maanantai 23. helmikuuta 2015

LePy - KY-kori 1.3.2015



Ennakkotunnelmat:

Nyt historian siivet havisevat. Tämän voi kokea vain kerran. Turha  itkeä jälkikäteen, jos jää tämä ainutlaatuinen show näkemättä. LePy miehet pelaa nimittäin historiansa ensimmäisen kerran 3-divarin matsin Karakallion koulussa.
LePy miehet on pelannut 3-divaria yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 lähtien, eli nyt on meneillään jo kahdeksas perättäinen kausi kolmosessa. Kotipelit on pelattu koko tämän aikakauden ajan Leppävaaran liikuntahallissa muutamaa harvaa poikkeusta lukuuunottamatta. Jokunen kerta ollaan jouduttu siirtämään kotimatsi Tapiolan tai Espoonlahden urheiluhalliin.
Onhan LePy toki sentään pelannut näinä vuosina muutaman harjoitusottelun Karakalliossa. Syksyllä 2007 sparraajana oli F.U.T ja syyskuussa 2009 PUS-Basket sekä EBT. Hieman myöhemmin samana syksynä, marraskuussa 2009  Nikke donkkasi treeneissä Kartsin plexilasisen korilevyn hajalle. Toisen pään korilyvy olikin silloin vielä puuta.

Nyt sunnuntain ottelussa vastaan asettuu KY-kori, joka on vienyt nimiinsä kolme viimeisintä keskinäistä kohtaamista. Aiempina vuosina LePy onnistui voittamaan monta tiukkaa keskinäistä ottelua, mutta aivan viime vuosina KY-kori on ollut selvästi se hallitsevampi osapuoli. Mitään järin suurta eroa ei joukkueiden materiaalissa tai tasossa kuitenkaan sinällänsä ole, joten en pidä LePyn voittoa tällä kertaa ollenkaan mahdottomana.

Peli Karakallion remontoidussa koulussa sunnuntaina 1.3.2015, ja totta tosiaan - parhaaseen katseluaikaan klo 16:00

Loppulätinät:
No nyt on sitten molemmissa päissä kenttää puiset korilevyt.



LePy pist/lev:  T.Salin 3/11,  I.Heino 15/4,  N.Rantio 7/11,  R.Ranta 3/1,  M.Eloranta 6/9,  J.Sarasti 6/9,  O.Torkkeli 9/7,  J.Kilpelä 2/3,  A.Karppinen 3/4,  M.Penttinen 2/6.

KY-kori pisteet: N.Lindfors 4,  V.Salonen 6,  M.Grönlund 15,  N.Luhtanen 19,  VV.Koivumaa 0,  L.Innanen 2,  A.Tuuna 0,  T.Waltari 2.

2015k KY-Kori kuvat 

LePy-KY-kori_2015k

=========================================================================================================