lauantai 26. maaliskuuta 2016

2.4.2016 LePy - JaKaRi


Ennakkotunnelmat:

Siinä se oli.  LePyn jatkopesti kolmosdivarissa ensi kaudeksi varmistui. Porvoolainen Räppä on ollut jo jonkin aikaa varma putoaja. Nyt 26.3  pelatussa ottelussa Hukat päihitti Petäjän, ja käsittääkseni tämä tarkoittaa sitä, että toinen neloseen lähtijä A-lohkosta on nyt sitten Petäjä. LePyllä on jo yhdeksän voittoa plakkarissa, ja Petäjä voi enää maksimissaan yltää kahdeksaan voittoon, joten peli on siltä osin selvä.
Koska tuohon keikkajulisteeseen jo kerran tuli noita varoituskylttejä pläntättyä, niin annetaan niiden nyt olla siinä. Putoamisen pelko kun kuitenkin on viisauden alku näissä hommissa. Ja onhan tuossa toki muistutus myös takamiesten paikallaolon tarpeellisuudesta. Niitä kun on ollutkin vaan vaatimattomat 90-100 prosenttia LePyn  koostumuksesta viime matseissa.
Ihan ilman panosta ei ensi lauantain LePy-JaKaRi ottelua tarvitse kuitenkaan pelailla.
JaKaRi  haluaa varmaan  kuitata syyskierroksella Järvenpään ottelussa kokemansa tappion.
LePyllä puolestaan on viimeinen tilaisuus avata kotivoittojensa tili tämän kevätkierroksen osalta Leppävaaran kotihallissaan. Jo neljä kertaa peräkkäin on leppävaaralaisyleisöä "hemmoteltu" kotitappiolla, joten jo ihan vaihtelunkin vuoksi pitäisi vierailija nyt passittaa kotimatkalle ilman sarjapisteitä.

Peli Leppävaaran liikuntahallissa lauantaina 2.4.2016, parhaasen katseluaikaan klo 10:15.

Loppulätinät:

JaKaRin kolmen pisteen heitot tänään 14/37 eli kolmosten osumatarkkuus 38%. LePyn kolkit 3/25 ja 12%.

LePy pist/lev: V.Pullinen0/1,  T.Salin 5/3,  I.Heino 2/2,  M.Haji 8/1,  R.Ranta 10/6,  J.Sulolnen 5/3,  M.Eloranta 8/8,  A.Aladin 3/7,  A.Karppinen 0/5,  S.Haji 0/5,  M.Raatikka 11/2.

JaKaRi pisteet: Turunen 15,  Koukkari 23,  Keinänen 0,  Sepänmaa 8,  Mäkinen 8,  Viita 24,  Siliämaa 13.

LePy - JaKaRi kuvat 2016k 

LePy-JaKaRi_2016k
==================================================================================