tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulutauko 2019


Meneillään on jo kolmastoista kautemme kolmosdivisioonassa. Mutta onko nyt kyseessä joukkueen viimeinen kausi tällä sarjatasolla?
Joulutauolle lähdettäessä tilanne kyllä vaikuttaa erittäin tukalalta.
Koskaan aiemmin emme ole olleet sarjataulukossa peränpitäjänä. Mutta nytpä ollaan ihan pahnan pohjimmaisena sijalla 13. Syyskauden otteluiden voittoprosentti 17 on kaikkien aikojen huonoin.
Syksyn kahdestatoista ottelusta voitettiin vain kaksi.
Huolestuttavinta kannaltamme on se, että hävisimme ottelumme kahta muuta häntäpään joukkuetta, PakVia ja Penetratorsia, vastaan. Tämä hankaloittaa tilannettamme kevätkauden osalta entisestään.
Joitain positiivisia tapauksia syyskaudelta sentään löytyy. Voitot Järvenpään JaKaRista ja Hämeenlinnan PuB:sta luovat pientä uskoa joukkueemme tekemiseen.
Tämän kauden seitsemästä uudesta pelaajastamme ei monellakaan ole kovin paljoa kokemusta tällä tasolla pelaamisesta, mutta hyviä esityksiä on heiltäkin nähty välähdyksittäin.
Tulokkaista Alvar Aladinilla on ollut päävastuu pallon ylöstuonnista. Hän on joukkueen paras koriinjohtaneissa syöttöissä.
Vili Etholen on osoittautunut tarkkakätiseksi kolmosten heittäjäksi ja rohkeaksi korilleajajaksi.
Nuori Juho Merojala on tehotilastoissamme peräti kolmossijalla 0,41 indeksilukemallansa.
Adam Pratchett on näyttänyt, varsinkin hyökkäyslevypalloissa, että mitä se kuuluisa englantilainen fighting spirit oikein merkitseekään. Toisaalta taas, ehkä osittain juuri tästä johtuen virhevaikeuksiin ajautuminen on sitten haitannut Adamin pelaamista monessa ottelussa.

Miten tästä eteenpäin?
Valmennusjohto painottaa laadukkaiden harjoitusten merkitystä, mutta Orange-tiiviin toimituskunta kaipaa ennemminkin vahvistusta pelaajistoomme.
Hänen majesteettinsa salaisen agentin, James Bondin, 007 koodi merkitsi lupaa tappaa. Meidän huippusalaisen pelaaja-agenttimme koodi 006,5 ei sentään anna aivan yhtä laajoja valtuuksia. Se tarkoittaa vain, että hänellä on korkeintaan lupa naurattaa kuulijansa kuoliaaksi. Agenttimme on kuitenkin kovasti lupaillut, että joukkueemme olisi saamassa ainakin yhden kovan luokan vahvistuksen kevätkaudelle - saas nähdä miten käy.





Tilastokärjet syyskaudella 2019 pelitapahtumittain

- pisteet: Joonas Sulonen, 149
- onnistuneet kakkoset: Alex Aladin, 53
- onnistuneet kolmoset: Ilari Heino, 33
- heittoprosentti: Tommi Salin ja Mikko Eloranta, 41,7
- onnistuneet vaparit: Alex Aladin ja Alvar Aladin, 24
- levypallot: Mikko Eloranta, 155
- heitontorjunnat: Mikko Eloranta, 15
- koriinjohtaneet syötöt, Alvar Aladin, 39
- pallonriistot: Robin Ranta, 17
- pelimiuutit: Mikko Eloranta, 320,5
- tehoindeksi: Mikko Eloranta, 0,72



Syksyn pelit pähkinänkuoressa

Ottelu #1   LoU Basket - LePy
Tulos:  76 - 71 (12-23, 35-37, 55-47) Tulos per jakso: 12-23, 23-14, 20-10 , 21-24
Ihan mukiinmenevä kauden aloitusottelu, vaikka niukka tappio olikin tuloksena. LePy oli matkassa seitsemällä pelaajalla, joista kolme uutta tulokasta.
Eka jakso oli LePyn, ja varsinkin Joonas Sulosen näytöstä. Jompan 13 pistettä kiritti LePyn 12-23 johtoon avausjaksolla. Urmo Kiveste toi LoU:n takaisin peliin vahvalla korinaluspelillään, ja puoliajalla lähdettiin enää parin pinnan johtoasemassa.
Kolmas jakso meni selvästi isäntäjoukkueelle. Päätösjaksolle LePy lähti kahdeksan pisteen takaa-ajoasemasta, mutta nousi vielä ihan LoU:n kannoille  pari minuuttia ennen peliajan loppua lukemien ollessa 72-71. Tuomo Järvisen onnistunut kolkki venytti eron neljään pisteeseen ja käytännössä ratkaisi pelin lohjalaisten eduksi.
LePyn korkeimmat tehoindeksilukemat (0,64) keräsi Mikko Eloranta, vaikka hän joutuikin pelaamaan sekä puolustus- että hyökkäyspäässä yhtä sarjan kovimmista senttereistä, Urmo Kivesteä vastaan. Joonas Sulonen ja Alex Aladin heiluttivat korisukkaa 21:n pisteen verran kumpikin. Leksa repi myös 12 levypalloa, joten hänelle siis kauden eka tuplatupla.

Ottelu #2  LePy - Kuhat
Tulos: 52 - 68  (10-19, 27-37, 37-47)  Tulos per jakso: 10-19, 17-18, 10-10, 15-21
First thing first - Kuhien pelaaja nro 7, J.Blom upotti 23 pistettä, mm. seitsemän kolmosta reilusti yli 50 prosentin tarkkuudella. Ja kun vierasjoukkueella oli vielä pituusylivoimakin puolellaan, niin LePy jäi selvästi kakkoseksi. Aladinin veljekset puuttuivat tällä kertaa kokoonpanostamme, ja se osaltaan selittää LePyn aseettomuutta tässä kauden kotiavauksessa. LePyn uusimmat tulokkaat vaikuttivat  olevan vielä melkoisen raakileilta kolmosdivariin, joten kokeneemman pelaajakaartimme hartioille näyttäisi päävastuu kauden menestyksestä näillä näkymin jäävän.
Blomin ohella myös Kuhien nro 15, parimetrinen K.Ikonen oli hankala pideltävä kotijoukkueelle. 22 pistettä tehnyt Ikonen hyödynsi pituuttaan tehokkaasti korin läheisyydessä, ja osui myös tarkasti kauempaakin.
LePyn tarkkakätisimmät olivat Ilari Heino, 13 pistettä 45 prosentin tarkkuudella, sekä Joonas Sulonen, 35 prossaa, 15 pojoa.

Ottelu #3  Kakkoskori - LePy
Tulos: 70 - 56  (17-15, 41-32, 54-42)  Tulos per jakso: 17-15, 24-17, 13-10, 16-14
Kauden avausvoittoa ei herunut vielä Keravan reissultakaan. Kakkoskorin kokeneinta kaartia edustavat "Köde" Korhonen ja "Rönni" Rönnholm olivat kotijoukkueen näkyvimmät hahmot. Mutta ihan riittävästi löytyi Kakkoskorilta tarvittaessa muitakin ratkaisijoita pitämään LePyn pyristelyt kurissa.
Selvistä loppulukemista huolimatta ottelua käytiin enimmän aikaa kuitenkin varsin tasaisissa merkeissä. Peli oli vielä tasan lukemissa 24-24. Ratkaiseva ero Keravan eduksi syntyi surkeasti sujuneen kymmenminuuttisen aikana toisen neljänneksen puolivälin ja kolmannen neljänneksen alkupuolikkaan välissä.
Ottelussa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan riittämmin.  Katsojakin oli mukavasti paikalla, ja vaikuttivat tyytyväiseltä näkemäänsä. Varsinkin kun kotijoukkue pystyi kääntämään pelin edukseen. LePyn osalta vauhdista piti huolta varsinkin Aladinin veljekset ja tapansa mukaan liukkaasti nopeita hyökkäyksiä päätellyt Joonas Sulonen. Alvar Aladinilta todella sähäkkä esitys tässä toisessa LePy-ottelussaan, tuloksena 10 levypalloa ja 6 pistettä. Isoveli Alex puolestaan hämmästyttti yleisöä huikealla eurosteppailullansa. Leksalta kuusi railakasta korilleajoa, tuloksena kuusi komeaa koria. No itse asiassa pari Leksan ajoista jumittui jo heti alkumetreillä H.Haapasalon isoon kainaloon ja pallon menetykseen. Mutta kaiken kaikkiaan vahva esitys Leksalta jälleen, teholukukin joukkueen korkein, 0,81.
Uusista pelaajistamme parhaiten kovaotteisen vastustajan kyydissä pärjäsi Adam Pratchett. Englantilaisvahvistuksemme avasi pistetilinsä LePyssä viimeistelemällä ottelussa 6 pistettä.  Hän esitti myös pari heitontorjuntaa, nappasi 5 levypalloa ja pari riistoakin.

Ottelu #4  LePy - JaKaRi
Tulos: 85 - 76  (14-22, 33-36, 63-58)  Tulos per jakso: 14-22, 19-14, 30-22, 22-18
No tulihan se kaivattu kauden avausvoittokin sieltä viimein, tosin vaikeimman kautta. JaKaRi karkasi heti alussa 0-10 johtoon. Järvenpääläisjoukkueella oli taas kerran laittaa kehiin valtakunnallisista pääsarjoista kokemusta omaavia pelaajia, jotka vaikuttivatkin aluksi tekevän mitä tahtovat. Mutta LePy nykäisi katsojien yllätykseksi 13-0 jakson heti toisen neljänneksen alkuun ja siirtyi jo 27-22 johtoon. Puoliaikatauolle lähdettiin kuitenkin vielä JaKaRin johtaessa lukemin 33-36. Kolmannen neljänneksen loppuvaiheilla peli oli vielä lähes tasalukemissa 54-53. Sen jälkeen LePy sai kasvatettua johtoaan pikkuhiljaa ja sai pidettyä vierasjoukkueen pyristelyt kurissa napaten lopulta maukkaan yllätysvoiton yhdeksän pisteen turvin.
Mikko Eloranta ei ollut kolmessa aiemmassa ottelussamme loistanut mitenkään erityisemmin. Tasaisen varmaa suorittamista jo alkukaudestakin toki. Mutta nyt nähtiin taas Mikkoa parhaimmillaan, 16 pistettä, 22 levypalloa ja häikäisevä tehoindeksilukuma 1,35. Tuo lukema on jo sellainen, ettei vastaavaa ole montaa tilastohistoriamme aikana nähty. Alussa pitkään sihtiään hakenut Ilari Heino nousi lopulta yhdeksi ottelun sankariksi upotettuaan lopulta kuusi kolmosta. Aladinin veljesten peliä ja varsinkin yhteispeliä oli ilo seurata. Alex ja Alvar pörräsivät JaKaRi-puolustuksen seassa, kulunutta mutta  kuvaavaa ilmaisua käyttäen, kuin herhiläiset. EBT:n kasvatti, 19-vuotias Juho Merojala suoritti ensiesiintymisensä joukkueessamme pelaten järkevästi ja rauhallisesti. Juhon kaukoheitot olivat vielä vähän hakusessa, mutta korin läheisyydestä syntyi kuusi pistettä ja levypallojakin tarttui hyppysiin ihan mukavasti. Teholukema nuorelle tulokkaalle mainio 0,52.

Ottelu #5  HNMKY Yökoripallo Knights - LePy
Tulos:  96 - 62 (28-18, 53-27, 68-37)  Tulos per jakso: 28-18, 25-9, 15-10, 28-25
Vauhdikas ottelu, jossa vauhdista huolehti kuitenkin pääasiassa kotijoukkue. Ainakin kahden ensimmäisen neljänneksen osalta. Yökoripallon heitot upposivat ja korilleajot onnistuivat, LePyn ei. Kaksi jälkimmäistä jaksoa mentiinkin sitten kutakuinkin kori korista tahdilla. LePy teki itse asiassa kotijoukkuetta enemmän pisteitä viimeisellä neljänneksellä, mutta kokemattomilta pöytäkirjanpitäjiltä jäi kuusi LePyn pistettä merkkaamatta, ja niinpä tämäkin jakso sitten kirjattiin hävityksi.
Kun ottelu hävitään 34 pisteellä, niin on selvää, ettei onnistujia ollut  joukkueessamme montaakaan. Parhaiten oman tasonsa pystyivät säilyttämään Mikko Eloranta ja Robin Ranta. Myös vasta toista kertaa joukkueessamme esiintyneeltä Juho Merojalalta aika hyvä peli myös. Varsinkin hänen nappaamansa kuusi hyökkäyslevyria oli kova suoritus. Alex Aladin haeskeli kadoksissa ollutta heittojyväänsä kolmen jakson ajan, mutta upotti sitten neljännellä jaksolla peräti seitsemän kakkosta, videotallenteen mukaan ainakin. Tulos sivuaa LePyn III-divariennätystä, joka on Nikke Rantion nimissä. Nikke upotti seitsemän kakkosta viimeisellä jaksolla El Tahto-ottelussa keväällä 2011.

Ottelu #6  LePy - BC Hukat
Tulos: 51 - 78  (12-20, 29-39, 35-54)  Tulos per jakso: 12-20, 17-19, 6-15, 16-24
Ennakoin alkukauden edesottamuksien perusteella, että tästä saattaisi tulla varsin tasainen ottelu. No jotain tasaista ottelussa tosiaan olikin. Nimittäin aika tasaisesti tuli turpiin joka erässä. Tylyjä loppulukemia selittää osaltaan LePyn surkea kolmosten osumatarkkuus, kolkit vain 1/21. Ei Hukatkaan mitenkään poikkeuksellisen hyvin kolmosia upotellut. Mutta viimeistelivät sitten sitäkin paremmin lähietäisyydeltä ja puolimatkasta. LePyn ei myöskään saanut suljettua vantaalaispelaajia puolustuslevypallotilanteissa tarpeeksi tehokkaasti. Hukka-pelurit pääsivät nostamaan pallon koriin hyökkäyslevypalloista seitsemän kertaa. LePy (Robin) onnistui vastaavassa tempussa vain kaksi kertaa.
LePyn joukkuekohtainen teholukema jäi kauden alhaisimmaksi, 0,25. Mikko Eloranta oli ainoa pelaajamme, joka ylsi kiitettäviin tehoihin 0,83 indeksilukemallaan. Robin Ranta oli hieman yllättäen levypallokunkkumme yhdellätoista levyrillään. Hukkien Villik oli ottelun pistekunkku 17:llä pisteellään, ja LePyn Alex Aladin sitten hyvänä kakkosena, 16 pistettä 42 prossan tarkkudella upotettuna.

Ottelu #7  Tapiolan Otso - LePy
Tulos: 74 - 63  (20-9, 40-22, 55-44)  Tulos per jakso: 20-9, 20-13, 15-22, 19-19
Otso kuuluu niihin harvoihin B-lohkon joukkueisiin, joiden voittaminen ei pitäisi olla mahdoton tehtävä nykykuntoiselle LePyllekään. Mutta ei ainakaan tällä kertaa voitto ollut edes ihan lähelläkään. Otso hankki reilun kymmenen pisteen johdon heti pelin alkuminuuteilla, piti johtonsa samansuuruisena loppuun asti. Mikko Eloranta oli tällä kertaa mukana vain valmentajan roolissa, vaikka hänen pelipanostaan oltaisiin todellakin taas kaivattu kipeästi.
Vili Etholen nakutti tarkoilla kaukoheitoillaan 14 pistettä ja oli joukkueemme positiivisin yllättäjä.
Tässä ottelussa joukkueessamme debytoi uusin vahvistuksemme, Dominik Leisi. Hän on jo seitsemäs uusi pelaajamme tällä kaudella. Kaikki seitsemän tulokasta pelasi tässä ottelussa. Täydellä 12:n miehen joukkueella oltiin siis matkassa, kun viisi veteraanipelaajaammekin oli mukana kokoonpanossa.
Espoon Suurpellossa sijaitsevan Opinmäen koulun liikuntatila oli todella iso ja hieno. Ehkä liiankin iso meille. Pelaajillamme taisi olla hieman vaikeuksia löytää sopivia kiintopisteitä, ja se saattoi olla syynä lukuisiin karkeisiin ohiheittoihin.
LePyn yhteinen tehoindeksilukema, 0,343, oli tällä kaudella tutuksi tullutta tasoa, eli aika vaatimatonta sellaista. Mutta, jos tarkastelemme kuinka tulokkaamme pärjäsivät tehotilastoissa vanhempiin pelaajiimme verrattuna, niin keltanokat vetivät kyllä tällä kertaa pidemmän korren.
Viisi veteraaniamme sai peliaikaa yhteensä 118 minuuttia (ka. 23,6 min), ja seitsemän tulokastamme sai 82 minuuttia (ka. 11,7 min). Veteraanit saivat yhteensä aikaiseksi 17 nettotehopistettä, tulokkaat 50,5. Veteraanien  tehoindeksien keskiarvo oli 0,144, tulokkaiden 0,616.

Ottelu #8  LePy - Seniors
Tulos: 51 - 84 (26-21,  34-46, 45-71)   Tulos per jakso: 26-21, 8-25, 11-25, 6-13
Ensimmäinen neljännes sujui LePyltä hienosti. Muut neljännekset ei. Kohta voidaan jo alkaa puhua jonkinmoisesta Seniors-kammosta. Voitot keskinäisistä otteluistamme on jo LePyn kannalta murheellisesti 8-1 Seniorsin hyväksi.
Kaksitoista pistettä upottanut Alex Aladin oli pelaajistamme ainoa, joka pääsi yli kymmenen pisteen. Leksa oli myös LePyn tehokkain pelimies 0,44 indeksilukemallaan.

Ottelu #9  Punaportin Blues - LePy
Tulos:  63 - 104  (11-23, 21-48, 43-79)   Tulos per jakso: 11-23, 10-25, 22-29, 20-25
Neljän ottelun mittainen tappioputkemme saatiin yllättäen katkaistua sarjataulukossa kaukana edellämme olevan PuB:n kustannuksella. Kahdessa edellisessä pelissä LePyllä oli kummassakin vain yksi hyvin sujunut neljännes. Nyt LePy pelasi ensimmäisen kerran tällä kaudella kaikki neljä jaksoa hyvin. LePyn selkeää voittoa selittää osaltaan se, että Punaportin Blues oli saanut jalkeille vain kuusi pelaajaa. Isäntäjoukkueen kokoonpanosta oli poissa iso liuta avainpelaajia, mm. pääsarjatasollakin pelailleet Lassi Utrio, Ari Lehtola ja Joe Nurmio.
Jos oli vastustaja heikoimmillaan, niin LePy puolestaan tuntui olevan kauden parhaassa vireessään. Alvar Aladin teki joukkueemme 3-divariaikakauden uudeksi koriinjohtaneiden syöttöjen ennätyslukemaksi 10. Aiempi ennätys oli yhdeksän syöttöä, Markus Konkari syksyllä 2011 El Tahto-ottelussa, ja Robin Ranta keväällä 2018 EBT3-ottelussa. Koko joukkueen yhteinen koriinjohtaneiden syöttöjen määrä, 30  kappaletta, lienee jonkinmoinen ottelukohtainen ennätys sekin. Joonas Sulonen hätyytteli yhden ottelun piste-ennätystä upottamalla 34 pistettä. Tätä enemmän, 36 pistettä,  ovat skoranneet vain Olavi Goussev ja Nikke Rantio kymmenisen vuotta sitten. Jompan 34 pistettä oikeuttaa jaetulle kolmossijalle Goussevin kanssa, jolla on myös 34:n pisteen saalis kevätkauden 2009 Ravens-ottelusta.
Suurimmasta yllätyksestä vastasi kuitenkin ensimmäistä kauttaan joukkueessamme pelaava Teemu Hujanen. Syksyn aiemmissa otteluissaan hieman vaisusti esiintynyt Teemu kirjautti uutena jäsenenä nimensä tuplatupla-listaamme repimällä huikeat 16 levypalloa, ja upottamalla 10 pistettä. Teemun tehoindeksilukemaksi muodostui erinomaista tasoa edustava 0,90. Mahtavat teholukemat keräsivät myös Joonas 1,06, Alvar 1,02, sekä Mikko Eloranta 0,97.

Ottelu #10  LePy - Pakilan Visa I
Tulos: 73 - 76  (22-23, 43-42, 54-56)    Tulos per jakso: 22-23, 21-19, 11-14, 22-23
Perinteet velvoittavat. Taas, ties monenko kerran viimeisen viiden vuoden aikana, jumbosijalla majaillut nollakerholainen nappasi kauden ensimmäiset sarjapisteensä LePyn kustannuksella. Ennakkoarvioissa toki osattiin odottaa tasaista ottelua 0/9 V/T-rekordilla vieraaksemme saapunutta PakVia vastaan - ja sellainen tosiaan saatiinkin. PakVi käänsi tiukan ottelun voitoksensa osumalla lopussa kaukoheitoissaan paremmin kuin LePy.
Ei LePy mitenkään erityisen huonosti pelannut, mutta vastustaja vaan oli himpun verran taitavampi ja tarkempi ottelun loppuhetkillä.
LePyn MVP oli Joonas Sulonen, joka teki 23 pistettä. Jomppa upotti neljä vaparia sadan prosentin tarkkuudella, ja pelitilanneheitot 9/13, 69 prosentin tarkkuudella.

Ottelu #11  MuKi III – LePy
Tulos:  103 – 66  (25-11, 45-27, 74-40)  Tulos per jakso: 25-11, 20-16, 29-13, 29-26
Ottelun lopputulos oli hyvin etukäteiskaavailujen kaltainen. Lohkon kakkosena majaileva MuKi ei antanut mitään mahdollisuutta sijalla 12 rämpivälle LePylle. MuKin pelaajistossa löytyy omien 19v junnujen lisäksi kokemusta niin korisliigasta kuin 1-divaristakin sekä jokunen kokenut konkari WB-Panttereista. Varsinkin kaukoheitossa isäntäjoukkue oli ihan omaa luokkaansa. MuKi upotti 17 kolmosta, kun LePy onnistui vain kuusi kertaa kolmosen viivan takaa  21:llä yrityksellään.
Jotain positiivista ottelussa saattoi sentään havaita rumista loppulukemista huolimatta. Ensimmäisen kauden tulokkaissamme oli taaskin monta onnistujaa. Vili Etholen, Teemu Hujanen ja Juho Merojala upottivat pelitilanneheittonsa kiitettävällä tarkkuudella. Alvar Aladin ajeli rohkeasti korille ja upotti tienaamansa vapaaheitot tarkasti, 7/8. Allu oli myös joukkueemme pistekunkku 14 pisteellään.

Ottelu #12  LePy – Malmi Penetrors
Tulos:  63 – 70  (25-18, 31-38, 54-56)   Tulos per jakso: 25-18, 6-20, 23-18, 9-14
Syyskausi päätettiin jännityksen täyteisen jumbofinaalin merkeissä. Ottelussa oli panoksena sijat 12 ja 13. Valitettavasti olimme tässä B-lohkon häntäpään valvojien keskinäisessä mittelössä se tappion kärsinyt osapuoli, ja sijoituksemme on nyt sitten se kaikkein pohjimmainen, elikäs kolmastoista. Nelosdivariin putoajan paikalla siis ollaan joulutauolle lähtiessä.
Ottelun alku näytti kannaltamme todella hyvältä. Malmilaiset olivat liikkeellä vain kuudella pelaajalla. Penetrators tuntui jäävän LePyn kyydistä heti alkuunsa. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen peli oli jo 16-3 LePylle. Avauskympin loppuminuutit sujuivat kuitenkin vierailta jo selvästi paremmin, ja ensimmäiaselle pikkutauolle mentiin LePyn johtaessa enää seitsemälle pisteellä.
Toinen neljännes, ja varsinkin sen alku, oli meille todella synkkä. LePyltä kului reilut seitsemän minuuttia jakson avauspisteiden tekoon. Kolmas jakso ja varsinkin neljännen jakson alkupuoli oli LePyn kannalta taas parempaa tekemistä. LePy oli hilautunut jo 62-60 johtoon viisi minuuttia ennen loppua, mutta sitten korintekomme hyytyi taas täysin. Vieraat tekivät vielä kymmen pinnaa LePyn saadessa enää vain yhden pisteen aikaiseksi. Penetratorsin Rasmus Eerikäinen vetäisi sankarin viitan harteillensa tehden loppuhetkillä yhdeksän pinnaa kovilla yksilösuorituksillaan.
LePyn kovimmat teholukemat keräsi Mikko Eloranta, 0,65. Pisteiden teossa kunnostautui parhaiten Vili Etholen 14, ja Joonas Sulonen 13. Myös Adam Pratchettin kuusi pistettä vajaan viiden minuutin peliajalla on maininnan arvoinen suoritus. Valitettavasti vaan Adam joutui taas aivan liian nopeasti virhevaikeuksiin.