keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Punaportin Blues - LePy 22.11.2019


Ennakkotunnelmat
Tällä erää toista perättäistä kauttaan kolmosdivarissa operoiva PuB (V/T 5/3) ei ole oikeastaan koskaan pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa kakkosdivisioonassa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana joukkue on viettänyt viisi kautta kakkosessa, mutta kutakuinkin saman verran kolmosessakin.
Hämeenlinnalaisjoukkue ei alkukauden otteiden perusteella näyttäisi nytkään olevan tekemässä paluuta kakkosdivariin ihan äkkiä. Rahkeet tuntuvat toki riittävän mainiosti kolmosdivarin ylempään keskikastiin ja mitä ilmeisimmin, pohjamutiin vajonneen LePyn (V/T 1/7) voittamiseen.
No mutta hei, eihän me nyt sentään Hämikseen asti häviämään lähdetä. Emmehän toki, yllätysvoittoa vähintäänkin yritetään. Tai mitäs tässä pihistelemään, yhtä hyvin voidaan yrittää vaikka yllätysmurskavoittoa.
Edelliskierroksen ottelussaan Seniorsia vastaan LePy pelasi jo ihan mainion ensimmäisen neljänneksen. Enää pitää vaan keksiä, että miten ihmeessä monistamme saman tekemisen meiningin vielä kolmelle jälkimmäisellekin neljännekselle.
Peli Hämeenlinnassa Seminaarin koulussa perjantaina 22.11.2019, parhaaseen katseluaikaan klo 19:30.

Loppulätinät




LePy pist/lev: I.Heino 25/8,  V.Etholen 7/7,  M.Eloranta 10/18,  J.Sulonen 34/10,  Alvar Aladin 14/6,  T.Hujanen 10/16,  A.Pratchett 2/3,  L.Orkoneva 2/4.

PuB pisteet: T.Turunen 29,  M.Suonpää 0,  N.Usenko 16,  A.Ruponen 2,  I.Jacovic 8,  J.Ränkimies 8.

2019s PuB - LePy kuvat ja tilastot

====================================================================================