keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Moving Up - LePy 31.1.2016



Ennakkotunnelmat:
Tämä matsi jos hävitään niin sitten ollaankin, yllätys yllätys, taas aivan putoamisviivan tuntumassa. Siinä ei paljoa paina se, että vielä kierros pari sitten oltiin sarjataulukossa nelospaikalla. Pieni ilmainen vihje LePylle siis: tätä matsia ei kandee hävitä.
Syksyllä Moving Up pisti tiukasti kampoihin Leppävaarassa. LePy voitti tuon ottelun 77-67 lähinnä vain erinomaisesti sujuneen kolmannen jakson ansiosta. Moving Up jopa vei nimiinsä ensimmäisen ja viimeisen neljänneksen. Tämä on mielestäni selvä osoitus joukkueiden tasaväkisyydestä, vaikka LePyn W/L-lukema on tällä hetkellä 7/7,  ja Moving Upin  jonkin verran huonompi 4/10.
Viime vuosina joukkueet ovat kohdanneet toisensa viisi kertaa. Voitot LePyn hyväksi 4/1 tällä hetkellä.

Edellisviikolla Mikko Elorannalle tuli täyteen 200 peliä LePyn miehissä, 199 peliä 2-3-divaria sekä yksi Suomen Cupin ottelu. Jos Mikko pelaa sunnuntaina Moving Upia vastaan, niin se on sitten hänen kahdessadas divarimatsinsa.

Peli Espoonlahden urheiluhallissa sunnuntaina 31.1.2016, parhaaseen katseluaikaan klo 19:30.

Loppulätinät:

Mikko Elorannan uran pistesaldo LePyn miesten joukkueessa on nyt tasan 2000. Ja ajoituskin oli harvinaisen hyvin kohdallaan. Tämä ottelu oli nimittäin hänen kahdessadas pelinsä divarisarjoissa. Ja lisäksi tuo 2000 pistettä tuli täyteen harvinaisen sopivasti pelin loppuhetkillä tyylikkäällä kolmen pisteen heitolla.



LePy pist/lev: J.Hyytiäinen 4/3, I.Heino 3/7,  M.Haji 3/8,  R.Ranta 4/3,  J.Sulonen 4/1,  M.Eloranta 24/15,  J.Sarasti 4/8,  A.Karppinen 14/6,  M.Raatikka 4/8.

Moving Up pisteet: T.Pyrhönen 4,  O.Päivinen 14,  E.Keinänen 0,  H.Dassouki 3,  R.Autio 0,  J.Heimonen 5,  M.Metsämaa 0,  M.Jantunen 11,  P.Pitkänen 10,  A.Virtanen 4,  T.Nurmi 2.
MovingUp-LePy_2016k

  2016k  Moving Up tilastot ja kuvat.

=====================================================================================

tiistai 19. tammikuuta 2016

LePy - Seniors 23.1.2016


Ennakkotunnelmat:

SYK Seniorsin ja LePyn keskinäisten otteluiden voitot viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat tällä hetkellä 5/2 haagalaisjoukkueen eduksi.
Syyskierroksen peli Vuosaaren liikuntahallissa tuntui kääntyvän toisella puoliskolla  LePyn eduksi, kun parhaimmillaan johtomme oli jo 13 pistettä. Mutta niin vaan Seniors tuli rinnalle ja ohi, ja voitti ottelun lopulta lukemin 65-60.
Kolmentoista pelatun kierroksen jälkeen Seniors ja LePy ovat sijoittuneena sarjan keskikastiin.

LePyn puolustuspään pelaamisesta ei varmaankaan sen suurempaa moitittavaa tällä hetkellä löydy. Kovimmatkin vastapuolen joukkueet on pystytty pitämään matsissa kun matsissa minuuttikaupalla ilman pisteitä.
Suurin ongelma meillä tuntuukin olevan se vanha tuttu juttu, eli heikko heittopeli. Hyvistäkin paikoista heittoja missataan alokasmaisesti. Viime viikon pelissä tehtiin kauden pohjanoteeraus, kakkoset 12/41 eli kakkosten heittoprossaksi tuli surkea 29.
LePyssä on Helat-niminen naisten joukkue jo olemassa. Mahtaisivatkohan naiset millään luopua joukkueensa nimestä. Tuo nimi kun sopisi erityisen hyvin miesten joukkueelle.

A-lohkossamme häntäpään joukkueet ovat osoittaneet pieniä piristymisen merkkejä, joten sarjapisteet lauantain matsista kelpaisivat oikein hyvin varmasti niin LePylle kuin Seniorsillekin putoamisuhan loitolla pitämiseksi.
Emme yllättäen saaneetkaan toiveestani huolimatta hallin katsomoa ihan täyteen viime viikon kotipeliin. Nyt jos saataisiin halli edes puolilleen, mutta sitten sitäkin fanaattisempia kannattajia, niin eiköhän taas vaihteeksi voittokin irtoaisi.

Peli Leppävaaran liikuntahallissa lauantaina 23.1.2016, parhaaseen katseluaikaan klo 10:15.

Loppulätinät:

Keskinäiset kahinat nyt jo 6/2 Seniorsille.


LePy pist/lev: T.Salin 3/3,  I.Heini 8/2,  M.Haji 10/3,  M.Poutanen 2/2,  J.Sulonen 6/1,  M.Eloranta 8/9,  J.Sarasti 6/8,  J.Kilpelä 5/6,  A.Karppinen 2/6,  R.Omar 0/5.

 2016k Seniors kuvat

LePy-Seniors_2016k
===================================================================================

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

LePy - KY-kori 16.1.2016



Ennakkotunnelmat:

Kautta vuosien KY-korin ja LePyn keskinäiset ottelut ovat sujuneet melkoisen konseksuksen ja tasapäisyyden merkeissä. Selkeää poikkeusta totutusta linjasta ja urheilupoliittisesta korrektiudesta edustaa kuitenkin syyskierroksen ottelu, jossa KY rökitti LePyn Kisahallissa tylyin lukemin 67-38.
Jos nyt jotain hyvää pitää tuosta rökäletappiosta löytää - niin ai joo, eipä siitä mitään hyvää löydykään.
Nyt ensi lauantain kotimatsissamme ei taida auttaa edes se perinteinen korismatematiikkakaan, jossa väitetään kotiedun olevan 20 pistettä. Tuolla matikalla nimittäin turpiin tulisi edelleen, nyt  9 pisteen verran.
KY-korin puolustus on ehdottomasti lohkon tiukin. Vastustajat ovat heilutelleet KY:n korisukkaa keskimäärin vain vaivaisen 54,9 pisteen verran per matsi. LePy on tuossa päästettyjen pisteiden kategoriassa kolmantena lukemalla 60,4.
Tehtyjen pisteiden kategoriassa joukkueet ovat tasoissa, molempien keskiarvo nyt 67,5.
LePy porskuttaa neljän voiton putkessa tällä hetkellä. Mutta näiden koripistelukujen valossa on mitä ilmeisintä, että LePyn on, jos voittoputkeansa venyttää mielii, keksittävä keinot murtaa kyltereiden rautainen puolustus.
Itse toki luotan täysillä siihen, että valmennusjohtomme nämä keinot kyllä keksii. Mutta ihan vaan nyt varmuuden vuoksi olisihan se kuitenkin hyvä, jos saatais halli täyteen  LePyä kannustamaan.

Peli Leppävaaran liikuntahallissa lauantaina 16.1.2016, parhaaseen katseluaikaan klo 10:15.

Loppulätinät:


LePy pist/lev: T.Salin 0/2,  J.Hyytiäinen 3/2,  I.Heino 0/0,  M.Haji 5/5,  R.Ranta 6/3,  M.Eloranta 9/10,  J.Sarasti 2/5,  J.Kilpelä 2/1,  A.Aladin 4/1,  A.Karppinen 5/1,  R.Omar 8/10,  K.Kets 0/3.

KY-kori pisteet:  J.Hakanen 0,  J.Rajamäki 9,  M.Grönlund 10,  V.Salonen 5,  J.Pälvimäki 12,  V.Koivunen 0,  T.Waltari 23.

2016k KY-Kori kuvat 

LePy-KYkori_2016k
======================================================================================

maanantai 4. tammikuuta 2016

Seamen - LePy 9.1.2016


Ennakkotunnelmat:

Joulutauko alkaa olla lusittu, ja pääsemme taas seuraamaan piirisarjapalloilun ihmeellistä maailmaa noin kolmen kuukauden ajaksi.
Seamen, kuten muutkin A-lohkon nousijajoukkueet, EBT Farmi ja 101 Basketball Team, nappasivat kukin viisi voittoa syyskierroksella (LePy kuusi), ja osoittivat näin tulleensa kolmosdivariin jäädäksensä.
Näiden nousijoiden sijasta pahimmassa putoamisvaarassa ovat näillä näkymin Moving Up sekä hyvin nuorella junnuporukalla operoiva Porvoon Räppä. Sarja on kuitenkin sen verran tasainen, ettei yksikään joukkue ole vielä näin kevätkauden alkaessa puotoamisen suhteen täysin turvassa.
Syksyllä Seamen tarjosi tiukan vastuksen LePylle Leppävaaran hallissa. LePy lähti viimeiselle neljännekselle 51-53 takaa-ajoasemasta. Kotivoitto LePylle lukemin 74-70 varmistui vasta ottelun loppuhetkillä.
Yksi syy Seamenin pärjäämiseen kolmosessa saattaa olla se, että heillä on joukossaan parimetrinen jenkkivahvistus, eli Lapualla, HNMKY:ssä ja Porvoossa 1-divaria pelaillut Tyrwone Still. Ja kun rosterissa on vielä lisäksi liuta Helsingin Namikaa 1-divisioonsn tasolla edustaneita kavereita, niin tämä nousijajoukkue kyllä pystyy hyvänä päivänä pieksemään minkä tahansa jengin kolmosdivarissa.
Tuosta Namika-taustasta johtuen monille Seamenin pelaajille Helsingin Urheilutalon korit lienevät hyvinkin tutut. Nykyisestä LePyn joukkueesta ainakin Mikko Eloranta, Antti Karppinen ja Robin Ranta ovat käväisseet Urhiksessa  kertaalleen pelaamassa, kuten joulutauolla arkistoistani löytynyt VHS-taltionti kevään 2006 A-junnupelistä osoittaa.

Peli Helsingin Urheilutalossa lauantaina 9.1.2016, parhaaseen katseluaikaan klo 17:20.

Loppulätinät:



LePy pist/lev:  M.Haji 11/6,  R.Ranta 25/1, J.Sulonen 7/4,  M.Eloranta 11/16,  J.Sarasti 3/7,   J.Kilpelä 2/4,  A.Aladin 0/2,  A.Karppinen 2/4,  R.Omar 2/2.

Seamen pisteet: A.Hakkarainen 11,  J.Vuori 3,  J-P.Hakala 12,  P.Walkama 8, P.Sarkalahti 8,  T.Still 8,  V.Virtanen 5,  V.Teikari 0,  V-M.Riska 5.

2016k Seamen kuvat 

Seamen-LePy_2016k
====================================================================================