Honka 3 on joukkue, josta löytyy melkoinen liuta vanhoja Korisliiga-pelaajia. Vanhoja ihan kirjaimellisestikin, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään junnujoukkue, vaan pelaajien keski-ikä huitelee varmaan jossain neljänkympin korvilla. Tällaiset kokeneet konkariporukat ovat olleet aina vaikeita vastustajia meille. Honkaakin vastaan olemme hävinneet molemmat keskinäiset kohtaamisemme. Syksyllä 2020 tuli Honkahallissa turpiin lukemin 70-63. Syksyllä 2023 isännöimme ottelua poikkeuksellisesti Viherlaakson lukion liikuntasalissa, jonka valotaululla loisti matsin loputtua 62-82 tappiolukemat. Syyskaudella Honka 3 hävisi neljä ensimmäistä peliään ja selvisi ylempään jatkolohkoon hieman rimaa hipoen. Kevätkauden joukkue onkin jo sitten aloittanut paljon vakuuttavammin, kolme ottelua, kolme voittoa. Joukkue rymistelee tällä erää kymmenen voiton putkessa. LePyllä puolestaan on alla pari tappiollista peliä. Hongalla on laittaa korin alle sen verran isoja körmyjä, että pärjäämisemme riippuu varmaan taaskin paljolti siitä kuinka kaukoheittomme onnistuvat.
Peli Honkahallissa sunnuntaina 2.3.2025, parhaaseen katseluaikaan klo 20:40.
Loppulätinät
LePy pist/lev: Alex Aladin 9/5, Alvar Aladin 5/14, R.Omar 12/6, A.Pratchett 4/2, O.Kaisti 8/7, A.Pihlström 2/8, R.Jahan 22/2.
Honka 3 pisteet: N.Juntunen 0, V.Vanjoki 2, T.Kasko 2, T.Svärd 8, I.Sirola 13, J.Suotamo 7, J-P.Väänänen 2, J.Blomster 24, T.Laitinen 14, A.Kasko 8.
2025k Honka 3 kuvat ja tilastot