lauantai 30. marraskuuta 2013

1989-1994 syntyneiden panos LePyn edustusjoukkueessa.

Tässä artikkelissa hyödynnetään tilastomateriaalia, jota on kerätty LePyn miesten edustusjoukkueen peleistä vuoden 2006 syksystä lähtien. Tätä, nyt parin vuoden verran Orangemen-nimeä kantavaa joukkuetta, kutsuttakoon ainakin tässä artikkelissa LePyn edustusjoukkueeksi. Vaikka ei seuran taholta tietääkseni ole mitään edustusjoukkueen määritelyä koskaan suoritettukaan.
Tarkastelun kohteena on se, kuinka paljon ja minkälaisella tuloksella LePyn juniorit, ikäluokat 89-94, ovat osallistuneet  LePyn miesten edustusjoukkueen peleihin syksystä 2007  syyskaudelle 2013,  tarkemmin ottaen 25.11.2013 asti.
Ikäluokalla 89-94  tarkoitetaan tässä pelaajia, joiden syntymävuodet osuvat vuosiin 1989-1994.

Tarkastelujakson alkukohta on valittu siten, että silloin syksyllä 2007 alkavalla pelikaudella olisi näillä ikäluokan 89-94 vanhimmilla pelaajilla ollut ainakin  ikänsä puolesta jo täysin realistiset mahdollisuudet hakeutua seuran edustusjoukkueeseen pelaamaan.
Edustusjoukkueen sarjataso on ollut koko tarkastelujakson ajan kolmosdivisioona.
Tuon ajanjakson aikana  on  koripallomielessä tullut täysi-ikäisiksi kuusi ikäluokkaa, eli hyvin karkeasti arvioiden ehkä noin 60 A-junioria. Siellä taisi olla välissä kyllä jokunen laihempikin vuosi , jolloin A-junnujen toiminta oli LePyssä melko pientä. Joten voi tuo lukema kyllä todellisuudessa olla reilusti kuuttakymmentä pienempikin.

KYSYMYS:
Koska edustusjoukkue on viimeksi saanut riveihinsä LePy-juniorin, joka on osallistunut enemmän kuin 15:een peliin?

VASTAUS:
28.9.2007, jolloin Joonas "Jonttu" Sarasti (synt. 1991)  osallistui ensimmäiseen otteluunsa miesten joukkueessa -  ja ikäähän oli herralla siinä vaiheessa 16 vuotta. Hän  pelasi edustusjoukkueessa syksystä 2007 kevääseen 2012, viisi pelikautta, ja niiden aikana yhteensä 77 ottelua. Loukkaantumiset ovat pitäneet Joonaksen nyt  poissa pelihommista jo parisen vuotta. Toivotaan kuitenkin, että Jonttu tekisi vielä joskus paluun oranssipaitaan. Ainakaan ikä ei  olisi este hänen come backilleen vielä moniin, moniin vuosiin.

Ikäluokasta 89-94  on kahdeksan pelaajaa edustanut miesten edustusjoukkuetta tarkastelujakson aikana.

Yhden näistä kahdeksasta, tämän tuossa jo edellä mainitun Joonas Sarastin osuus tarkasteltavista suorituksista on ollut suurempi,  kuin koko muun ikäluokan 89-94,  eli noin viidenkymmenyhdeksän  muun pelaajan osuus yhteensä.


                            Kuvassa Joonas Sarasti ajamassa korille keväällä 2012  Malmin palloiluhallissa.

Tämän kuuden  ja puolen vuoden tarkastelujakson aikana LePyn edustusjoukkue on pelannut 148 virallista ottelua.

Peliin osallistumisia on kaikilla pelaajilla yhteensä 1424,  joista Joonaksella on 77, ja muilla ikäluokasta 89-94 yhteensä 65.

Pisteitä on tehty kaiken kaikkiaan 10473, joista Jontun osuus on 483 (4,6%), kun taas muut ikäluokan 89-94 edustajat ovat tehneet yhteensä 251 pistettä (2.4%).

Levypalloja on näinä vuosina kahmittu kaikkiaan  7118. Niistä Jonttu on napannut 337 (4,7%), ja muut 89-94 ikäluokkaiset yhteensä 85 (1,2%).

No entäpä missä nämä  ikäluokan 89-94  nuoret miehet ovat viime vuosien aikana pelailleet,   missä pelaavat nykyään, vai ovatko pelanneet lainkaan?

                                                        Kuva A-junnjen pelistä syksyllä 2012..

 Viime kauden päätteeksi aikuistuneet junnut  perustivat uuden  joukkueen, nimeltään LePy LBG. Se pelaa ainakin nyt kaudella 2013-2014 eteläisen alueen  viitosdivarissa. Tämä  on mielestäni hieman kaksipiippuinen juttu. Pojat saavat näin ollen varmasti runsaasti peliaikaa, mikä on tietysti hyvä asia. Mutta eipä peliajan jakamisessa  nuorille tulokkaille ole viime vuosina kitsailtu Orangemenissäkään, joten sielläkin olisi monelle peliminuutteja varmaan kohtuullisesti järjestynyt. Viitosdivisioona on sarjataso, johon joukkueet voivat liittyä ilmoittautumalla, eikä sieltä voi pudota  alas päin. Tästä johtuen sarjassa esiintyy melkoisia tasoeroja joukkueiden kesken. Esimerkiksi tänä syksynä LBG on voittanut yhden ottelunsa 58:n pisteen erolla, ja erään toisen aivan älyttömällä 72:n pisteen marginaalilla. Vastapainoksi sitten LBG on jo ehtinyt hävitäkin kaksi  kahdeksasta pelaamastaan ottelusta. Sarjanousun toteuttaminen ei montaa tappiota kaudessa salli, joten vuosikausia  ahkerasti harjoitelleet LePy-juniorit saattavat joutua tahkoamaan vitosdivaria useammankin kauden ajan. Ei hyvä juttu ollenkaan. Paljon mieluummin olisin seuraillut näiden pelaajien edesottamuksia vaikka lievää pelaajapulaa potevan edustusjoukkueemme miehistössä, tai nelosdivarin tasolla lievää vakavampaa pelaajapulaa kärsivän F.U.T.n riveissä .

Muista, jo aiemmin  junnuvuotensa päättäneistä minulla ei ole tietoa, niitä kahdeksaa edustusjengissä pelannutta kaveria lukuunottamatta - jokunen on varmaankin osallistunut muiden LePyn aikuisjoukkueiden toimintaan, jokunen on saattanut vaihtaa seuraa, ja aika moni lienee lopettanut viralliset sarjapelit kokonaan heti junnuvuosiensa jälkeen.
F.U.T.ssa ainakin on joitakin LePyn junnuja viime vuosina pelaillut. Mutta eipä taida sielläkään olla montaakaan ikäluokan 89-94 edustajaa, joka olisi mitään erityisen isoa tai pitkäkestoista roolia joukkueessa ottanut.

Kaiken kaikkiaan ikäluokan 89-94 panos LePyn edustusjoukkueessa on hämmästyttävän vähäinen, siis Joonas Sarastia lukuunottamatta - ja Teemua of course. Yhden ison loven teki tosiaan  taitavan Teemu Sulosen (synt. 1994) siirtyminen Honkaan jo 16-vuotiaana kehittymään ja etsimään entistä kovempia haasteita. Hänestä Orangemen olisi kyllä voinut saada todellisen huippuluokan pelimiehen.

LePyn edustusjoukkueen kannalta katsellen, hieman varhaisempien, ikäkauden 87-88 LePy-junioreiden panos onkin sitten jo ihan eri luokkaa. Tästä joukosta pelaa yhä edelleenkin viisi jäsentä Orangemenissä.  Mikko Eloranta, Antti Karppinen, Nikke Rantio, Harri Kannelsalo ja Robin Ranta pelasivat viimeisen kerran A-juniorina keväällä 2006, ja siirtyivät sitten, osa heti, ja osa jokusta vuotta myöhemmin edustusjoukkueeseen. Honka-lähtöisen Robinin lasken tässä LePy-junnuksi, koska hän kuitenkin pelasi LePyssä A-juniorina.
Tämä kahta vuosiluokkaa, -87 ja -88 edustava viiden hengen joukko on tämän tarkastelujakson, 28.9.2007 - 25.11.2013 aikana tehnyt  35% LePyn pisteistä ja ottanut 41% levypalloista. Ero kuutta vuosiluokkaa, 89-94 edustavien ex-junioreiden panokseen on kysymyksiä herättävän suuri.

Keväällä 2006 silloinen A-poikien joukkueenjohtaja Ilona Viira kirjoitti  LePyn nettisivuille jäähyväiset joukkueelleen. Siteeraan tässä  pientä pätkää tuosta kirjoituksesta:
"Nyt on kuitenkin koittamassa erohetki, sillä  kasiseiskat ovat tämän kauden jälkeen "yli-ikäisiä" junnuja ja on aika irroittaa näpit ja päästää heidät kokeilemaan omia siipiä aikuisten sarjassa. Toivon, että kaikki jaksavat jatkaa tätä jaloa harrastusta vielä pitkään ja hartaasti...."


Kuvassa A-poikia kaudella 2005-2006.  Takarivissä Mikko Eloranta, Nikke Rantio, Harri Kannelsalo, Antti Ranki, Robin Ranta ja Antti Karppinen. Etualalla Valmentaja Ari Ranki, Arttu Widell, Toni Kurppa, Juha-Matti Mantere, joukkeenjohtaja Ilona Viira, Kristjan Räst, Ajmal Noori ja valmentaja Kalle Saikkonen. Kaikki nämä takarivin taavit, Antti Rankia lukuunottamatta, ovat nykyisen Orangemenin eturivin häärääjiä ja kantavia voimia.

Vaikka LePyn omasta junnutuotannosta ei olekaan viime vuosina kovin paljon Orangemeniin väkeä tullutkaan, niin onneksi sentään muiden seurojen kasvatteja on joukkueeseen sopivasti saatu. Näistä täytyy ihan ensimmäisenä nostaa esiin jo seitsemättä kauttaan oransseissa pelaava joukkueen kapteeni Olli Torkkeli, jolle itse asiassa tuli viime pelissä täyteen jo sadas ottelunsa LePyn paidassa. Myös Timo Kallio ja Jaakko Hyytiäinen ovat tuoneet jo monen kauden ajan oman merkittävän panoksensa joukkueeseen. Paikkansa varmistamiseksii kolmosdivarissa Orangemen tarvitsee nyt kipeästi myös uusimpien tulokkaidensa, Jarno Karppasen, Marko Raatikan ja Kalle Narisen vankkaa kokemusta ja pelitaitoja..
========================================================================