Kausi 2011-2012 oli juuri niin haasteellinen (selvällä suomella sanottuna siis vaikea) kuin mitä kauden alkajaisiksi arvelinkin. Orangemen-uniformussa esiintyi kaikkiaan 14 pelaajaa kauden mittaan, mutta näistä vain noin puolet oli käytännöllisesti katsoen vakituisessa vahvuudessa. Loukkaantumiset, armeija, opiskelut yms. aiheuttivat sen, että keskimäärin kauden ottelut vedettiin 7,7 miehellä.
Kauden ehdoton päätavoite täyttyi, kun säilytettiin paikka kolmosdivarissa. Ja säilyminenhän tapahtui lähinnä syyskaudella hommattujen kuuden voiton ansiosta. Keväällä voittoja tuli enää kaksi. Yleensäkin LePy on viime vuosina tavannut pelata kevätkauden syksyä heikommin, mutta tämän kauden vaikeudet olivat jo ihan omaa luokkaansa joukkueen historiassa.
Toinenkin "tavoite" toteutui myös, kun Orangemen säilytti täpärästi ykkösjoukkueen asemansa LePyn sisäisessä hierarkiassa. 8/16 voitto/tappiolukema M3D:n A-lohkossa on aavistuksen verran parempi saavutus kuin mihin F.U.T. ylsi. Heillä vastaava lukema saman tasoisessa B-lohkossaan oli 6/16 eli he onnistuivat voittamaan vain 27% otteluistaan. Orangemenin voittoprosentiksi muodostui 33.
Orangemenin perinteinen tehoindeksi-kisa on tietysti taas ratkennut kauden lopuksi. Joukkueen kovin tehopakkaus oli jälleen kerran Mikko. Tässä kolmen kärki:
Mikko Eloranta 0,68
Nikke Rantio 0,46
Olli Torkkeli 0,44
P.Nurminen-palkinnonsaajakin on valittu näin kauden päätteeksi. Valinta suoritettiin joukkueen jäsenistön kesken äänestämällä. Oransseista oranssein huimapää, kaikkensa joukkeelle antava puuha-Pete, väsymätön tsemppari, kolhuja pelkäämätön rymistelijä vailla vertaa oli tällä kertaa pelaaja-valmentaja Mikko "Candy" Eloranta. Onnittelut!
Tehoindeksi-kisan komeat palkintoplakaatit ja asianmukaisen klommmoinen P.Nurminen pokaali tullaan ojentamaan voitajille jossain sopivassa, hurmahenkisessä tilaisuudessa.
Ensi kautta ajatellen muutaman uuden pelaajan saaminen joukkueeseen olisi enemmän kuin toivottavaa. Ja hienoa olisi tietysti, jos lisäväkeä saataisiin seuran omista junioreista. Jonatan Lygdman pelasikin jo tällä kaudella LePyn A-junioripeliensä lisäksi kymmenessä Orangemen-matsissa ihan merkittäviä minuuttimääriä, keskimäärin noin 26 minuuttia per peli. Myös pari muuta LePy-junioria, Tommi Hytönen ja Rahand Omar Tajaddin pääsivät kokeilemaan kolmosdivarin meininkia yhden ottelun verran. Kaikki kolme selviytyivat osuudestaan vähintäänkin tyydyttävästi, ja iät huomioon ottaen jopa kiitettävästi.
Orangemen jatkoi kuluneellakin kaudella tasaisen peluutuksen politiikkaa, eli ketään ei istutettu vaihtopenkillä turhautumassa. Valmentajan hommat taisi kauden mittaan jäädä aika paljolti Elorannan Mikon harteille.
Yleensähän juniori-ikäsiä ei ole tapana arvostella, mutta koska tässä arvio on täysin myönteinen ja kyse on kuitenkin miesten sarjassa hääräämisestä, niin poikkeus sallittaneen. Tuosta oheisesta kuvalinkistä pääsee katsomaan taulukkoa, jossa vertaillaan pari kautta sitten miesten joukkueessa debytoineen Teemu Sulosen ja tämän kauden nuorisokomeettamme, Jonatan Lygdmanin tilastolukemia. Vertailun mielenkiintoa lisää myös se, että Teemu siirtyi pari vuotta sitten LePystä Honkaan, kun taas Jonatan puolestaan siirtyi viime syksynä Hongasta LePyyn. Teemu oli tarkastelujaksolla 15-vuotias eli vuoden verran Jonatania nuorempi. Suomen 16-vuotiaiden maajoukkuettakin edustanut Teme on pelannut LePy-uransa jälkeen Hongan A-junnuissa SM-sarjaa, miesten kakkosdivaria ja jonkun verran ykkösdirrenkin matseja. Näiden poikien Orangemen-rookie-kauden statsit ovat yllättävän saman oloiset, vaikka he ovatkin pelaajina fyysisesti erityyppiset. Jonatan on Teemua pidempi ja se ilman muuta aiheuttaa myös enemmän motorisia haasteita, (selvällä suomen kielellä sanottuna siis haasteita) pituuskasvukin kun lienee vielä kesken. Molemmat täyttivät miesten peleissä paikkansa aivan täysin, vaikka teholukemissa hieman jäivätkin joukkueen keskiarvon alapuolelle.
Juniorien aktiivinen mukaan ottaminen Orangemen-joukkueeseen on kaiken kaikkiaan mainio asia ja elinehto joukkueen tulevaisuutta ajatellen. Toinen puoli asiassa on kuitenkin se, että onko aikuisten pelit liian kovaotteisia juniori-ikäisille, eli onko loukkaantumisriski liian suuri. Aika hurjan näköisiä tärskyjä Jonatankin joutui tänä talvena kokemaan, mutta onneksi selvisi niistä ilman vakavampia vammoja. Junioreiden osallistumisesta aikuisten peleihin on juniorin itsensä ja hänen vanhempiensa aina tehtävä se lopullinen päätös. Seurat ja joukkueet kun eivät kuitenkaan voi juurikaan vaikuttaa miesten sarjoissa pelien kovuusasteeseen.
Jalat tukevasti ilmassa. Nikke on edelleen niitä harvoja kolmosdivarin pelaajia, jotka piristävät silloin tällöin normi perusvääntöä paukuttamalla palloa alaspäin koriin. Sen jälkeen kun Punaportin Bluesin Timo Teivaanmäki ja Miika Kilpinen siirtyivät sarjatasoa ylemmäksi palloilemaan, ei kolmosessa ole Orangemenin vastustajista muistaakseni donkanneet kuin EBT:n Nicholas Dolenc, Räppän Tyrwone Still ja Pantterien A. Marchenko. Eli harvinaista herkkuva on.
LePy-tilastoja
====================================================================================
