maanantai 21. heinäkuuta 2014

Loppulätinät 2013-2014

Lähettäjä Oranssimannet-13-14

 
Kausi, sijoitus ja W/L-lukemat seitsemän vuoden pituiselta III-divaritaipaleelta:
2007-2008 3. 12/8
2008-2009 5. 12/10
2009-2010 2. 17/5
2010-2011 3. 16/6
2011-2012 9. 8/16
2012-2013 7. 11/11
2013-2014 8. 10/12
Yhteensä  154 III-divarin runkosarjaottelua, W/L = 86/68.
Näiden lisäksi on pelattu  viisi tappiohin päättynyttä kakkosdivarin karsintaottelua vuosina 2010 ja 2011. Yhteensä siis 159 virallista ottelua seitsemässä vuodessa.
Kuluneella kaudella 2013-2014 joukkueessa esiintyi  14 pelaajaa. Äänekosken Huiman kasvatti Ilkka Hietanen liittyi pelaavaan kokoonpanoon  kevätkauden alussa, ja pitkään loukkaantudeinen kirjoissa ollut Joonas Sarasti ehti mukaan  kuuteen viimeiseen peliin. F.U.T:n  Esa Airola oli lainamiehenä mukana yhdessä pelissä. Keskimäärin otteluihin saatiin jalkeille 8,1 pelaajaa. Yhtään uutta LePy-junioria ei joukkueeseen saatu, koska aikuistuvat A-junnut päättivät perustaa uuden joukkueen nimeltään LBG, ja pelasivat sitten viitosdivaria vaihtelevalla menestyksellä.
Orangemen menestyi edelliskaudella selvästi parhaiten LePyn miesten joukkueista. Eteläisen alueen 2-5-divareissa oli mukana kaiken kaikkiaan 110 joukkuetta. Orangemen oli tässä joukossa kauden päättyessä sijalla 25, F.U.T sijalla 62, Faijat sijalla 70. LBG sijalla 75 ja Balls sijalla 89.
Kevääseen 2009 asti kotimatsit pelattiin valkoisissa peliasuissa ja vierasmatsit  sinisissä peliasussa. Syksystä 2009 kevääseen 2014, eli viiden kauden verran  joukkue on nyt pelannut  kaikki ottelunsa oransseissa peliasuissa. Oranssi on ollut siitä kätevä uniformun väri, että se on kelvannut niin koti- kuin vieraspeleihinkin, koska vastustajien peliasujen värit ovat olleet tarpeeksi kaukana siitä. Uusien peliasujen hankinta taitaa olla kuitenkin pian ajankohtaista.

Kauden 2013-2014 teho-indeksi-kisan kärkipaikat menivät ties jo monenenko kerran näille herroille:
 1. Mikko Eloranta 0,57
 2. Olli Torkkeli 0,52
 3. Nikke Rantio 0,44
Joukkueen keskuudessa suoritetussa äänestyksessä tsempparipalkinnon eli P.Nurminen-pokaalin voittajaksi valittiin melko ylivoimaisella äänten enemmistöllä jo toisen kerran peräkkäin Marko Raatikka
Kakkossijan jakoivat tasapistein Antti Karppinen ja Jaakko Hyytiäinen.
Onnittelut voittajille! 
Perinteiset palkinnot  jaetaan voittajille viimeistäänkin syksyllä kauden ekassa kotimatsissa.
Vaikka Orangemen menestyikin selvästi parhaiten LePyn miesten joukkueista, ei jo tavaksi tulleet kolmosdivarin häntäpään sijoitukset ole suinkaan mikään tyydyttävä saavutus.  Asiantilaan saattaa kuitenkin tuoda parannusta tämä  LePyn kotisivuilta löytyvä tiedoite: "Orangemen ja F.U.T. yhdistyvät kaudella 2014 - 2015 yhdeksi joukkueeksi.". Mutta palataanpa tähän  tarkemmin vasta sitten kauden ennakkokatsauksen yhteydessä.

=========================================================================================