tiistai 9. marraskuuta 2021

Sykki Hunks - LePy 12.11.2021

 

Sykki Hunks (V/T 3/3) teki pikavierailun kolmosdivariin kaudella 2012-2013. Se visiitti ei ollut mitenkään erityisen hohdokas, yksi voitto, 21 tappiota, ja saman tien paluu takaisin nelosdivariin.
Tällä kertaa Hunks näyttää nousseen kolmoseen  ihan eri meiningillä, ja ehkä ihan eri pelimiehilläkin.
Kaudella 12-13 LePy ja Hunks olivat samassa lohkossa. LePy osallistui Hunksin kurmuuttamiseen ottamalla selvät voitot molemmista kohtaamisista. Kotona voitimme  87-71 ja vieraissa murskavoitimme 59-95.
LePyn joukkueessa on vielä jäljellä kolme veijaria tuolta pelikaudelta. Näistä Robin oli tuolloin mukana molemmissa kohtaamisissa. Robin upotti kotimatsissa komeat 22 pistettä ja vierasmatsissakin vielä 16 pinnaa.
Robin, eikä myöskään tehotilastomme kärkimies Mikko, taida tällä kertaa päästä Hunksien kaatoa yrittämään. Oivia otteita syksyn peleissä esittänyt Rahand sen sijaan taidetaan sentään saada tähän otteluun.
LePyn (V/T 2/4) osakkeita ennakkoveikkailussa heikentää pitkien pelaajiemme poissaolot. Erinäisistä syistä johtuen kaikki yli 190-senttiset äijät loistivat poissaolollaan viime viikonlopun ottelusta, jossa LePy jatkoi jo perinteeksi muodostunutta konttailuaan jumbojoukkueita vastaan. Nollakerhossa majaillut Top Gun nappasi siis kauden avauspisteensä LePyn kustannuksella.
Perjantai-illan ottelussa Hunksin osakkeita nostaa vakuuttavat otteet lohkon häntäpään porukoita vastaan. Joukkue on voittanut selkein lukemin niin Top Gunin, Dynamon kuin Lakersinkin. Kolme tappiotaan Hunks on kärsinyt lohkon kärkijoukkueita vastaan.
Peli Etelä-Haagassa perjantaina 12.11.2021, parhaaseen katseluaikaan klo 20:45.

Loppulätinät

LePy pist/lev: I.Heino 5/5,  V.Etholen 2/3,  M.Eloranta 19/11,  Alex Aladin 27/9,  T.Hujanen 12/9,  L.Orkoneva 1/4,  N.Ovaska 18/10.

Hunks pisteet: T.Pyrhönen 4, A.Hämäläinen 10, W-M.Taxell 12, K.Palotie 1, A.Janhunen 11, C-H.Väärmann 24, S.Salminen 15, J.Huhtala 10, S.Beatovic 5.

2021s Hunks - LePy kuvat ja tilastot