tiistai 8. maaliskuuta 2016

BC Hukat - LePy 12.3.2016



Ennakkotunnelmat:

BC Hukat oli syyskauden kingi yhdeksällä voitollaan. Vain LePy ja Moving Up pystyivät vantaalaisjoukkueen syyskauden aikana yllättämään.  Hukat oli joulutauolle lähdettäessä sarjataulukon keulapaikalla.
Kevätkausi ei sitten olekaan  sujunut vantaalaisilta enää ihan yhtä rapsakasti, vasta kaksi voittoa plakkarissa seitsemän pelikierroksen jälkeen. KY-kori onkin nyt siirtynyt lohkon kärkeen, mutta Hukat on sentään vielä kakkosena.
Syksyn keskinäisen pelin LePy onnistui voittamaan äärimmäisen täpärästi. Kahdeksan sekuntia ennen loppua Robin Ranta vei LePyn pisteen johtoon onnistuneella kolmosellaan. Pelin viime hetkillä Hukat sai vielä parikin hyökkäystä aikaiseksi, mutta LePyn onneksi heittivät ohi  sekä kaksi vapariansa että viime sekunnin kolmosensa. Voitto siis LePylle numeroin 63-62.
Tuon syksyisen yllätysvoiton uusiminen tuntuu kyllä aika utopistiselta, jos LePy joutuu edelleen pelaamaan ilman pitkiä miehiään, kuten viime viikonloppuna 101 Basketball Teamia vastaan. Pelkillä takamiehillä pelatessa kun ei tahdo tuo levypallopeli oikein sujua, ja sitä myöten koko homma tuppaa menemään turhan vaikeaksi. Toivotaan nyt  kuitenkin äijiä tervehtyvän pelikuntoon sen verran, että pystyttäisiin sarjakakkonen kunnolla haastamaan.

Peli Martinlaakson koulussa lauantaina 12.3.2016 , parhaaseen pullakaffe- ja katseluaikaan klo 18:45.

M3D Kevät-Spektaakkeli !!!

Hukat on lupaillut järjestää otteluun buffettia ja hieman muutakin ekstraa, joten nyt jos koskaan on LePynkin kannattajilla hyvä syy matkustaa Vantaalle vierasmatsista nauttimaan !

Kevät-speciaalin info FB:ssa.

Loppulätinät:

Kiitokset BCHukille hienosti järjestetystä ottelutapahtumasta.



LePy pist/lev: V.Pullinen 7/2,  M.Haji 12/6,  J.Sulonen 15/8,  M.Eloranta 2/1,  J.Sarasti 8/12,  A.Aladin 4/6,  A.Karppinen 3/1,  M.Raatikka 6/11,  K.Kets 2/1.

BC Hukat pisteet:  J.Vuorela 2,  T.Pippuri 2,  S.Suomela 0,  I.Vainio 15,  J.Liukkonen 1,  T.Huuhtanen 3,  S.Mikkonen 0, M.Villik 1, N.Kuusi 3,  J.Räisänen 18,  J.Hämäläinen 0,  O.Stålhammar 25.

Hukat - LePy kuvat 2016k 

BCHukat-LePy_2016k
================================================================================