tiistai 19. syyskuuta 2023

HyPoll - LePy 21.9.2023


 HyPoll ja Pantterit putosivat viime kauden päätteeksi kakkosdivarista kolmoseen. Pantterit pelailee tällä kaudella kolmosdivaria A-lohkossa WB Legends nimellä. Hyvinkään Pontevan kakkosporukka pelailee B-lohkossa ja isännöi nyt tätä kauden ensimmäistä vierasotteluamme.
Hyvinkääläisten viime kaudella kakkosdivarissa keräämä 5/17 V/T-rekordi ei riittänyt sarjapaikan säilyttämiseen, mutta joukkue voitti kevätkierroksella kuitenkin esimerkiksi JaKaRin, joka puolestaan on ollut meille ylikäymättömän hankala vastustaja viime vuosina.
LePy ei ole koskaan onnistunut HyPoa kaatamaan Hyvinkäällä kolmosdivarin tasolla pelatessa, kotona sentään joskus. Vierailumme Martinhallissa ovat päättyneet HyPon eduksi 75-74 (syksy 2011), 75-64 (kevät 2015) ja 80-41 (syksy 2018).

Sekä HyPoll että LePy ovat hävinneet tämän syksyn avausottelunsa. Sarjanousija Himpulat kylvetti hyvinkääläisiä Karkkilassa lukemin 89-64. LePy puolestaan hävisi kotisalissaan KaVolle jatkoajan jälkeen lukemin 65-69.  Ensiesiintymisensä joukkueessamme suoritti peräti neljä uutta parinkympin korvilla olevaa pelaajaa. Yhteispelin hiomisessa ja aikuisten sarjan kovuuteen totuttelemisesssa riittää vielä työsarkaa.

Peli Hyvinkäällä Martinhallissa torstaina 21.9.2023, parhaaseen katseluaikaan klo 20:45.

Loppulätinät

 LePy pist/lev: M.Eloranta 6/12, R.Ranta 3/4, Alex Aladin 5/3, R.Omar 1/5, T.Hujanen 3/3, A.Pratchett 2/9, A.Pihlström 0/2, R.Jahan 12/2, J.Leppänen 2/2, S.Still 5/2, P.Omega 3/6.

HyPo pisteet: M.Sukanen 2, H.Izosa 8, P.Pirttinen 11, A.Lairi 0, J.Bitter 6, I.Blomqvist 21, J.Malminen 6, T.Turunen 19, P.Koskinen 6.

2023s HyPoll - LePy kuvat ja tilastot