tiistai 10. tammikuuta 2017

LePy - HyPo ll 14.1.2017


Ennakkotunnelmat:
Sarjataulukkoa katsomalla voi päätellä, että tasainen matsi on tulossa. Molemmat joukkueet ovat ainakin vielä kauden tässä vaiheessa  sarjan ylemmässä keskikastissa.  Myös Voitto/Tappio-lukemat ovat kummallakin samaa luokkaa, HyPo 7/4 ja LePy 7/5.
Tasaisissa merkeissä käytiin myös syyskierroksen ottelu Hyvinkäällä, jossa isännät olivat niukasti parempia, lopputulos 66-63.
Hyvinkään matsin LePy pelasi vain seitsemällä miehellä. Eiköhän lauantain kotiotteluun saada kuitenkin sentään kutakuinkin täysi miehistö paikalle. Kilpelän Jussia tuskin kentällä kuitenkaan nähdään. Sen verran pahan näköisesti tämä tehotilastomme kakkosmies loukkaantui edelliskierroksen pelissä.
Mitenkään erityisen vakuuttavasti LePy ei ole kotiotteluissaan tälläkään kaudella esiintynyt. Usean edellisen kauden tapaan LePy on napsinut voittoja enemmän vieraissa kuin kotonaan. Tällä kaudella viidestä kotiottelustamme vain kaksi ollaan onnistuttu voittamaan.
Mutta toisaalta taas, onhan meillä sentään kolmen ottelun mittainen voittoputki menossa. Joten eipä tuo kauden kolmannen kotivoiton nappaaminen nyt mikään maailman suurin ihme pitäisi olla.
Peli Leppävaaran liikuntahallissa lauantaina 14.1.2017, parhaaseen katseluaikaan klo 12:15.

Loppulätinät:


LePy pist/lev: H.Mikola 2/7,  M.Eloranta 2/8,  J.Sulonen 18/17,  A.Aladin 6/1,  A.Karppinen 7/7,  M.Raatikka 2/2,  N.Rantio 4/6,  T.Manninen 7/8,  J.Hyytiäinen 12/6.

HyPo II pisteet: J.Putus 15,  P.Koskinen 12, J.Heino 4,  J.Malminen 0,  P.Salo 5,  H.Winter 7,  M.Blomqvist 7.

Jomppa tekaisi uransa ekan tuplatuplan LePyn miesten joukkueessa, 18 pojoa ja 17 levyriä. Onko tämä tämmöinen tuplatuplailu sitten kovinkin harvinaista herkkua jengissämme? No katsopa itse oheisesta taulukosta. Taulukko kattaa kolmosdivarihistoriamme vuodesta 2007 lähtien, jotakuinkin 210 M3D-matsia. Elorannan Mikon lukemiin on Jompalla ja kumppaneilla vielä jonkin verran matkaa. Taulukkoon on päässyt tähän mennessä 19 pelaajaa. Jaahas, kuka on sitten seuraavana vuorossa?


LePy - HyPo II matsin kuvat
====================================================================