maanantai 11. joulukuuta 2023

Taukohöpinät 2023-2024

 

Kymmenes sija lohkossamme ja sen myötä joutuminen kevätkaudeksi alempaan loppusarjaan on se mihin tämän syksyn esityksemme riittivät. Kärkikuusikko molemmista lohkoista jatkaa uuden sarjasysteemin mukaisesti keväällä pelejään ylemmässä jatkolohkossa. A- ja B-lohkojen sijoille 6-12 sijoittuneet 12 joukkuetta (LePy mukaanlukien siis) pelaa keväällä keskenään yksinkertaisen sarjan alemman jatkolohkon puitteissa. Kauden päättyessä näistä kaksi huonointa jengiä putoaa nelosdivariin. Kaiken järjen mukaan kevään pelit ovat siis meille asteen verran syksyn koitoksia helpompia, kun ei tarvitse enää kaikkein kovimpia joukkueita kohdata. Haastetta on silti ihan riittävästi. Sarjapaikan varmistamiseksi olisi ainakin joku tuollainen viisi voittoa vähintäinkin pystyttävä haalimaan. Syksyllä olimme yllättävissä vaikeuksissa eritoten lohkomme häntäpään joukkueita vastaan pelatessamme. Aalto Buckets sentään voitettiin, mutta kaikille muille häntäpään joukkueille onnistuimme häviämään. Vastapainoksi sitten nappasimme pari maukasta yllätysvoittoakin, kun kärkiviisikkoon kuuluvat Malibu ja Himpulat kaadettiin kotikentillään.
Joukkueemme miehistö uudistui kauden alkaessa taas jonkin verran. Praveenin lähdön myötä menetimme ison annoksen levypallovoimaa. Tilalle saatiin roppakaupalla nuoruuden intoa, kun neljä LePy-taustaista, parinkympin korvilla olevaa pelaajaa aloitti joukkueessamme. Uusista pelaajista varsinkin Rafin on ollut huikeassa vireessä heti alusta lähtien, ja komeileekin tilastoissamme kärkisijalla useammassakin kategoriassa.

Alemman jatkolohkon joukkueet syyskauden menestyksensä mukaisessa järjestyksessä

       Joukkue           V     T     +/-
1.     Hypoll               5    6    +34
2.     WB Legends      5    6    +6
3.     Taivallahti         5    6    -34
4.     KaVo                4    7    -63
5.     Dynamo           3    8    -52
6.     LePy                3    8    -82
7.     EBT Farmi        3    8    -154
8.     Top Gun           2    9    -85
9.     Kuhat              2    9    -114
10.   LoU Basket       2    9    -162
11.   Aalto Buckets   1    10    -204
12.   PuB                 0    11    -329

LePyn tilastokärjet pelitapahtumittain 

Pisteet: Rafin Jahan, 154
Onnistuneet kakkoset: Oliver Kaisti, 65
Onnistuneet kolmoset: Rafin Jahan, 21
FG tarkkuus: Oliver Kaisti, 49%
Onnistuneet vaparit: Rafin Jahan, 21
Levypallot: Oliver Kaisti, 66
Heitontorjunnat: Oliver Kaisti, 10
Koriinjohtaneet syötöt: Alvar Aladin, 28
Pallonriistot: Oliver Kaisti, 28
Peliminuutit: Oliver Kaisti, 254,5
Tehoindeksilukema: Oliver Kaisti, 0,72
Eniten pisteitä yhdessä ottelussa: Rafin Jahan, 26

 

Ottelut pähkinänkuoressa

Ottelu: LePy – KaVo
Tulos: 65 – 69 (13-19, 32-32, 51-44, 59-59) Tulos per jakso: 13-19, 19-13, 19-12, 8-15, 6-10  
Johtoasema vaihtui ottelun kuluessa kymmenisen kertaa. LePyn melkoisen nuorennusleikkauksen kokenut joukkue taipui tappioon vasta jatkoerässä. Oliverin erinomaiset otteet (18 pistettä, 12 levyriä) eivät aivan riittäneet kantamaan LePyä voittoon asti. Kokeneimman sotaratsumme, Mikko Elorannan puuttuminen tästä kauden avauspelistä saattoi olla loppujen lopuksi se ratkaiseva tekijä, jonka ansiosta KaVo pääsi kuittaamaan viime kauden Karakallion reissunsa tappion.

Ottelu: HyPoll – LePy
Tulos: 79 – 42 (19-14, 37-21, 58-30) Tulos per jakso: 19-14, 18-7, 21-9, 21-12
Hyvinkäälle Mikkokin pääsi jo mukaan, mutta nyt oli kakkosdivarissa rutinoitunut kotijoukkue siellä sen verran kovassa iskussa, että LePy putosi kyydistä jo heti alkuunsa. Kautta vuosien suhteellisen hyvin levypallotaistoissa pärjännyt LePy jäi nyt selkeästi alakynteen silläkin osa-alueella, HyPo 26 hyökkäyslevypalloa, LePy 13. Mikko oli joukkueemme tehokkain 0,71 tehoindeksin arvoisella suorituksellaan. Nuori Rafin jatkoi jo KaVo-ottelussa (14 pistettä) esittelemiänsä erinomaisia otteita pussittamalla nyt 12 pistettä. HNMKY Yökoripallon riveissä meitäkin vastaan joskus pelannut Paulo Omega suoritti ensiesiintymisensä LePyssä.

Ottelu: LePy – Kakkoskori
Tulos: 57 – 67 (16-17, 32-36, 43-50)  Tulos per jakso: 16-17, 16-19, 11-14, 14-17
Roikuttiin aika hyvin mukana vielä viimeisen neljänneksen alkuminuuteille, tilanteeseen 50-53 asti. Sitten Kakkoskori sai venytettyä eroa hieman lisää, eikä LePy enää kyennyt kokeneemman vierasjoukkueen voittoa enää uhkaamaan. Rahand Omar (10 pistettä, 6 levyriä) oli joukkueemme tehokkain, indeksilukema 0,65. Kolmetoista levypalloa repinyt Mikko oli keräsi 0,61 teholukemat. Ahkerimmin korisukkaa heiluttelivat Joonas Sulonen (14 pistettä) ja Rafin Jahan (13 pistettä). A- ja B-lohkossa on nyt kolme kierrosta pelattuna. Kaikki ottelunsa tähän mennessä hävinneet ToPoLa Top Gun sekä A-lohkon MuKI III, Kuhat ja PuB ovat tällä erää vahvimmin menossa kohti kevätkauden alempaa loppusarjaa.

Ottelu: Malibu – LePy
Tulos: 47 – 72 (14-12, 28-30, 37-50)  Tulos per jakso: 14-12, 14-18, 9-20, 10-22
LePyn heittopeli loksahti viimeinkin kohdallensa. Malibu puolestaan heitti todella surkeasti, varsinkin ottelun jälkimmäisellä puoliskolla. LePyn loistavasti onnistuneet kolmoset (10/23) varmistivat osaltaan Malibun totaalista kyydistä putoamista. Erinomaisiin teholukemiin ylsivät meiltä Joonas (0,87), 19 pistettä upottanut Rafin (0,84), Omega (0,79), Mikko (0,76), sekä Robin (0,73).  Neljän kierroksen jälkeen B-lohkon kärjessä ovat Seniors ja Honka 3 puhtaalla pelillä. Peräpäässä Top Gun on vielä voitotta. Aalto Buckets, LePy ja KaVo ovat kukin saalistaneet yhden voiton.

Ottelu: LePy – Sykki Seniors
Tulos: 73 – 77 (15-15, 37-38, 57-52)  Tulos per jakso: 15-15, 22-23, 20-14, 16-25
Ei ollut LePyn yllätysvoitto lohkon kärkiporukasta hirveän kaukana, mutta tuloksena oli nyt kuitenkin kauden kolmas kotitappio. Hieman yllättäen LePy oli se pallovarmempi joukkue, pallonmenetykset 14-18 LePyn hyväksi. Muilta osin peli eteni erittäin tasaväkisissä merkeissä. Seniors pelastui paljolti Petteri Pelkosen viimeisen neljänneksen loistokkaan pelin ansiosta. Pete teki vikalla jaksolla 18 ja koko ottelussa 29 pistettä. LePyn parhaasta suorituksesta vastasi Oliver, 16 pistettä, 6 levyriä (joista viisi hyökkäyspäässä), 4 assistia sekä 3 pallonriistoa. Myös Alvar (15) ja Rafin (12) keräsivät kaksinumeroisen pistesaaliin.

Ottelu: ToPoLa Top Gun – LePy
Tulos: 81 – 63 (30-21, 54-38, 70-46) Tulos per jakso: 30-21, 24-17, 16-8, 11-17
Jälleen kerran otettiin pannuun sarjataulukossa pahnan pohjimmaisena olleelta nollakerholaiselta, ja sen seurauksena romahdettiin itse B-lohkon jumboksi sijalle 12. LePy pelasi ihan tämän kauden tasollaan, eli pystyi tekemään ottelussa 63 pistettä, kauden viiden aiemman ottelun tehtyjen pisteiden keskiarvomme ollessa 62. Top Gun puolestaan pelasi kauden aiempiin otteluihinsa verrattuna yläkanttiin tehden 81 pistettä, eli noin 12 pojoa keskiarvioista skoraustasoansa enemmän. Tämä selittyy varmaankin aika paljolti sillä, että lauttasaarelaiset heittivät kolmosia erinomaisella tarkkuudellla - varsinki ottelun alkupuoliskolla. Kun ekalla neljänneksellä Top Gun kolkit olivat peräti 6/12, ja tokalla jaksollakin vielä 3/8, niin eipä ihme että LePy oli jo pahasti sillassa ottelun puoliaikataukoon mennessä. LePyn kolmoset sujuivat varsin vaatimattomasti 4/26 eli vain 15 prosentin tarkkuudella. Top Gunilla kolkkilukemat koko ottelun osalta olivat 12/36 eli osumatarkkuus 33%. Meidän pelaajistamme selvä ykkönen oli Rafin, 19 pistettä, 8 levyriä sekä joukkueen tähän mennessä korkein tehoindeksilukema 0.89.

Ottelu: LePy - Aalto Buckets
Tulos: 80 – 78 (17-20, 27,42, 48-63) Tulos per jakso: 17-20, 10-22, 21-21, 32-15
Ennen ottelua Aalto Buckets (V-T 1-5)  oli sijalla 12 eli viimeisenä. LePy (V-T 1-5) lähti otteluun sijalta 11 eli toiseksi viimeisenä. Jännittävien loppuhetkien sävyttämän ottelun voitti lopulta LePy, joka ohitti nyt KaVon (V-T 1/6) sarjataulukossa ja nousi sijalle 10. Eihän näillä LePyn tämän syksysillä otteilla nyt kuuhun mennä, ja tuskin edes kevään ylempään loppusarjaankaan, mutta osasipa olla viihdyttävä koripallo-ottelu kuitenkin. Lohkon häntäpään sijoituksistaan huolimatta joukkueet pelasivat varsin mainiota kolmosdirrekorista. LePyn voiton arkkitehtejä oli useampikin. Suurimmat sankarit olivat kuitenkin Joonas, joka upotti viime sekunneilla ratkaisen kolkin, tähän heittoon hyvän esityön tehnyt Oliver sekä vastustajan viimeisen hyökkäyksen syötönkatkollaan eliminoinut Rafin.  
Aalto Bucketsin johto oli suurimmillaan peräti 21 pistettä kolmannen jakson puolivälin paikkeilla. Viimeiselle neljänneksellä lähdimme 15 pisteen tappioasemasta, ja kun vastustaja teki vielä ensimmäisen korinkin, niin kiinni kurottavaa oli tässä vaiheessa vielä 17 pisteen verran. Rahandin kaksi ja Joonaksen yksi kolmonen auttoivat eron kiinni kuromisessa jo melkoisesti, mutta ratkaisevaksi asiaksi taisi sittenkin muodostua pallonriistot. Koko ottelussa LePyn pallonriistot/menetykset-lukema oli 21/10. LePyn loppua kohden tiukentuneesta puolustuksesta kertoo se, että kolmannella jaksolla vierasjoukkue menetti pallon 7 kertaa ja viimeisellä jaksolla jo peräti 9 kertaa. Ottelun ensimmäisellä puolikkaalla LePylle oli kertynyt vain aika tavanomaiset 5 riistoa. Oliver teki ottelussa joukkueen tämän kauden ennätyslukemat viidessä eri kategoriassa - pisteitä 20, onnistuneita kakkosia 9, riistoja 5, teholuku 26 sekä tehoindeksilukema 0,90.

Ottelu: Dynamo – LePy
Tulos: 88 – 71 (23-14, 46-27, 67-50) Tulos per jakso: 23-14, 23-13, 21-23, 21-21
Dynamon saldo on nyt kolm vöitu ja viis kaotust, joten joukkueeella säilyi vielä jonkimoinen mahdollisuus yltää kevään ylempään loppusarjaan. Nyt koetun tappion vuoksi LePyn kohtalona näyttää mitä todennäköisimmin olevan kevätpelit alemman loppusarjan puitteissa.. Ensimmäiset kahdeksan minuuttia pelailtiin tasaisissa merkeissä. Dynamo johti siinä vaiheessa vain pisteellä lukemien ollessa 15-14. Sitten alkoi Dynamon ylivoima levypalloissa ja LePyn kaukoheittojen vaatimaton osumatarkkuus näkymään karulla tavalla tulostaululla. Dynamo vei aloitusjakson kaksi viimeistä minuuttia 8-0. Dynamon selkeä hallinta jatkui vielä toisellakin neljänneksellä, mutta ottelun jälkimmäisen puoliskon LePy pystyi sitten jo jopa voittamaan parilla pisteellä. Tällä kaudella LePy tuntuu aloittavan pelinsä erityisen tahmeasti. Kahdeksan ottelua pelattuna, emmekä ole vielä kertaakaan voittaneet ensimmäistä neljännestä, kerran ollaan sentään päästy tasalukemissa toisella neljännekselle. Tässä ottelussa vastustaja pääsi nostelemaan korin alta poikkeuksellisen paljon pisteitä hyökkäsypään levypallojensa ansiosta. Dynamo nappasi ottelussa 34 hyökkäyslevyriä, mikä saattaa olla kaikkien aikojen box out -pohjanoteerauksemme. (On LePykin joskus riehunut tehokkaasti vastustajan korin alla, ennätyksemme kolmosdivarissa on 37 hyökkäyslevypalloa syksyltä 2017 ottelusta JKS Basketia vastaan.) Kaksi varsin selkeää syytä siis löytyy tähän tämän kertaiseen tappioomme Dynamoa vastaan. Heittotarkkuus vaihtelee luonnollisestikin melkoisesti ottelusta toiseen, pelataan koripalloa sitten millä tasolla tahansa, mutta kyky vastustajan sulkemiseen levypallotilanteissa pitäisi kyllä olla jokaisella pelaajalla hallussaan pelissä kuin pelissä. Jos levypallot oli se heikoin alueemme tällä kertaa, niin skorauskykyä joukkueestamme tuntuu sentään nykyään löytyvän aika mukavasti. Sekä Rafin että Oliver ovat tehneet tällä kaudella keskimäärin 16 pistettä ottelua kohti. Tässä ottelussa Rafin upotti 23 ja Oliver 19 pistettä.

Ottelu: LePy – Kruununhaka Seamen
Tulos: 54 – 58 (5-15, 21-32, 35-44) Tulos per jakso: 5-15, 16-17, 14-12, 19,14
Molempien joukkueiden heittopeli oli melkoista hakuammuntaa. Vierailija osui maaliin sentään pari kertaa meitä enemmän ja ansaitsi siten voittonsa. Käymämme ottelut (7 kpl)  Seamenia vastaan ovat sujuneet melkoisen vierasvoittopainotteisesti. Vain kaksi Leppävaarassa käytyä on pättynyt joskus aikanaan LePyn eduksi. Tarkkakätisen Rafinin puuttuminen tästä ottelusta taisi koitua kohtaloksemme. Hänen noin 17 pisteen ottelukohtaisella keskiarvollaan upottamia korejaan olisi totisesti kaivattu tässäkin ottelussa. Oliver (20) ja Alvar (12) heiluttivat korisukkaa toki ihan kiitettävästi, mutta muilta pelaajiltamme olisi kaivattu nyt hiukan enemmän apuja skorauspuuhissa.

Ottelu: Himpulat – LePy
Tulos: 85 – 90 (19-22, 45-43, 63-75) Tulos per jakso: 19-22, 26-21, 18-32, 22-15
Lasten vanha suosikkibändi Fröbelin palikat pisti aikoinaan  himppulat vinkumaan. Karkkilassa ei kai kukaan sentään erityisemmin vinkunut, mutta LePy kuitenkin onnistui kaatamaan B-lohkon kolmosen tiukkojen vaiheiden jälkeen viiden pisteen marginaalilla. Tokalla jaksolla LePy oli pahimmillaan jo kymmenisen pistettä tappiollakin, mutta pääsi kolmannen neljänneksen hurjan kirinsä ansiosta viimeiselle neljännekselle 12 pisteen johtoasemassa. Himpulat pääsi vielä pelottavan lähelle loppuhetkillä, mutta joukkueemme sai kuitenkin lopulta muutaman pisteen etumatkansa säilytettyä, aika paljolti riittävän hyvin upotettujen vapaaheittojemme turvin. Ottelussa nähtiin sellainenkin ihme, että LePy voitti pitkästä pitkästä aikaa ensimmäisen neljänneksen. Peräkkäisiä voitottomia avausjaksoja ehtikin jo kertyä peräti 12 kappaletta. LePyn kovimmat pistenikkarit olivat Rafin (26), Oliver (20) sekä Alvar (16). Melkoisen tarkka tuomarilinja aiheutti hurjan määrän virheitä molemmille joukkueille. LePyllä 29 ja Himpuloilla 26 virhettä, eli vaparien heittely nousi ottelusa aika suureen rooliin. Yleisöä oli ilahduttavan paljon paikalla, jotain 40 hengen verran varmaankin. Mukavaa vaihtelua verrattuna pääkaupunkiseudulla niin tyypilliseen tyhjien katsomoiden edessä pelailuun. Jälkipelit suoritettiin rattoisasti isäntäjoukkueen kera hyvän ruuan ja saunaillan merkeissä.

Ottelu: Lepy – Honka 3
Tulos: 62 – 82 (10-22, 31-36, 41-63)  Tulos per jakso: 10-22, 21-14, 10-27, 21-19
Jos oli Himpulat-ottelussa hurja määrä (55 kpl) virheitä, niin nyt mentiinkin sitten toiseen ääripäähän. Sekä LePy että Honka suhtautuivat vastustajan korintekoaikeisiin sen verran joviaalisti, että virheitä syntyi tällä kertaa yhteensä vain 24 kappaletta, vaikkei tuomarilinja mitenkään erityisen salliva ollutkaan. LePy pystyi pysyttelemään kohtuullisen hyvin mukana vielä puoliaikaan asti, mutta sitten vierasjoukkue meni menojaan lähinnä vanhojen pääsarjapelureidensa varmojen otteiden avustuksella. Myös jykeväraaminen, reilusti yli kaksimetrinen Antti Kasko oli todella hankala pideltävä LePyn puolustukselle. Hän nostelikin helpon oloisesti pisteitä aivan korimme alta, ja heitti myös tarkasti puolen matkan hypäreitäkin. Jompalle tämän kauden eka tuplatuplansa (15 pistettä, 10 levyriä). Jomppa pelaa nyt yhdeksättä kauttaan kolmosdivarijoukkueessamme ja on kerännyt yhteensä 14 tuplatuplaa, mikä oikeuttaa kolmanteen sijaan tuplatuplien maratontaulukossa heti Mikon (87) ja Niken (36) jälkeen. Leksa on muuten edelleen ainoa triplatriplaan yltänyt (kaudella 2019-2020) pelaajamme. Kovimmat tehoindeksi lukemat Honka 3:sta vastaan tekivät Alvar (0,65) ja Oliver (0,64). Tämä kotiottelumme pelattiin Karakallion koulun sijasta Viherlaakson lukion uudenkarheassa urheilusalissa, joka oli kyllä kiitettävän tilava ja varustettu ihan asiallisella tulostaulullakin. Varsinaisen pelialueen hahmottamista vaikeutti melkoisesti lattiaan tehtyjen merkintöjen runsaus ja koripalloviivoituksen turhan hailakan vaalea väri. Pöytäkirjan pitämisessä omat vaikeutensa - pöytää kun ei ollut, penkkejä kyllä - pidettiin siis penkkikirjaa.


maanantai 4. joulukuuta 2023

LePy - Honka 3 9.12.2023

 

Orange-tiiviin toimituskunnan puppugeneraattori alkaa jo olla parhaat päivänsä nähnyt (kuten olette varmaan jo huomanneetkin). Pyysimme siis vaihtelun vuoksi chatGPT-nimistä tarinaniskijää syyskauden viimeistä otteluennakkoa väsäämään.

Muotoilimme kirjoitustehtävän tälleensä:
Kirjoita tulevasta kolmosdivisioonan koripallo-ottelustamme ennakkokatsaus. Joukkueemme on nimeltään Leppävaaran Pyrintö eli LePy. Joukkueemme on eteläisen alueen B-lohkossa nyt sarjataulukon pistetilanteessa kolmanneksi viimeisenä. Vastustajajoukkueen nimi on Honka 3. Pelipaikkana on Viherlaakson lukio Espoossa 9.12.2023. Honka 3 on kohdattu 3-divisioonassa kerran aiemmin. Syksyllä 2020 käydyn ottelun voitti Honka 3 lukemin 70-63. Lisätietoja joukkueista on löydettävistä internet-sivuilta https://tulospalvelu.basket.fi/category/34!etekp2324/tables seka vekaran.blogspot.com.


Ja tällaista tavaraahan se tekoälli sitten suolsi (Orange-tiiviin henkilökunnalle on kuitenkin jo ehditty antaa lomautusvaroitus):


Ennakkokatsaus: Leppävaaran Pyrintö (LePy) vs. Honka 3

Tuleva kolmosdivisioonan koripallo-ottelu Leppävaaran Pyrinnön ja Honka 3:n välillä lupaa jännittävää kohtaamista, kun joukkueet kohtaavat uudelleen Viherlaakson lukion parketilla Espoossa 9. joulukuuta 2023. LePy lähtee otteluun B-lohkon kolmanneksi viimeisenä, tavoitteenaan kuroa kiinni eroa sarjataulukossa ja napata tärkeitä pisteitä Honka 3:sta vastaan.

Aiempi kohtaaminen näiden kahden joukkueen välillä syksyllä 2020 päättyi Honka 3:n voittoon lukemin 70-63. Tämä luo odotuksia tiukasta ja kiihkeästä kamppailusta, kun joukkueet kohtaavat jälleen kentällä.

LePy on näyttänyt kykynsä kilpailla tasaisesti, vaikka sarjataulukossa sijoitus ei olekaan suotuisin. Joukkueella on potentiaalia ja halua kääntää tilanne voitokseen, ja ottelu tarjoaa heille mahdollisuuden osoittaa kehitystään ja parantaa asemiaan sarjataulukossa.

Honka 3 on varmasti valmis taistelemaan vahvasti, muistellen aiempaa voittoaan LePyä vastaan ja pyrkien toistamaan menestyksen. Heidän kokemuksensa ja aiempi menestyksensä antavat heille itseluottamusta, mutta LePy tulee varmasti haastamaan heidät kovasti.

Fanit voivat odottaa intensiivistä ja vauhdikasta ottelua, kun molemmat joukkueet pyrkivät pitämään hallussaan pelin hallintaa ja kääntämään tilanteen eduksiinsa.

Tarkempaa tietoa joukkueista, pelaajista ja ottelun etenemisestä voi seurata ottelupäivänä ottelun tulospalvelusivustolta täältä ja myös vekaran.blogspot.com -sivustolta, josta löytyy mahdollisesti myös otteluraportti ja tarkempaa analyysia ottelusta.

Ottelu lupaa jännitystä ja tiukkaa kamppailua, ja molemmat joukkueet pyrkivät varmasti antamaan parhaansa kentällä tavoitellessaan voittoa ja sarjataulukon parempaa sijoitusta.

No niin, tässä vaiheessa on ihan pakko tehdä vielä pieni ihmistyövoiman hyödyntämiseen perustuva interventio ja ilmoittaa ainakin ottelun paikka ja ajankohta perinteiseen tyyliimme:


Peli Viherlaakson lukiossa lauantaina 9.12.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 13:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: J.Sulonen 15/10, Alvar Aladin 6/4, R.Omar 13/2, T.Hujanen 6/0, A.Pratchett 0/1, O.Kaisti 12/6, A.Pihlström 3/6, J.Leppänen 0/2, S.Still 7/7.

Honka3 pisteet: N.Juntunen 0, M.Rosvall 4, Veikko Vanjoki 7, Viljami Vanjoki 18, T.Kasko 0, L.Saarela 9, T.Laitinen 24, A.Kasko 20.

2023s Honka 3 kuvat ja tilastot 


tiistai 28. marraskuuta 2023

Himpulat - LePy 2.12.2023

 


Vanhaa viidakon sanontaa lainataksemme, kauas on pitkä matka. Karkkilaankin on täältä sen verran matkaa, ettei sinne asti häviämään lähdetä. Sarjataulukko ei tosin näytä ollenkaan lupaavalta LePyn kannalta katsoen, mutta emmehän me sinne nyt taulukoita selaamaan mennäkkään. B-lohkon kolmosena oleva isäntäjoukkue on hävinnyt ainoastaan lohkoa johtavalle Seniorsille sekä kakkossijan Honka 3:lle. Muille vastustajille Himpuloiden kyyti onkin sitten ollut aika lailla kylmempää.  LePy alisuoritti edellisviikonlopun kotiottelussaan Seamenia vastaan sen verran lahjakkaasti, että nyt meillä voisi olla vaikka vuorostaan se pöljä päivä. (Nuoremmille lukijoillemme tiedoksi: pöljä päivä hiihdossa tarkoittaa sitä, että suomalaishiihtäjä ylittää oman tasonsa rutkasti ja yltää maailmancupin osakilpailussa sadan parhaan joukkoon.)

Peli Karkkilassa lauantaina 2.12.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 14:00.

Loppulätinät

LePy pist/lev: J.Sulonen 7/5, R.Ranta 5/5, Alex Aladin 8/2, Alvar Aladin 16/4, R.Omar 6/3, A.Pratchett 2/1, O.Kaisti 20/11, R.Jahan 26/6, J.Leppänen 0/1, S.Still 0/1.

Himpulat pisteet: A.Nieminen 7, J.Ilonen 3, J.Kinnunen 15, E.Kivimäki 22, O.Vähä-Herttua 2, T.Kilpeläinen 13, N.Vigelius 0, J.Kokkonen 0, A.Ekola 14, M.Nordberg 9.

2023s Himpulat kuvat ja tilastot 



maanantai 20. marraskuuta 2023

LePy - Kruununhaka Seamen 26.11.2023

 


Seamen (V-T 4-4) on kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen B-lohkon sarjataulukossa sijalla kuusi, eli kärkkymässä paikkaa kevään ylempään loppusarjaan. Lohkon pohjamutiin vajonnut LePy (V-T 2-6) on nyt toiseksi viimeisenä sijalla 11. Seamen on viime vuosina yleensäkin ottaen menestynyt kolmosdivarissa hieman meitä paremmin. LePy on kuitenkin vienyt nimiinsä viisi kuudesta keskinäisestä kohtaamisestamme. LePy on ottanut voiton kaikista kolmesta Seamenin isännöimästä ottelusta. Kaksi kotivoittoamme on napattu Leppävaaran hallissa, syyskuussa 2015 lukemat hyväksemme olivat 74-70 ja helmikuussa 2022 voitimme 77-70. Ainokainen Seamen-tappiomme on keväältä 2017, jolloin Karakalliossa otimme köniin aika tylyin 60-81 lukemin. Noihin aikoihin käytimme Karakallion koulun salia vielä aika harvoin, mutta viime vuosina Karakallio on muodostunut pääasialliseksi kotikentäksemme, joten pelaajiemme askelmerkkien luulisi jo olevan paremmin kohdillaan.  

Peli Karakalliossa sunnuntaina 26.11.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: J.Sulonen 4/3, R.Ranta 3/6, Alex Aladin 7/3, Alvar Aladin 12/8, R.Omar 5/6, T.Hujanen 3/6, A.Pratchett 0/2, O.Kaisti 20/5, A.Pihlström 0/2, S.Still 0/1.

Seamen pisteet: T.Holopainen 6, R.Karppinen 4, A.Ahola 5, A.Junnilainen 6, K.Alen 0, J.Vuori 8, A.Hakkarainen 12, J.Airamaa 2, T.Lylynen 5, S.Salmela 0, E.Nieminen 10.

2023s Seamen kuvat ja tilastot 

maanantai 13. marraskuuta 2023

Dynamo - LePy 15.11.2023

 

Dynamo lähtee otteluun B-lohkon sijalta 7 ja LePy sijalta 10. Molempien joukkueiden V-T-lukema on 2-5, eikä korisuhteissakaan ole merkittävää eroa. Voittaja säilyttää vielä kohtalaiset mahdollisuudet yltää lohkossa kuuden parhaan joukkoon päästäksensä kevään ylempään jatkosarjaan. Hävinnyt osapuoli joutuu mitä todennäköisemmin tyytymään kevätkaudella alemman loppusarjan peleihin. Dynamo on kohdattu viimeksi Haagassa syksyllä 2021. Silloin hävisimme aika rumin lukemin 84-64. Keväällä 2022 oli sitten LePyn vuoro napata reilu voitto, lukemat Karakalliossa 81-61.

Peli SYK:ssa keskiviikkona 15.11.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 18:45. 

Loppulätinät

LePy pist/lev: J.Sulonen 6/4, R.Ranta 7/6, Alex Aladin 7/3, Alvar Aladin 2/6, R.Omar 6/4, A.Pratchett 2/4, O.Kaisti 19/7, A.Pihlström 0/0, R.Jahan 23/3.

Dynamo punktid: U.Kägo 8, K.Kampus 11, K.Kokk 11, S.Andressoo 0, A.Danilov 6, P.Lokutsievski 12, R.Hiisku 14, A.Suharevs 3, V.Kharichev 15, T.Luht 8.

2023s Dynamo kuvat ja tilastot


tiistai 7. marraskuuta 2023

LePy - Aalto Buckets 12.11.2023

 

Edelliskierroksen ottelussa kävi juuri kuten ennusteltiinkin - turpiin tuli jälleen kerran nollakerhossa olleelta jumbojoukkueelta. Ja nyt sitten ollaan itse B-lohkon jumbona sijalla 12. Häntäpään joukkueiden sopivasta ristiinpelaamisesta johtuen Aalto Buckets (V-T 1-5) on sarjataulukossa sijalla 9, vaikka sen korisuhde (368-460) onkin hieman meidän vastaavaa lukemaa (372-420) heikompi. Vanhan sarjasysteemin vallitessa LePyn (V-T 1-5) asema vaikuttaisi jo varsin tukalalta putoamistaisteluita ajatellen. Mutta kun tällä kaudella surkeastikin menestynyt joukkue pääsee kevään alempaan loppusarjaan samalta viivalta muiden kanssa, niin syksyllä kerätyillä sarjapisteillä ei ole kevätkaudella oikeastaan mitään merkitystä. No oli merkitystä tai ei, niin nyt on LePyllä kuitenkin ryhdistäytymisen paikka. Kolmen kotiottelun (oikeastaan neljän, jos otetaan huomioon edelliskauden viimeinen kotimatsikin) mittainen tappioputki pistetään nyt poikki reippaan rallin tahdissa.

Peli Karakalliossa sunnuntaina 12.11.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 4/5, J.Sulonen 15/2, R.Ranta 0/2, Alex Aladin 2/5, Alvar Aladin 4/4, R.Omar 9/1, A.Pratchett 0/0, O.Kaisti 20/8, A.Pihlström 0/0, R.Jahan 16/2, J.Leppänen 4/2, S.Still 6/2.

Aalto Buckets pisteet: O.Stadigh 9, P.Pawlikowski 6, J.Leskinen 3, I.Ristikankare 6, J.Tervo 4, M.Syrjä 16, J.Bittner 10, M.Baranauskas 13, J.Vepsäläinen 11.

2023s Aalto Buckets kuvat ja tilastot 





tiistai 31. lokakuuta 2023

ToPoLa Top Gun - LePy 4.11.2023

 

Vieläkö jatkuu LePyn sitkeä traditio hävitä nollakerhossa oleville jumbojoukkueille. Top Gun ainakin täyttää kriteerit, kauden saalis on viisi tappiota viidestä ottelusta ja viimeinen sija B-lohkon sarjataulukossa. LePyn rekordi tämän kauden osalta ei ole paljoa sen kummempi, yksi matsi voitettuna, neljä ollaan hävitty. Lauttasaarelaisten tappiot ovat tulleet aika niukoilla marginaaleilla. Oikeastaan ainoa selkeä selkäsauna on ollut 93-67 vierastappionsa Dynamoa vastaan.

Peli Lauttasaaren Yhteiskoulussa lauantaina 4.11.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 13:20.

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 1/12, J.Sulonen 11/3, R.Ranta 0/3, Alex Aladin 6/4, Alvar Aladin 4/2, R.Omar 0/4, O.Kaisti 17/6, R.Jahan 19/8, S.Still 5/2.

Top Gun pisteet: O.Pesonen 19, N.Rasi 3, M.Korvenoja 5, J.Harju 4, J.Goresh 13, J.Wilska 17, J.Sarasto 20.

2023s Top Gun kuvat ja tilastot 

 

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

LePy - Sykki Seniors 29.10.2023


Lohkon kärkijoukkue Seniors (V-T 4-0) on nuijinut tämän kauden vastustajansa maan rakoon keskimäärin 30 pisteen marginaalilla. Haagalaisten tulivoimasta kertoo karua kieltään tehdyt pisteet, keskimäärin 95 per matsi.  Pienimmällä selkäsaunalla on tähän mennessä selvinnyt Kruununhaka Seamen, jonka tappiolukemat kotisalissansa kirjattiin numeroin 55-78. LePynkään esityksissä Seniorsia vastaan ei kautta vuosien ole ollut juurikaan kehumista, yksi voitto ja kymmenen tappiota. Viimeksi kohdattiin toissa kaudella, jolloin Karakallion matsi hävittiin 55-65. Keväällä 2022 tuli Haagassa koettua sitten hieman rajumpi tyrmäys lukemin 78-52.
Seniors-koitoksemme prognoosi on taaskin synkkääkin synkempi, mutta kun LePy nyt aina lähtee taistelemaan voitosta, niin varataanpa tähän kuitenkin joku sopiva biisi yllätysvoiton varalle.

Peli Karakalliossa sunnuntaina 29.10.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: J.Sulonen 7/7, R.Ranta 6/5, Alex Aladin 4/2, Alvar Aladin 15/3, R.Omar 9/2, A.Pratchett 0/6, O.Kaisti 16/6, R.Jahan 12/4, S.Still 4/1.

Seniors pisteet: N.Lokki 4, L.Siljander 3, P.Pelkonen 29, J.Illman 1, O.Oljemark 2, K.Kunnas 9, N.Minoque 6, A.Malm 5, T.Lapila 16, M.Tasmuth 2. 

2023s Seniors kuvat ja tilastot

keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Malibu - LePy 8.10.2023

 

Seuraavaksi matkaamme Suurpeltoon Opinmäen upeaan liikuntahalliin yrittämään pistesarakkeemme avaamista. Kotijoukkkue Malibu (V-T 2-1) kaadettiin viime kaudella kahdesti, kotona täpärästi 77-74 ja Suurpellossa sitten hieman selvemmin 57-70. LePy porskuttaa tällä hetkellä kolmen ottelun ja yhdeksän neljänneksen tappioputkessa. Aika hankalaltahan tilanteemme näyttää, mutta kyllä Malibu tämänkin vuotisella rosterillamme pitäisi olla kaadettavissa. Edellyttää kyllä sitä, että saamme kaikki kokeneimmat pelaajamme otteluun mukaan.

Peli Opinmäen liikuntahallissa sunnuntaina 8.10.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 13:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 10/8, J.Sulonen 7/7, R.Ranta 8/3, Alex Aladin 0/1, Alvar Aladin 9/2, R.Omar 3/2, O.Kaisti 6/5, A.Pihlström 0/2, R.Jahan 19/4, J.Leppänen 2/1, S.Still 0/2, P.Omega 8/6.

Malibu pisteet: U.Bozkurt 1, O.Hirmasto 2, E.Keinänen 2, J.Hänninen 6, T.Suominen 5, J.Somervuo 5, M.Mattila 0, J.Kilpelä 4, A.Laukkanen 12, N.Ovaska 10.

2023s Malibu -LePy kuvat ja tilastot 

tiistai 26. syyskuuta 2023

LePy - Kakkoskori 1.10.2023

 

Kaksi kierrosta kautta pelailtuna ja pohjalla ollaan. Kakkoskorikin on avannut kautensa kahdella tappiolla, mutta on B-lohkossa pykälän verran edellämme sijalla 11 paremman korisuhteensa ansiosta.
Viime kaudella keskinäiset ottelumme päätyivät täpärästi LePyn hyväksi. Syyskauden kohtaamisesta tuli voitto Keravalla lukemin 71-74. Keväällä LePy pystyi kaapimaan 70-63 voiton kotisalissaan vaikka roiski kolmoset 2/18 ja oli häviöllä lähes koko ottelun ajan.

Peli Karakalliossa sunnuntaina 1.10.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30.

Loppulätinät

 LePy pist/lev: M.Eloranta 6/13, J.Sulonen 14/3, R.Ranta 3/1, Alex Aladin 5/8, R.Omar 10/6, T.Hujanen 3/4, A.Pihlström 1/3, R.Jahan 13/5, S.Still 2/4.

Kakkoskori pisteet: T.Keskinen 11, S.Koski 7, S.Rautiainen 10, C.Palotu 6, O.Korhonen 1, J.Lindroos 0, R.Nikander 14, J.Jumppanen 7, A.Sissala 1, T.Saarinen 10.

2023s LePy - Kakkoskori kuvat ja tilastot 

tiistai 19. syyskuuta 2023

HyPoll - LePy 21.9.2023


 HyPoll ja Pantterit putosivat viime kauden päätteeksi kakkosdivarista kolmoseen. Pantterit pelailee tällä kaudella kolmosdivaria A-lohkossa WB Legends nimellä. Hyvinkään Pontevan kakkosporukka pelailee B-lohkossa ja isännöi nyt tätä kauden ensimmäistä vierasotteluamme.
Hyvinkääläisten viime kaudella kakkosdivarissa keräämä 5/17 V/T-rekordi ei riittänyt sarjapaikan säilyttämiseen, mutta joukkue voitti kevätkierroksella kuitenkin esimerkiksi JaKaRin, joka puolestaan on ollut meille ylikäymättömän hankala vastustaja viime vuosina.
LePy ei ole koskaan onnistunut HyPoa kaatamaan Hyvinkäällä kolmosdivarin tasolla pelatessa, kotona sentään joskus. Vierailumme Martinhallissa ovat päättyneet HyPon eduksi 75-74 (syksy 2011), 75-64 (kevät 2015) ja 80-41 (syksy 2018).

Sekä HyPoll että LePy ovat hävinneet tämän syksyn avausottelunsa. Sarjanousija Himpulat kylvetti hyvinkääläisiä Karkkilassa lukemin 89-64. LePy puolestaan hävisi kotisalissaan KaVolle jatkoajan jälkeen lukemin 65-69.  Ensiesiintymisensä joukkueessamme suoritti peräti neljä uutta parinkympin korvilla olevaa pelaajaa. Yhteispelin hiomisessa ja aikuisten sarjan kovuuteen totuttelemisesssa riittää vielä työsarkaa.

Peli Hyvinkäällä Martinhallissa torstaina 21.9.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 20:45.

Loppulätinät

 LePy pist/lev: M.Eloranta 6/12, R.Ranta 3/4, Alex Aladin 5/3, R.Omar 1/5, T.Hujanen 3/3, A.Pratchett 2/9, A.Pihlström 0/2, R.Jahan 12/2, J.Leppänen 2/2, S.Still 5/2, P.Omega 3/6.

HyPo pisteet: M.Sukanen 2, H.Izosa 8, P.Pirttinen 11, A.Lairi 0, J.Bitter 6, I.Blomqvist 21, J.Malminen 6, T.Turunen 19, P.Koskinen 6.

2023s HyPoll - LePy kuvat ja tilastot 

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

LePy - KaVo 17.9.2023

 

Kolmosdivisioonan sarjamääräykset ovat kokeneet aika ison muutoksen. Syyskausi pelataan vielä vanhaan malliin, sekä A- että B-lohkossa yksinkertaisena sarjana oman lohkon joukkueita vastaan, eli kullekin joukkueelle tulee 11 ottelua. Keväällä A- ja B-lohkojen kuusi parasta joukkuetta pelaa ylemmässä lohkossa ja huonommin menestyneet pelaavat keväällä alemmassa lohkossa, josta sitten sarjan päättyessä kaksi pahnan pohjimmaista putoaa nelosdivariin.
Syyskauden kotiottelumme pelataan yhtä poikkeusta lukuunottamatta Karakallion koulussa. Viimeisessä kotimatsissamme Honka 3 kohdataan Viherlaakson lukiossa.
Syksyllä on tiedossa kaksi reissua Kehä kolmosen ulkopuolelle. Kakkosdivarista pudonnut HyPoll isännöi syyskuussa keskinäistä otteluamme Hyvinkäällä. Sarjanousija Himpuloiden vieraaksi matkustamme Karkkilaan joulukuussa. Kevään kaukomatkailun määrä on vielä täysi arvoitus uudistuneen sarjasysteemin vuoksi. Pahimmassa skenaariossa edessä voi olla matkamatsit Jokelaan (KaVo), Keravalle (Kakkoskori), Hämeenlinnaan (Punaportin Blues) ja Lohjalle (LoU Basket).

Kolmosdivarikautemme nro 17 käynnistyy kotiottelulla Kaukasten Voimaa vastaan. Viime kaudella keskinäiset ottelumme sujuivat kotivoittojen merkeissä. LePy oli Karakallion ottelussa parempi lukemin 87-68. KaVo puolestaan ryöpytti meitä sitten kevätkierroksella Jokelassa lukemin 83-70.  LePy sijoittui A-lohkossa lopulta neljänneksi (V/T 14/8) ja KaVo yhdeksänneksi (V/T 8/14).

Peli Karakalliossa sunnuntaina 17.9.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: R.Ranta 7/3, Alex Aladin 1/3, Alvar Aladin 4/9, R.Omar 6/6, T.Hujanen 3/1, A.Pratchett 2/4, O.Kaisti 18/12, A.Pihlström 0/0, R.Jahan 14/0, J.Leppänen 3/1, S.Still 7/5.

KaVo pisteet: N.Rönnqvist 9, V.Vainio 19, K.Forsblom 12, S.Koskela 0, T.Koskela 10, T.Palonen 7, M.Roots 0, H.Paulamäki 12.

2023s LePy - KaVo kuvat ja tilastot

tiistai 18. huhtikuuta 2023

Loppulätinät 2022-2023

 

Lumi suli, puro sanoi puli puli, neljäs sija tulokseksi tuli.
Kakkosdivarin nousukarsintoihin asti ei sentään ylletty, mutta kausi oli kuitenkin lähes parhaita mihin ollaan kolmosessa vuosien mittaan pystytty. Joskus aikoinaan ollaan toki sijoituttu lohkossamme paremminkin, esimerkiksi kaudella 2009-2010 ylsimme kakkoseksi ja kolme kertaa olemme olleet kolmossijallakin. Mutta ainakin kotiottelut pelattiin nyt paremmin kuin koskaan, 9 voittoa, 2 tappiota ja voittoprosentti 82. Sen sijaan vierasottelumme (V/T 5/6) eivät sujuneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla, tappioista kolme tuli sarjataulukossa alapuolellamme olevia joukkueita vastaan (FC Passe, LoU ja KaVo).
Monenmoisia ennätyksiä tehtiin taas tälläkin kaudella ja hienoja virstanpylväitä saavutettiin.


Kauden viimeisessä ottelussa Mikko ylitti 3000 levypallon rajapyykin. Mikko on vaikuttanut tässä joukkueessa jo 18 vuotta, pelannut 320 ottelua, tehnyt 3215 pistettä ja ottanut 3004 levypalloa - muun muassa - ja toistaiseksi siis.


Maaliskuun lopulla käydyssä Taivallahti-pelissä Robinille tuli 200 ottelua täyteen. Ja kauden päättäneesä Hunks-ottelussa Robinin upottamat kaksi kolkkia merkitsivät sitä, että hänen onnistuneiden kolmen pisteen heittojensa kokonaissaalis on nyt tasan 300. Robin on noussut tällä kaudella joukkueen kaikkien aikojen kolmanneksi eniten pisteitä (1492) tehneeksi pelaajaksi. 

Koko joukkueenkin voimin väsättiin muutama uusi ennätys. Peräkkäisten kotivoittojen enkka on nyt kahdeksan, peräkkäin voitettujen neljännesten määrä on yksitoista ja kahdenpisteen heittojen kausikohtainen tarkkuusennätys on nyt 45%.

Oliver ehti kauden aikana rikkoa jalkansa lisäksi myös muutaman ikivanhan kausikohtaisen ennätyksenkin:
- onnistuneita kakkosia 150 (entinen ennätys, Nikke 121 kaudella 2011-2012)
- onnistuneita pelitilanneheittoja 150 (Mikko 128 kaudella 2009-2010)
- pistekeskiarvo 20,8 (Nikke 15,4 kaudella 2011-2012)


Alvar (102 syöttöä) paranteli reilusti Mikon (73 syöttöä) kaudella 2018-2019 tekemää koriinjohtaneiden syöttöjen ennätystä.

Teho-kisassamme voiton vei Oliver Kaisti tehoindeksilukemien keskiarvollaan 0,75. Toiseksi sijoittui Praveen (0,69) ja kolmanneksi Mikko (0,67).
P.Nurminen tsempparipokaalin saajan valitsi tänä vuonna Orange-tiiviin toimituskunta. Voittaja on Rahand Omar, joka toimi pelaamisen lisäksi ansiokkaasti myös joukkueen valmennustehtävissä.

Kauden tilastokärjet pelitapahtumittain

Pisteet: Oliver Kaisti, 333
Onnistuneet kakkoset: Oliver Kaisti, 150
Onnistuneet kolmoset: Rahand Omar, 40
FG tarkkuus: Oliver Kaisti, 59,3%
Onnistuneet vaparit: Alvar Aladin, 52
Levypallot: Praveen, 172
Heitontorjunnat: Mikko Eloranta, 24
Koriinjohtaneet syötöt: Alvar Aladin, 102
Pallonriistot: Alvar Aladin, 44
Peliminuutit: Joonas Sulonen, 538
Tehoindeksilukemien keskiarvo: Oliver Kaisti, 0,75
Eniten pisteitä yhdessä ottelussa: Oliver Kaisti, 33

Kevään ottelut pähkinän kuoressa

Ottelu: Malibu – LePy
Tulos: 57 – 70 (16-10, 22-32, 36-57)  Tulos per jakso: 16-10, 6-22, 14-25, 21-13
Heittosihtimme oli vielä hakusessa ensimmäisellä jaksolla, kakkoset 5/13 ja kolmoset 0/7. Kolmosemme (0/2) eivät uponneet vielä toisellakaan neljänneksellä, mutta onneksemme Malibulla ei tässä vaiheessa uponnut juuri minkäänlaiset heitot. Jakso Lepylle selvästi 6-22.
Kolmannella neljänneksellä alkoivat LePyn kolkit (6/10) jo vihdoinkin osumaan ja Malibu pystyttiin pudottamaan kyydistä ratkaisevan oloisesti.
Viimeiselle neljännekselle päästiin 21 pisteen etumatkan turvin. Malibu pääsi kaunistelemaan loppulukemia kahdeksan pisteen verran, kun LePy sortui vielä kahdeksaan pallonmenetykseen ja kolmosemmekin (1/5) rupesivat taas takkuilemaan. Ottelussa oli paljon samoja elementtejä kuin syyskierroksen kohtaamisessakin - vapaaheitot eivät tahtoneet taaskaan upota kummaltakaan joukkueelta,  ja LePy oli tälläkin kertaa kolmosten viskelyssä hieman tarkempi.
LePyn pitkät miehet olivat tehokkaalla pelipäällä. Mikko teki paljon muun hyvän ohessa 17 pistettä sekä hurjan tehoindeksilukeman 1,07. Praveenille erinomainen teholukema 0,87, yhdeksän pistettä sekä kauden ennätystä sivuavat 17 levypalloa.
Malibu-pelaajien keski-ikä taitaa olla jossain neljänkympin korvilla nykyään. LePyn ripeät hyökkäyksiinlähdöt oli siis ilmeisen onnistunut taktinen valinta. Toisaalta taas on todettava, että ihmeen hyvin isäntäjoukkue jaksoi pysytellä vauhdissa mukana.  Malibu-diesel nakutti erityisen tehokkaasti ottelun viimeisellä neljänneksellä.
 
Ottelu: LePy – Honka Green
Tulos: 78 – 63 (18-14, 39-31, 56-47) Tulos per jakso: 18-14, 21-17, 17-16, 22-16
Honka Green tuli otteluun A-lohkon käkipaikalta ja LePy sijalta neljä. LePyn voiton myötä tässä vaiheessa (13 kierrosta pelattuna) on viisi 9/4 V/T-rekordin omaavaa joukkuetta lohkon kärkisijoja jakamassa. Ja LePy siellä joukossa mukana, peräti kakkoseksi rankattuna.
LePy kukisti Honka Greenin nuorista pelaajista kootun joukkueen jopa yllättävän selkeästi. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella LePy pystyi voittamaan kaikki neljännekset. LePyn urakkaa helpotti se, että Hongalta puutui nyt pari pelaajaa, jotka tekivät syyskierroksen kohtaamisessamme valtaosan joukkueen pisteistä.
Saimme viime aikoina tutuksi tulleeseen tyyliimme vain kahdeksan pelaajaa jalkeille tähänkin otteluun. Mihinkään suurempiin virhevaikeuksiin emme kuitenkaan onneksi joutuneet, vaikka Alvarille ehti tulla viisi virhettä täyteen, ja Alex ja Teemu pelasivat loppuminuutit neljän virheen rasittamina.
Honka heitti hurjan määrän kolmosia, 40 yritystä, 11 osumaa, eli onnistumisprosentti varsin keskinkertainen 28%. Vapaaheitot joukkue suti 8/25 eli 32 prosentin tarkkuudella. LePyn tarkuus oli piirun verran parempaa luokkaa.
Joonas Sulonen tekaisi kauden kolmannen tupla-tuplansa, 15 pistettä ja 11 levypalloa. Rahand Omar oli indeksilukemallaan 0,69 joukkueemme tehokunkku.

Ottelu: MuKi III – LePy
Tulos: 65 – 54 (23-8,42-22,54,38) Tulos per jakso: 23-8, 19-14, 12-16, 11-16
Turpiin tuli Pirkkolan reissulla samat 11 pinnaa kuin kotonakin MuKin käsittelyssä. Syksyllä lukemat olivat 53-64 ja nyt keväällä 65-54, siis lähes identtiset loppulukemat. Identtisen huono oli myös pelitilanneheittojemme tarkkuuskin, syksyllä 25% (kakkoset 16/50 eli 32% ja kolmoset 3/25 eli 12%) ja kevään koitoksessa 26% (kakkoset 17/47 eli 36%, kolkit 3/29 eli 10%). Sen sijaan vapareiden tarkkuudessa petrattiin hieman syksystä, 12/21 eli 57% versus 11/14 eli 79%.
Myös riisto/menetys-lukemat oli nyt keväällä paremmat, 13/16 versus 22/15. Mitä ilmeisemmin vastustaja petrasi kai sitten puolestaan heittotarkkuudessa sen verran, että taaskin sen 11 pisteen voiton sai napattua.
MuKissa pisteiden teosta vastasi pääasiassa kolmikko Lemmetyinen (19), Kurikka (18) ja Kokkola (14). LePystä kaksinumeroisiin lukemiin ylsivät vain Praveen (11) ja Alvar Aladin (11). Praveenille kauden toinen tupla-tuplansa, kun hän repi myös 10 levypalloa.

Ottelu: LePy – FC Passe
Tulos: 82 – 67 (15-11, 35-27, 64-53) Tulos per jakso: 15-11, 20-16, 29-26, 18-14
Syyskierroksen yhdeksän pisteen tappio tuli kuitattua korkoineen. Syksyn ottelussa Passe voitti kolmosten viskelyn 10-4. Tämäkin kuitattiin korkojen kera, kolkit nyt 13-4 LePyn hyväksi. LePy kaukoheitot upposivat paremmin kuin ehkä koskaan kolmosdivaritaipaleemme aikana. Varsinkin jälkimmäisen puolikkaan kolmostulitus oli huikeata luokkaa, kolmannella neljänneksellä 5/6 ja neljännellä jaksolla 4/8, yhteensä siis 9/14, osumatarkkuus 64%. Koko ottelun puitteissa LePyn kolmoset upposivat 13/27 eli 48%.
Passen korinteko oli lähes yksinomaan entisten Korisliiga-pelaajien varassa, Hiltunen teki 24, Kujala 22 ja Arosilta 10 pistettä. Lepyssä korintekovastuu jakautui huomattavasti tasaisemmin, Mikko 17, Alvar 13, Joonas ja Praveen 12 pistettä. Praveen oli joukkueemme tehokkain, tehden oman ennätyksensä 1,10 indeksilukemallaan. Alex taisi tehdä jonkinmoisen ennätyksen hänkin, viisi virhettä täyteen yhdeksässä ja puolessa minuutissa.
Tämä olikin sitten muuten LePyn kuudes peräkkäinen kotivoitto. Pidempään kotivoittojen putkeen on pystytty vain kaudella 2009-2010, jolloin LePy ehti voittaa seitsemän kotimatsiaan, ennen kuin KY-Kori katkaisi putkemme lukemin 70- 74  Leppävaaran hallissa.

Ottelu: Tapiolan Otso – LePy
Tulos: 57 – 89 (12-13, 26-45, 42-65) Tulos per jakso: 12-13, 14-32, 16-20, 15-24
Lähes 50 vuotta sitten valmistuneessa Tapiolan liikuntahallissa kelpaa pelailla koripalloa. Valaistus on parasta A-luokkaa, ja luksusta on myös kentän merkintöjen selkeys. Harvoin pääsemme pelaamaan kentällä, jossa on pelkästään koripallon tarvitsema viivoitus. Katsomossa on istumapaikkoja ainakin kolmosdivariottelua ajatellen riittävästi, 711 istumapaikkaa jäi vielä vapaaksikin.
Syyskierroksen keskinäinen matsimme ratkesi vasta lopussa LePyn hyväksi, mutta nyt A-lohkon sarjataulukon peränpitäjäksi valahtanut Otso pystyi pitämään ottelun tasaisena vain ensimmäisen neljänneksen ajan. LePy karkasi jo parinkymmenen pisteen karkumatkalle puoliaikataukoon mennessä, eikä voittajasta ollut enää sen jälkeen  epäselvyyttä.
Vapareita ja kolmosia molemmat joukkueet upottivat kutakuinkin tasaväkisesti. Ja kun riistot ja pallonmenetyksetkin jaettiin veljellisesti tasan, niin ero LePyn hyväksi taisi johtua kahden pisteen heitoista ja levypallopelistä. LePy sai pitkästä aikaan mukaan kaikki pitkät miehensä, joten Otson iltapuhteesta ei todellakaan muodostunut helppoa, varsinkaan irtopalloista taisteltaessa.
Edellisviikon Passe-ottelun tapaan Praveen oli jälleen joukkueemme tehokkain, ja paranteli tälläkin kertaa omaa tehoindeksi-ennätystään, lukemana nyt 1,33. Myös koko joukkueen tehoindeksin keskiarvo 0,68 oli harvinaisen korkea. Kauden aiemmissa otteluissa tuo lukema on vaihdellut välillä 0,37 - 0,54. Edelliskaudella 105-70 murskalukemin FC Passea kurmuutettaessamme indeksikeskiarvo oli 0,72. Ainakaan ihan lähivuosien ajoilta ei tällaisia vastaavan suuruisia lukemia sitten muita löydykään.

Ottelu: LePy – LoU Basket
Tulos: 68 – 57 (15-13, 30-32, 43-50) Tulos per jakso: 15-13, 15-19, 13-18, 25-7
Kun ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen onnistuttiin voittamaan, niin tämä oli jo yhdestoista peräkkäinen jaksovoittomme. Mutta siihen se kvarttaalivoittojen putkemme kasvattaminen sitten jäikin. Toinen neljännes alkoi toki vielä lupaavasti LePyn kannalta, kun joukkueemme sai venytettyä eron jo yhdeksän pisteen suuruiseksi tilanteen ollessa 30-21. Sitten oli LoU Basketin vuoro rynnistää. Joukkue vei jakson lopun 11-0 ja koko erän neljän pisteen turvin. Kun kolmaskin jakso meni vielä lohjalaisille, niin LePy joutui lähtemään viimeiselle jaksolle seitsemän pisteen takaa-ajoasemasta. Tässä kohtaa taisi ruveta näkymään se, että puolet lohjalaisjoukkueen pelaajista oli vasta 17 ikäisiä junioreita. Viimeinen jakso selvästi LePylle ja kauden 2009-2010 ennätystä sivuavasti seitsemäs peräkkäinen kotivoitto saatiin napattua. Kuten syksynkin ottelussa, LoU Basketin tehokkain pelimies oli taaskin Heikinheimo, 17 pistettä (kakkoset 7/12) sekä 11 levypalloa. LePyn kirkkaimpina tähtinä tuikkivat Oliver Kaisti, 25 pistettä (kakkoset 11/17), tehoindeksi 0,93, sekä Alvar Aladin 10 pistettä, teholukema 0,82. Praveen on nykyään joukkueemme ahkerin levypallojen nappaaja. Tässäkin ottelussa häh oli korinalustojen valtias 12 levyrillään. Tällä hetkellä Praveenin levypallokeskiarvo on 9,2 per ottelu.

Ottelu: HNMKY Panthers – LePy
Tulos: 74 – 66 (19-21, 36-40, 55-53) Tulos per jakso: 19-21, 17-19, 19-13, 19-13
Tiukan puolustuspelin sävyttämä ottelu Malmin palloiluhallissa kääntyi isäntien eduksi toisella puoliskolla lähinnä vapareidemme ja kolmen pisteen heittojemme alkaessa takkkuilla pahemman kerran . LePyn kolmoset onnistuivat vielä ensimmäisellä puoliskolla mukavasti 36 prosentin tarkkuudella 5/14. Toisella puolikkaalla kolkkiemme osumatarkkuus romahti, vain yksi osuma kahdeksalla yrityksellä, osumatarkkuus siis vain 13%. Panthers puolestaan upotti vain kaksi kolmosta ekalla puolikkaalla, mutta ottelun loppupuoliskolla sitten jo kuusi kappaletta, ja vieläpä kohtuullisen hyvällä tarkkuudellakin. Myös vapaaheittojen heittelyssä isäntäjoukkue oli hieman parempi. Alkupuoliskolla upotimme vaparit sentään vielä välttävästi 5/10, mutta toisella puolikkaalla enää 3/13 eli surkuhupaisella 23 prosentin tarkkuudella. Oliver oli ottelun pistekunkku 23 pisteellänsä. Myös Mikko ja Joonas ylsivät kaksinumeroiseen pistemäärään, molemmille 12 pistettä mieheen.

Ottelu: LePy – Kakkoskori
Tulos: 70 – 63 (6-20,29-41, 46-47)  Tulos per jakso: 6-20, 23-21, 17-6, 24-16
Kakkoskorin yhdeksän ottelun mittainen voittoputki katkesi, kun LePy pystyi kirimään voittoon surkeasti sujuneesta avausneljänneksestä huolimatta. Tämän voiton myötä syntyi LePyn uusi kotivoittoputken pituusennätys kolmosdivarissa. Kotiyleisömme sai nauttia nyt jo kahdeksannesta peräkkäisestä voitosta. Tällä kaudella LePy on hävinnyt kotisalissaan vain kerran, kun MuKi III oli Karakalliossa lokakuun alussa käydyssä ottelussa parempi lukemin 53-64.  Tässä Kakkoskori-ottelussa kaukoheitoillamme ei ottelua ainakaan ratkaistu, kolkkimme upposivat vain 2/18, osumatarkkuus siis vain 11%. Sen sijaan röyhkeät ajot keravalaisten korille olivat toimivampi lääke. Tässä kunnostautuivat eritoten Oliver (28 pistettä) ja Alex (11 pistettä). Ainakaan ihan äkkiä tämän ottelun jälkeen ei Kakkoskori saanut uuden voittoputken kasvattamista alkuun, sillä joukkue hävisi pari päivää myöhemmin käydyn Panthers-matsinsakin.

Ottelu: HNMKY Taivallahti – LePy
Tulos: 79 – 93 (16-21, 35-44, 53-66) Tulos per jakso: 16-21, 19-23, 18-22, 26-27
A-lohkon kolmossijalla oleva LePy nappasi aika odotetusti voiton häntäpäässä sijalla 11 majailevasta Taivallahdesta. Ja vaikka LePy voitti kaikki neljänneksetkin, niin ei ottelu silti mikään läpihuutojuttu ollut. Kotijoukkue pisti pitkään ihan hyvin kampoihin, ja johtikin ottelua hetken verran vielä tilanteessa 32-29. Sitten olikin vuorossa LePyn selvää dominointia. Johtomme oli suurimmillaan 25 pistettä tilanteessa 59-84. Lopussa LePyn pieni herpaantuminen salli Taivallahden kaunistella loppulukemia hieman siedettävimmiksi. Robinilla nyt 200 ottelua pelattuna LePyn miesten joukkueessa. Mikollle tämä oli ottelu numero 318, ja tekaisipa hän taas vaihteeksi tuplatuplankin, järjestysnumeroltaan 86, 14 pistettä, 13 levypalloa, ja tehoindeksikin hurja 1,02. Vielä piirun verran kovemman teholukeman (1,05) keräsi Alvar, joka oli lähellä yltää jopa triplatuplaan, 18 pistettä, 9 levypalloa ja 8 koriin johtanutta syöttöä.

Ottelu: KaVo – LePy
Tulos: 83 – 70 (25-22, 33-42, 63-53)  Tulos per jakso: 25-22, 8-20, 30-11, 20-17
Onhan se näissä urheiluhommissa vaan jotensakin kertakaikkisen piristävää, kun altavastaaja pystyy kampittamaan selvän ennakkosuosikin. Valitettavasti vaan tällä kertaa tämä piristysruiske tuli LePyn kustannuksella. Ensimmäinen jakso oli tasainen. Toisella jaksolla LePy repäisi kymmenisen pisteen karkumatkalle. Kolmannella jaksolla KaVo pääsi aika äkkiä LePyn kantaan ja siirtyi puolestaan kymmenen pisteen johtoon ennen viimeistä taukoa. Isäntäjoukkue upotti kolmannella neljänneksellä peräti seitsemän kolkkia (koko ottelussa 15). Viimeisellä jaksolla Kavo käväisi jo 16 pisteen johdossa, eikä LePy enää päässyt missään vaiheessa seitsemää pistettä lähemmäksi. LePyn takaa-ajo tyrehtyi viimeistään siihen, että KaVon pelaajat nappasivat tukun tärkeitä hyökkäyslevypalloja loppuminuuttien aikana. Jos heitti vastustaja kolmosia loistavasti, niin ei LePynkään kaukoheitoissa mitään suurempaa moittimista ollut, kolkit 7/21 (33%). Mikolle jälleen tuplatupla (12 pts, 12 rbs). Robinilta varmaankin kauden paras pelinsä, 11 pistettä, 5 levypalloa, tehoindeksi 0,64.

Ottelu: LePy – Sykki Hunks
Tulos: 73 – 85 (14-15, 38-41, 57-63) Tulos per jakso: 14-15, 24-26, 19-22, 16-22
Lohkon kärkijoukkue katkaisi LePyn kahdeksan ottelun mittaisen kotivoittoputken. Kolmannen jakson loppuminuuteille asti kotitaika oli vielä voimissaan, sitten Hunks ratkaisi ottelun muutaman onnistuneen kolmosen avittamana. Hunksin ex-liigapelaajat olivat vaikeasti pideltäviä tälläkin kertaa. Löytyi vierasjoukkueesta toki muitakin ratkaisijoita ihan riittämiin. Palotie ihastutti yleisöä (ja hämmästytti nuorempia LePy-pelaajia) retroilla hook-heitoillaan. Näitä heittoja ei ihan joka vuosi enää näekään käytettävän nykykoriksessa - alkaisikohan tästä huukin uusi renesanssi. Meidän joukkueesta parhaiten onnistui Oliver, joka teki 29 pistettä (pelitilanneheitot 14/20) ja 0,95 tehoindeksilukemat. Myös tuplatuplan tehnyt Alvar oli oivalla pelipäällä, 11 pistettä, 11 levyriä, 5 syöttöä sekä erinomainen teholukema 0,87.

tiistai 11. huhtikuuta 2023

LePy - Sykki Hunks 16.4.2023

 

Kauden viimeiseen otteluumme vieraaksi sapuu A-lohkon kärkipaikalla majaileva Sykki Hunks. Vastus on siis mahdollisimman kova, kun LePy yrittää venyttää nyt jo kahdeksan ottelun mittaiseksi kasvanutta kotivoittojensa sarjaa. Viime vuosina Hunks-matseistamme on ollut tuloksena pelkkiä tappioita. Aika selkeästi altavastaajan roolissa olemme tälläkin kertaa. Mutta aina sattuu kun tapahtuu - hävittiinhän mekin edelliskierroksella lohkon häntäpään joukkueisiin kuuluneelle KaVolle. Ja onhan Hunksikin kompuroinut kauden mittaan muutaman kerran varsin yllättävästi. Joukkue on mm. hävinnyt jokin aika sitten keskikastin FC Passelle selkein 61-74 lukemin.

A-lohkon sarjataulukko 10.4.2023

Sija   V/T    Joukkue
1.     16/5   Sykki Hunks
2.     16/5   HNMKY Panthers
3.     14/7   MuKi III
4.     14/7   LePy
5.     13/8   Kakkoskori
6.     12/9   Honka Green
7.    11/10  FC Passe
8.     9/12   Malibu
9.     7/14   Kaukasten Voima
10.   7/14   LoU Basket
11.   6/15   HNMKY Taivallahti
12.   1/20   Tapiolan Otso

Peli Karakalliossa sunnuntaina 16.4.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 6/6, J.Sulonen 0/7, R.Ranta 6/4, Alvar Aladin 11/11, R.Omar 6/4, T.Hujanen 3/2, A.Pratchett 4/5, O.Kaisti 29/7, Praveen 4/3, H.Nieminen 4/4.

Hunks pisteet: K-T.Tuominen 1, A.Hämäläinen 0, W-M.Taxell 6, K.Palotie 6, A.Janhunen 14, J.Sivenius 0, P.Rainamaa 20, S.Salminen 25, V.Juutinen 2, A.Heiskanen 11.

2023k LePy - Hunks kuvat ja tilastot 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

KaVo - LePy 5.4.2023

 

Kerrankin voidaan lähteä otteluun takki auki. KaVo on sarjataulukossa kaukana takanamme ja kevätaurinkokin lämmittää jo mukavasti. KaVon kohtaamista ajatellen tuo takki auki asenne ei ehkä sittenkään ole välttämättä se ihan parhain idea. Onhan joukkue sentään nuijinut muutaman vastustajan aika perusteellisesti kevätkaudellakin - mm.  LoU:n lukemin 58-78 ja Tapiolan Otson peräti 48-79.

A-lohkon sarjataulukko 4.4.2023
Sija   V/T   Joukkue
1.     16/5   Sykki Hunks
2.     16/5   HNMKY Panthers
3.     14/7   MuKi III
4.     14/6   LePy
5.     13/8   Kakkoskori
6.     12/9   Honka Green
7.    11/10  FC Passe
8.     9/12   Malibu
9.     7/14   LoU Basket
10.   6/15   HNMKY Taivallahti
11.   6/14   Kaukasten Voima
12.   1/20   Tapiolan Otso


Peli Jokelassa keskiviikkona 5.4.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 20:15. 

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 12/12, J.Sulonen 13/3, R.Ranta 11/5, Alex Aladin 4/3, Alvar Aladin 12/2, R.Omar 0/3, T.Hujanen 5/1, A.Pratchett 4/5, O.Kaisti 8/4.

KaVo pisteet: N.Rönnqvist 18, V.Vainio 8, N.Luukkola 16, T.Koskela 2, K.Kohtala 10, H.Paulamäki 10, P.Torkkeli 15, T.Lehtilä 4.

2023k KaVo - LePy kuvat ja tilastot

maanantai 27. maaliskuuta 2023

HNMKY Taivallahti - LePy 29.3.2023

 

HNMKY Taivallahti ei ollut helppo voitettava syyyskierroksen keskinäisessä ottelussamme, saatika sitten nyt, kun joukkue tuntuu löytäneen oivan kevätvireen. Taivallahti on voittanut nyt kolme viimeisintä peliään. Syksyllä voitimme Leppävaarassa käydyn ottelun viidellä pisteellä, ja oikeastaan vain kannaltamme hyvin sujuneen ensimmäisen neljänneksen ansiosta. Muuten ottelu käytiin täysin tasaväkisissä merkeissä. LePyllä on tällä kaudella jo peräti 13 ottelua voitettuna. Taivallahdella voittoja on vasta kuusi kappaletta, mutta varmaan sitäkin enemmän sitten näyttämisen halua, vaikka onkin jo sarjapaikkansa varmistanut.
Peli Kampissa keskiviikkona 29.3.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 20:45.

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 13/14, J.Sulonen 12/6, R.Ranta 3/2, Alex Aladin 9/5, Alvar Aladin 18/9, A.Pratchett 4/8, O.Kaisti 19/3, H.Nieminen 15/2.

Taivallahti pisteet: J.Manninen 20, S.El-Sharawy 2, J.Rekola 13, M.Rautiainen 5, L.Cantell 0, C.Lee 4, O.Vedenpää 11, H.Kääriäinen 12, J.Sarasti 12.

2023k Taivallahti - LePy kuvat ja tilastot 


tiistai 21. maaliskuuta 2023

LePy - Kakkoskori 26.3.2023

 

Sunnuntain ottelussa kamppaillaan A-lohkon kolmossijasta sekä myös siitä, että kumpi joukkueista saa jatkettua omaa voittoputkeansa. Yhdeksän ottelun voittoputkessa rallatteleva Kakkoskori tulee otteluun yrittämään kymmenettä peräkkäistä voittoaan. Lepyllä puolestaan on nyt seitsemän peräkkäistä kotiottelua voitettuna. Voitto tästä matsista kasvattaisikin sitten kotiyleisön hemmotteluputkemme jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. Tämä olisi 16 kauden pituisen kolmosdivaritaipaleemme ennätys.

A-lohkon sarjataulukko 21.3.2023

Sija   V/T    Joukkue
1.     14/5    Sykki Hunks
2.     14/5    HNMKY Panthers
3.     13/6    Kakkoskori
4.     12/6    LePy
5.     11/8    Honka Green
6.     11/7    MuKi III
7.     10/9    FC Passe
8.     8/10    Malibu
9.     7/12    LoU Basket
10.   6/12    Kaukasten Voima
11.   5/14    HNMKY Taivallahti
12.   1/18    Tapiolan Otso

Peli Karakalliossa sunnuntaina 26.3.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30.

Loppulätinät

Lepy pist/lev: M.Eloranta 4/11, J.Sulonen 7/6, R.Ranta 4/1, Alex Aladin 11/3, Alvar Aladin 8/5, A.Pratchett 0/4, O.Kaisti 28/8, Praveen 4/5, H.Nieminen 4/3.

Kakkoskori pisteet: J.Kauppi 9, S.Rautiainen 0, C.Palotu 0, O.Korhonen 16, T.Keskinen 7, R.Nikander 12, J.Jumppanen 3, A.Sissala 6, T.Saarinen 10.

2023k LePy - Kakkoskori kuvat ja tilastot

maanantai 13. maaliskuuta 2023

HNMKY Panthers - LePy 19.3.2023

 

HNMKY Panthers (V/T 13/4) ja LePy (V/T 12/5) ovat A-lohkon kärkikaartissa Hunksin, Kakkoskorin ja Muki III:n kera. Panthersin hyökkäys on lohkon tehokkain. Joukkue on tehnyt keskimäärin 81,1 pistettä per ottelu. Lepyn vastaava lukema on 74,2. Ja kun päästettyjen koripisteiden keskiarvokin on Panthersilla (67,8) hieman parempi kuin LePyllä (69,4), niin noin kymmenen pisteen tappio olisi näillä ennusmerkeillä Malmin reissustamme odotettavissa. Syyskierroksen keskinäisen ottelun voitti kuitenkin yllättäen LePy. Karakallion ottelussa voittomme kirjattiin lukemin 79-78.  Voiton sinetöi kylmän viileästi Teemu viime sekuntien kolmosellaan. Joten eipähän nyt heitetä kirvestä kaivoon vielä tämän vierasmatsimmekaan osalta.


A-lohkon tilanne kun 17 ottelua kaikilla pelattuna
Sija   V/T    Joukkue

1.     13/4    Sykki Hunks
2.     12/5    LePy
3.     12/5    HNMKY Panthers
4.     11/6    Kakkoskori
5.     11/6    MuKi III
6.     10/7    Honka Green
7.      9/8     FC Passe
8.     7/10    Malibu
9.     7/10    LoU Basket
10.   6/11    Kaukasten Voima
11.   3/14    HNMKY Taivallahti
12.   1/16    Tapiolan Otso


Peli Malmilla sunnuntaina 19.3.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 20:30.

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 12/8, J.Sulonen 12/6, R.Ranta 3/3, Alex Aladin 2/4, Alvar Aladin 2/6, R.Omar 6/4, T.Hujanen 0/1, O.Kaisti 23/2, Praveen 2/7, H.Nieminen 4/3.

Panthers pisteet: T.Rista 9, M.Vallila 12, K.Kallela 6, B.Harima 5, S.Suomela 2, A.Kiiski 10, A.Pistokoski 0, O.Rekonen 0, J.Malassu 11, T.Takala 19

2023k Panthers - LePy kuvat ja tilastot 

tiistai 28. helmikuuta 2023

LePy - LoU Basket 5.3.2023

LoU Basketin (V/T 7/9) suoritustaso on tällä kaudella heilahdellut laidasta laitaan. Vähän niin kuin LePynkin. Hävittiinhän mekin syyskierroksen matsimme Lohjalla, vaikka LoU oli siihen mennessä hävinnyt kaikki neljä käymäänsä ottelua.
Sarjataulukkoa vilkaisemalla lohkon kakkosena oleva LePy (V/T 11/5) näyttäisi olevan sunnuntain matsin selvä ennakkosuosikki. Sekä V/T-lukemat että tehtyjen ja päästettyjen korien suhdeluvut ovat LePyllä astetta paremmat. Toisaalta taas, lohjalaisten ottama vakuuttava voitto syksyn keskinäisestä matsistamme on syytä pitää mielessä.
LePyllä on nyt tässä ottelussa mahdollisuus sivuta kotivoittoputken pituusennätystä kaudelta 2009-2010. Eli siis seitsemäs peräkkäinen kotivoitto on tähtäimessä.

A-lohkon sarjataulukko näyttää tältä, kun 16 kierrosta on pelattuna.

Sija   V/T     Joukkue
1.     12/4    Sykki Hunks
2.     11/5    LePy
3.     11/5    HNMKY Panthers
4.     10/6    Kakkoskori
5.     10/6    Honka Green
6.     10/6    MuKi III
7.      9/7     FC Passe
8.      7/9     LoU Basket
9.     6/10    Malibu
10.   6/10    Kaukasten Voima
11.   3/13    HNMKY Taivallahti
12.   1/15    Tapiolan Otso

Peli Karakalliossa sunnuntaina 5.3.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30. 

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 10/5, J.Sulonen 3/4, R.Ranta 3/1, Alex Aladin 6/6, Alvar Aladin 10/6, R.Omar 5/6, T.Hujanen 4/3, A.Pratchett 0/3, O.Kaisti 25/6, Praveen 2/12.

LoU pisteet: J.Kurki 3, R.Sohlman 9, T.Mäkelä 8, T.Järvinen 7, S.Lindroth 5, O.Stremmelaar 3, R.Kurki 5, J.Heikinheimo 17.

2023k LePy - LoU kuvat ja tilastot 

tiistai 7. helmikuuta 2023

Tapiolan Otso - LePy 12.2.2023

 

Otso (V/T 1/14) on tällä hetkellä aika tukalassa tilanteessa. Sijoitus jumittaa A-lohkon sarjataulukossa jumbopaikalla, ja pahimmalla kilpailijallakin, HNMKY Taivallahdella (V/T 3/12) on jo pari voittoa enemmän hommattuna. Vaan eipä hätiä mitiä. Onhan meillä sentään LePy - tuo murjottujen ja sorrettujen viimeinen toivo. LePyllähän on pitkä ja katkeransuloinen historiansa tälläisiä jumbojoukkueita vastaan käymistään otteluista. Turpiin on tullut hämmästyttävän usein, ja usein vielä jopa hämmästyttävän selkein lukeminkin. Peli Tapiolan liikuntahallissa sunnuntaina 12.2.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 19:40. 

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 10/5, J.Sulonen 11/9, R.Ranta 4/5, Alex Aladin 4/6, Alvar Aladin 11/7, R.Omar 19/4, A.Pratchett 0/6, O.Kaisti 8/3, Praveen 18/13, H.Nieminen 7/0.

Otso pisteet: J.Lehtonen 2, E.Airola 6, J.Pohjola 4, R.Tammi 2, H.Mikola 15, I.Aurola 4, T.Lindholm 10, R.Käärson 6, J.Korpelainen 8.

2023k Otso -LePy kuvat ja tilastot


tiistai 31. tammikuuta 2023

LePy - FC Passe 5.2.2023

 

Sunnuntain ottelu on jo 14:s kerta, kun LePy ja FC Passe kohtaavat toisensa kolmosdivarihöntsäilyn merkeissä.
Kevätkauden ensimmäiset kolme ottelua ovat sujuneet LePyltä tähän mennessä ihan samalla sabluunalla kuin syyskauden alkukin. Malibu ja Honka Green voitettiin ja MuKia vastaan tuli taaskin tappio. Toivoa sopii, ettei kaava enää jatkuisi FC Passen kohdalla - syksyn keskinäisen ottelumme voitti nimittäin Passe lukemin 86-77.
LePyllä (V/T 9/5) on tappio alla edelliskierrokselta, mutta niin on FC Passellakin (V/T 8/6), joka hävisi lauantaina kotiottelunsa LoU Basketia vastaan varsin selkeästi 61-82. LePy on tällä hetkellä viiden kotivoiton putkessa. Tätä paremmin ollaan pelailtu kolmosdivarin kotiotteluita ainoastaan kahtena kautena. Seitsemään peräkkäiseen kotivoittoon yllettiin kaudella 2009-2010. Kaudella 2007-2008 kotivoittojen putkelle tuli mittaa kuuden ottelun verran.

Peli Karakalliossa sunnuntaina 5.2.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 17:30. 

Loppulätinät

LePy pist/lev: M.Eloranta 17/8, J.Sulonen 12/4, R.Ranta 8/3, Alex Aladin 2/1, Alvar Aladin 13/2, R.Omar 6/3, T.Hujanen 5/2, Praveen 12/8, H.Nieminen 7/5.

FC Passe pisteet: T.Tiihonen 3, P.Muhonen 2, M.Erkinheimo 4, J.Toivonen 2, S-V.Salmela 0, J.Hiltunen 24, M.Arosilta 10, J-P.Kujala 22, T.Siren 0.

2023k FC Passe - LePy kuvat ja tilastot

tiistai 24. tammikuuta 2023

MuKi III - LePy 29.1.2023

 

MuKi III ja LePy kuuluvat tällä hetkellä A-lohkon kärkiviisikkoon, jossa kaikkien joukkueiden V/T-lukema on 9/4.
Syksyn keskinäinen ottelumme Karakallion koulussa käytiin kolmen jakson osalta täysin tasaisissa merkeissä. LePyn numeroin 53-64 kärsimän tappion sinetöi umpisurkea kolmas neljännes, jonka hävisimme 7-18.
LePy on pelannut viimeiset viisi otteluaan maksimissaan kahdeksalla miehellä. Aika hyvin ollaan tälläisilläkin kokoonpanoilla pärjätty - vain Sykki Hunksia vastaan on tullut tappio, neljä matsia ollaan klaarattu voittoisasti.
Peli Pirkkolassa sunnuntaina 29.1.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 18:30.

Loppulätinät

LePy pist /lev: M.Eloranta 9/6, J.Sulonen 9/8, Alex Aladin 3/4, Alvar Aladin 11/4, R.Omar 0/5, T.Hujanen 4/7, Praveen 11/10, H.Nieminen 7/1.

MuKi III pisteet: T.Tuominen 0, T.Lemmetyinen 19, J.Kurikka 18, A-N.Budanov 3, A.Kokkola 14, N.Leppänen 3, J.Rowley 0, T.Ranta-aho 8, M.Kananen 0.

2023k MuKi III - LePy kuvat ja tilastot