11/5,  A.Aladin 19/5,  S.Ryynänen 12/8,  J.Järvinen 3/3.

Malibu pisteet: J.Monola 2,  O.Hirmasto 24,  T.Lindlöf 0,  K.Huuhko 10,  E.Keinänen 7,  A.Ropponen 15,  J.Kemppainen 28.

2019k LePy - Malibu kuvat ja tilastot

=====================================================================================