keskiviikko 5. marraskuuta 2014

LePy - HyPo II 9.11.2014


Ennakkotunnelmat:

Hyvinkään Pontevan kakkosjengi on selvästikin saanut kasattua harvinaisen kovatasoisen miehistön täksi kaudeksi. Tämä A-lohkon kärkijoukkue on ehtinyt jo voittaa entisiä  Eestin pääsarjapelaajia vilisevän sarjakakkosen eli Dynamo/Kaimarakin. Kaiken lisäksi lohkon kolmossijalla oleva KY-kori joutui kokemaan viikko sitten Hyvinkäällä aivan totaalisen täystyrmäyksen, 84-51. Vakuuttavassa kuuden ottelun voittoputkessa porskuttava HyPo II on piessyt vastustajansa keskimäärin 15:n pisteen marginaalilla.
Perinteisessä urhelujargonissa pitäytyen kuuluisi nyt kirjoittaa, että LePy lähtee aina pelaamaan voitosta. Vaikkakin erityisesti juuri kotisalissa LePyn pelit ovat takkuilleet jo pitkään, ja vaikka vastustajan meriitit ovatkin tällä kertaa aivan omaa luokkaansa. Mutta ihan sitä kaikkein kliseisintä tuubaa välttääksemme toteamme vaan, että sarjataulukon keskivaiheilla majaileva LePy lähtee pelaamaan murskavoitosta.

Peli Leppävaaran liikuntahallissa sunnuntaina 9.11.2014, parhaaseen katseluaikaan klo 13:15.

Loppulätinät:



LePy pist/lev: J.Kaukelin 5/1,  T.Salin 10/6,  I.Heino 10/6,  H.Mikola 3/0,  N.Rantio 9/11,  M.Eloranta 11/7,  J.Sarasti 10/2,  O.Torkkeli 10/5,  M.Raatikka 7/1,  A.Karppinen 0/2,  M.Penttinen 8/8,  M.Poutanen 2/3.

HyPo II pisteet:  T.Viertola 1,  R.Myyryläinen 28,  A.Lairi 3,  M.Blomquist 0,  P.Salo 21,  O.Liikala 11,  J.Heino 6.

LePy - HyPo2 kuvat

LePy-HyPoII_2014s
=============================================================================