maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulutauko 2016-2017



Joulutauon koittaessa miesten joukkue on eteläisen 3-divisioonan A-lohkon keskikastissa. Tämä on joukkueellemme varsin luonteenomaista. Häntäpään joukkueet tuntuvat kuitenkin napsivan pisteitä sen verran tasaisesti, että LePy tarvitsee keväällä vielä ainakin pari kolme voittoa sarjapaikan varmistaaksensa.
Miehet ovat nyt yhdeksän ja puoli kautta kolmosdivaria yhtäjaksoisesti pelailtuaan voittaneet 55 prosenttia otteluistaan. Sijoitukset vuosittain ovat vaihdelleet siten, että parhaimmillaan ollaan kauden lopussa oltu kakkossijalla ja huonoimmillaan sijalla yhdeksän.
Yhdeksän kauden loppusijoituksien keskiarvo on 5,2.  Todella keskinkertainen kolmosdivariporukka ollaan siis, mutta tämähän puolestaan edesauttaa sitä mukavaa seikkaa, että ottelumme ovat sitten useimmiten tiukkoja ja jännittäviä. Ajoittain pystymme yllättämään jopa kärkipään porukoita, mutta toisaalta taas muutamaan otteeseen turpiin on tullut sarjan jumbojoukkueiltakin.
Yhteinen tekijä kolmosen kärkiporukoissa näyttää olevan se, että niillä on lähes poikkeuksetta miehistössään vanhoja liiga- tai ykkösdivisioonapelureita. Pelkkiä perus alasarjapelaajia omaavat joukkueet jäävät helposti sarjan keskikastiin tai häntäpään valvojiksi.

Joukueemme tuki ja turva on jälleen kerran ollut Mikko Eloranta. Tämä jengimme primus-motor-alma-mater-pater-noster-sveitsiläinen-monitoimilinkkari on taas tehotilastomme kärjessä erinomaisella indeksilukemallaan 0,73. Loistavana adjutanttina on toiminut Jussi Kilpelä, teholukema 0,70.
Kolmannella sijalla tehotilastoissamme on ehkä uransa parasta kautta pelaava Antti Karppinen. Hän on kautta vuosien ollut erityisen kova levypallopelaaja, mutta nyt on tullut onnistumisia enemmissä määrin myös pelin muilla osa-alueilla.
Nuorimmat pelaajamme Alex Aladin, Joonas Sulonen, Tuure Manninen ja Roi Nasib ovat saaneet jo melkoisesti vastuuta, ja ovatkin hoitaneet osuutensa oikein hyvin. Eniten peliaikaa on kertynyt Tuurelle (193 minuuttia) ja Roille (186).  Nuorisoketjun Said Haji ei ole valitettavasti ehtinyt syksyllä kuin yhteen otteluun mukaan, mutta siinäkin hän ehti jo näyttää olevansa edelleen kovassa kunnossa nappaamalla muun muassa kymmenen levypalloa.

Joukkueen tilastokärjet syyskaudelta pelitapahtumittain:

- pisteet: Ilari Heino, 98
- onnistuneet kakkoset: Mikko Eloranta, 30
- onnistuneet kolmoset: Ilari Heino, 23
- heittoprosentti: Jussi Kilpelä, 42
- onnistuneet vaparit: Jussi Kilpelä ja Nikke Rantio, 14
- levypallot: Mikko Eloranta, 101
- heitontorjunnat: Nikke Rantio, 11
- koriin johtaneet syötöt: Jussi Kilpelä, 21
- pallonriistot: Marko Raatikka, 21
- peliminuutit: Ilari Heino ja Mikko Eloranta, 203

Edellisten kausien tilastoja löytyy tuolta ==> Tilasto-albumi

Syksyn ottelut pähkinänkuoressa

Ottelu: LePy - EBT 3
Tulos:  76-58  (16-14, 37-24, 58-41)   Tulos per jakso: 16-14, 21-10, 21-17, 18-17
   Mikko Elorannalta heti kauden alkuun täysosumapeli, 18 pistettä, 11 levyriä ja tehoindeksilukemaksi huikea 1,46. Tätä kovempaan ottelukohtaiseen tehopläjäykseen on pystynyt vain Jussi Somervuo kaudella 2009-2010, indeksilukema 1,47.
Jussi Kilpelä oli toinen voiton takuumies, 14 pistettä ja 11 levypalloa. Nuoremmista pelaajistamme tulitukea tuli erityisesti Joonas Suloselta (13 pistettä) ja Alex Aladinilta (11 pistettä).
EBT3:n Silveira esitt nopean hyökkäyksen päätteksi komean donkin, joka löytyy ottelun koostevideolta 7:55 tienoilta.

Ottelu: HyPo II - LePy
Tulos:  66-63 (19-13, 31-34, 50-47)  Tulos per jakso: 19-13, 12-21, 19-13, 16-16
   LePyllä oli vain seitsemän pelaaja mukana, ja tiukan matsin loppuhetkillä se varmaan painoi sen verran, että sarjapisteet jäivät taas kerran Hyvinkäälle.
Mikko Elorannalta jälleen hieno peli, pisteitä joukkueen koko syyskauden ennätykseksi jäänyt 21 ja lisäksi 8 levypalloa. Robin Ranta oli hyvässä vireessä myös, pisteitä 16 ja 8 levyriä.

Ottelu: LePy - KaVo
Tulos:  65-71  (24-26, 36-36, 52-53)  Tulos per jakso: 24-26, 12-10, 16-17, 13-18
   Tässä matsissa annettiin hieman liikaa tasoitusta jokelalaiselle Kaukaksen Voimalle, kun tehotrio Eloranta-Kilpelä-Raatikka oli poissa kokoonpanostamme.
Ottelun ainoaksi valopilkuksi taisi jäädä se, että Karakallioon oli vihdoinkin saatu kunnon tulostaulu.

Ottelu: ToMPo - LePy
Tulos:  46-53  (20-14, 26-24, 29-36) Tulos per jakso:  20-14, 6-10, 3-12, 17-17
   A-lohkon peränpitäjä, sijoitus joulutauolle lähdettäessä 12. ja  V/T 2/9, tarjosi kovan vastuksen LePylle. Johtivatkin vielä puoliajalla parilla pisteellä. ToMPon kohtaloksi muodostui oikeastaan vain heidän kannaltaan umpisurkeasti sujunut kolmas neljännes, jonka LePy  vei 3-12.
 Robin Ranta takoi LePyn korkeimmat pistemäärän, 13. Mikko Eloranta nappasi 23,5 minuutin peliajalla huimat 19 levypalloa ja oli taas muutenkin huipputehokas, indeksilukema 1,23.

Ottelu: LePy - FC Passe
Tulos:  40 - 76  ( 2-24, 16-38, 23-55 ) Tulos per jakso:  2-24, 14-14, 7-17, 17-21
   Tyly selkäsauna kotikentällä. Syksyn selvästi huonoin ottelumme. Mutta oli vastuskin toki 3-divarin tasoa ajatellen huippuluokkaa. FC Passe johtaa A-lohkoa puhtaalla pelillä joulutauolle siirryttäessä, ja on ollut erityisen tyly vierailija - takonut isäntiä lättyyn keskimäärin 31 pisteen verran per matsi.
Korinteko oli lähes ennätysmäisen vaikeaa LePyn pelaajille. Suurimmaksi pistesaaliiksi jäikin sitten Nikke Rantion 8 pistettä.

Ottelu: Kakkoskori - LePy
Tulos:  48-83 (11-18, 20-35, 34-60) Tulos per jakso: 11-18, 9-17, 14-25, 14-23
    Hieman balsamia edelliskierroksen henkisiin kolhuihin. Keravalta ei ole sarjapisteitä haettu ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen, mutta nytpä haettiin. Ja vieläpä yllättävän helposti. Kakkoskori putosi kyydistä heti alkumetreiltä lähtien. LePy kasvatti tasaisesti johtoaan koko pelin ajan, ja lopputuloksena oli espoolaisittain riemastuttava 39 pisteen vierasvoitto.
 Jussi Kilpelä teki vain kohtalaiset 7 pistettä, mutta oli sitten sitäkin kovempi kaikilla muilla osa-alueilla, tehoindeksi mainio 1,02. Lepyläisistä innokkaimmin korisukkaa heiluttivat Joonas Sulonen 12, Robin Ranta 11, ja Nikke Rantio 10 pistettä.

Ottelu: LePy - Malmi Penetrators
Tulos: 48-49  (9-10, 21-16, 32-39)  Tulos per jakso: 9-10, 21-16, 11-23, 16-10
   Malmilaiset tulivat vieraaksemme Tapiolan Urheiluhalliin kaikki seitsemän syksyn aikaisempaa otteluaan hävinneenä. Useamman kauden mittaisia perinteitä kunnioittaen LePy taas kerran "lahjoitti" kauden avauspisteet nollakerholaiselle.
Penetrators sai selvästikin hengen päälle heti alkuunsa, ja taisteli hienosti loppuun asti napaten kauden ensimmäisen voittonsa. ToMPo-matsin tavoin kolmas jakso oli se, jossa ottelun ratkaiseva ero repäistiin. Tällä kertaa kuitenkin LePyn tappioksi.
Parhaiten pisteiden teossa onnistuivat nuoret pelaajamme Tuure Manninen 11 ja Joonas Sulonen 8.  Joonas oli myös LePyn levypallokunkku kymmenellä levyrillään.

Ottelu: HNMKY Yökoripallo - LePy
Tulos:  57-59 (13-21, 25-27, 38-52) Tulos per jakso: 13-21, 12-6, 12-24, 19-7
   Taas thilleriottelu. LePy meni reiluun johtoon ekalla jaksolla, mutta peli oli kutakuinkin tasan puoliajalla. Kolmannella jaksolla LePy repi itsensä jo 14 pisteen johtoon. Yökoris puolestaan kiri eron pariin kolmeen pisteeseen pelin lähetessä loppuaan. Tulostaululla oli jo lopulliset lukemat 57-59 ja pelikellossa enää 22 sekuntia, kun Yökoripallon Teddy Guday riisti pallon LePyn takamieheltä ja oli päästä karkuun. Alex Aladin spurttasi kuitenkin karkulaisen kiinni ja teki taktisesti aivan oikean päätöksen rikkomalla tarpeeksi kovaa lay-upia yrittänyttä vastustajaa. Rike tuomittiin EU-virheeksi.  Peliaikaa jäljellä 18 sekuntia.  Guday pistää onneksemme molemmat vaparinsa ohi. Yökoris sai jatkaa peliä sivurajaheitolla keskiviivan kohdalta, ja onnistui saamaan vielä neljä heittoakin aikaiseksi, mutta puolustuksen puristuksessa sutivat sentään kaikki yrityksensä ohi. LePylle tärkeä voitto, jolla saatiin kasvatettua sarjataulukossa rakoa jo turhan lähellä luuranneeseen putoamisviivaan.
Eniten pisteitä lepyläisistä Ilari Heinolle, 12. Tuure Mannisen ja Jussi Kilpelän saalis oli kymmenen pistettä mieheen. Kilpelän ohella Antti Karppinen oli yksi voiton takuumiehistä, tiukassa matsissa joukkueen kovin teholukema, 0,58.

Ottelu: KY-kori - LePy
Tulos:  64-55 (15-22. 36-27, 44-47)  Tulos per jakso: 15-22, 21-5, 8-20, 20-8
    Perin tyypillinen KY - LePy koitos. Vähän koreja ja tasaista vääntöä lähes loppuun asti. Tällä kertaa kylterit olivat ratkaisuhetkillä selvästi parempia, ja veivät 55-55 tasatilanteesta lopun puhtaasti 9-0.
Pistekunkkunamme Ilari Heino, 14. Alex Aladinilta erinomainen peli myös, muun muassa pari blokkia ja joukkueen korkein teholukema, 0,60.

Ottelu: LePy - LoU Basket
Tulos:  83-64 (20-13, 48-34, 65-44) Tulos per jakso:  20-13, 28-21, 17-10, 18-20
   Lohjalaiset tulivat vieraaksemme tavallista nuoremmalla ja pienemmällä kokoonpanolla.  Joukosta puuttui monta edellisvuosien runkopelaajaa. Tämän LePy hyödynsi maksimaalisesti ja kasvatti johtoaan tasaisesti koko ottelun ajan. Vain viimeinen neljännes meni niukasti parilla pisteellä vieraille.
Kentän herra ja hidalgo oli LePyn Marko Raatikka, 17 pistettä, 6 levyriä ja teholukemaksi hurja 0,92. Mikko Eloranta ja Jussi Kilpelä olivat myös taas totutun tehokkaita. Tommi Salininilta kauden paras pelinsä, kymmenen pistettä ja teholukema 0,85.

Ottelu: Kruununhaka Seamen - LePy
Tulos:  50-53  (15-11, 28-22, 38-33)  Tulos per jakso: 15-11, 13-11, 10-11, 12-20
   Syyskierros päätettiin thilleriottelulla Helsingin Urheilutalossa. Seamen nousi viime kaudella kolmoseen. LePy voitti molemmat viime kauden kohtaamiset täpärästi. Ja jälleen LePy sai napattua niukan voiton krunikalaisista. Keskinäisten matsien voitot ovat nyt LePylle 3/0. Tämän voiton turvin V/T-lukemaksemme muodostui  6/5, jolla sijoitumme nyt puolimatkan krouvissa sarjan keskikastiin.
Pistekunkkunamme jälleen Ilari Heino 17 pisteellään. Heinolta kauden paras kaukoheittoshow, kolmoset 5/10. Eloranta ja Kilpelä taas kerran tehopakkauksina, Mikon tehot 0,81 ja Jussin 0,77. Jussilla lisäksi hurjat 16 levypalloa, joista peräti 7 hyökkäyspäässä.


========================================================================