keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Yökoripallo Knights - LePy 27.10.2019


Ennakkotunnelmat
LePy on kohdannut HNMKY:n Yökoripallo-nimellä operoivan joukkueen kuusi kertaa. Voitot ovat tasan 3-3. Basket.fi-sivustolla tosin väittävät oudonlaisesti, että voitot olisi muka 5-4 Yökoriksen hyväksi. Ovat tainneet sotkea jotain HNMKY Härät-joukkueen ja LePyn kohtaamisia tähän. Ja siltikin lukemat vaikuttaisivat oudoilta.
No oli miten oli, niin nyt alkukauden otteiden perusteella Yökoriksella  (V/T 2/3) ei vaikuttaisi olevan mitään ihan huippujengiä kasassa. Voittoja Yökoris on onnistunut nappaamaan vain häntäpään porukoilta. Kolme kohtaamista lohkon kärkipään porukoita vastaan on tuonut tulokseksi pelkkiä tappioita.
Koviakin miehistöjä on Yökoris toki ajoittain saanut jalkeille. Esimerksi keväällä 2014 heillä oli Malmilla käydyssä ottelussa tosi tiukka poppoo, joka pieksi meidätkin pahanpäiväisesti lukemin 78-40. Ja viettihän joukkue kaudet 2017-2018 ja 2018-2019 kakkosdivarissakin sentään.
LePyllä on alla hieno voitto JaKaRista edelliseltä kierrokselta. Voimme siis lähteä ihan hyvillä fiiliksillä metsästämään kauden ensimmäistä vierasvoittoamme.
Peli Malmin palloiluhallissa 27.10.2019, parhaaseen katseluaikaan klo 15:00.

Loppulätinät



LePy pist/lev: T.Salin 0/2,  I.Heino 11/0,  M.Eloranta 8/13,  J.Sulonen 11/3, R.Ranta 5/4,  Alex Aladin 15/5,  Alvar Aladin 7/5,  J.Järvinen 3/2,  A.Prachett 4/7,  J.Orkoneva 0/7,  J.Merojala 4/11.

Knights pisteet: A.Hassan 4,  T.Mayer 3,  M.Andersson 20,  Truong 0,  Grepi 5,  D.Villas Boas 7,  Groenelai 11,  S.Johansson 14,  Henry Jr. 10,  C.Dogba 14,  #31 6,  #15 2.


2019s Yökoris - LePy kuvat ja tilastot

===================================================================================