maanantai 9. syyskuuta 2019

2019 - 2020 alkulätinät


Kauden 2019-2020 sarjamääräyksissä sanotaan, että III-divisioonan A- ja B-lohkon viimeiseksi sijoittuneet joukkueet putoavat nelosdivisioonaan. Koska B-lohkossa on tällä kaudella 13 joukkuetta, niin vielä kahdenneksitoistakin sijoittunut säilyttää kolmosdivarimandaattinsa. Jonkun verran tavallista paremmat mahdollisuudet on siis putoamiselta välttyä tällä kertaa. 
Lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsee osallistumaan kakkosdivarin nousukarsintoihin (no tästä sääntöpykälästä lienee LePyn turha murhetta kantaa).

LePy joutui lähtemään edelliskauteen kahdeksalla miehellä. Pari pelaajaa saatiin sentään vielä lisää syksyn mittaan, mutta kyllähän kymmenen pelaajan rosterin ohuus aiheutti omat hankaluutensa sitten kauden aikana. Ettei vaan olisi hieman samanlainen tilanne taaskin edessä. Uusista pelaajista ei ole vielä syyskuun alkuun mennessä juurikaan tietoa, mutta sen sijaan varmoja lähtijöitä on ainakin kaksi kappaletta.
Viime kauden teho-tilaston kakkosen ja kolmosen lähtö on melkoinen suonenisku joukkueelle. 
Karkkilan ykkösdivarijoukkueesta pari vuotta sitten LePyyn siirtynyt Santeri Ryynänen ylsi molempina kausinaan teho-tilastossa palkintosijoille. Santerin myötä joukkueesta lähtee rutkasti levypallovoimaa ja kovien koitosten kokemusta.
Toinen lähtijöistä on kahdentoista kauden ja yli kahdensadan ottelun veteraani Nikke Rantio. Hän onnistui rikkomaan uransa aikana Kartsin koulun koristelineen ja polvensa lisäksi myös muutaman ennätyksenkin.
 Niken nimissä vielä olevat kausikohtaiset ennätykset LePyn III-divaritaipaleelta:
   - 338 pistettä 
   - 121 onnistunutta kahden pisteen heittoa 
   - 87 onnistunutta vaparia 
   - 15,4 pistettä/ottelu
Niken nimissä olevat ottelukohtaiset ennätykset: 
   - 36 pistettä (jaettuna Olavi Gousevin kanssa)
   - 16 onnistunutta kakkosta
   - 12 onnistunutta vaparia (jaettuna Alex Aladinin kanssa)
   - 7 blokkia (jaettuna Mikko Elorannan kanssa)
   - 42 minuuttia peliaikaa

Ja tähän väliin sopiikin varmaan pieni triviakysymys. Mikko Elorannalla on huikea määrä erilaisia joukkueen kolmosdivariennätyksiä hallussaan, etenkin levypalloihin liittyviä. Mutta kuka pitääkään vielä halussaan ottelukohtaista hyökkäyslevypalloennätystä? 
Oikea vastaus on Jaakko Hyytiäinen, 12 hyökkäyslevyriä ottelussa Yökoripalloa vastaan 3.2.2013.


Vielä yksi tiukka kysymys. Kenellä on nimissään joukkueen vanhin enkka?
Oikea vastaus on Juha Latvala, seitsemän pallonriistoa 23.2.2008 PuHu3-ottelussa.



Kun katsoo tämän kauden joukkuelistaa B-lohkon osalta, niin ei varmaankaan mene veikkaus hirveästi pieleen, jos uskoo kovimpien porukoiden löytyvän tuolta oheisen listan alkupäästä.

Seniors, Yökoris, PuB ja luultavasti vielä LoU ja JaKaRikin lienevät korkealla sarjataulukossa kauden päättyessä. Se, millä joukkueella on sitten todellisia nousuhaluja kakkosdivariin, onkin jo toinen juttu - ei välttämättä kellään eikä millään.
Loput listan kahdeksasta joukkueesta taitavatkin sitten selvittää somasti keskenänsä nelosdivariin lähtijät. Mutta koska pelaajistoista ei ole vielä juuri minkäänlaisia tietoja, niin tälle prognoosille emme valitettavasti voi tällä kertaa myöntää edes perävalotakuuta.

Kausi alkaa osaltamme 21.9.2019 vierasmatsin merkeissä Lohjalla. Ensimmäinen kotipeli on 6.10.2019. Silloin helsinkiläisjoukkue Kuhat saapuu vieraaksemme Leppävaaraan.



================================================================================