maanantai 6. tammikuuta 2020

LePy - LoU Basket 12.1.2020


Ennakkotunnelmat
 Syyskausi sujui joukkueemme osalta huonosti - huonoimmin kuin koskaan. Siitähän ei pääse yli eikä ympäri. Näin kevätkauden kynnyksellä lähtökohdat sarjassa säilymiseen eivät voisi olla paljoa tätä huonommat. LePy on B-lohkossa peränpitäjänä 2/10 V/T-rekordillaan. Tilannetta pahentaa vielä sekin, että hävisimme kaksi kannaltamme tärkeintä ottelua, eli PakVi- ja Penetrators-matsit.
Kaudella 2017-2018 saatiin ongelmista jo jonkinmoinen varoitussignaali, kun LePy kahlasi syksyn 2/8 rekordilla. Keväällä 2018 LePy voitti sitten sentään viisi peliä kymmenestä ja vältti nelosdivariin putoamisen ainakin sillä kertaa. Yksi iso tekijä, useammassakin noista viidestä kevätkierroksen voitosta, oli Jonatan Lygdman. Jonatan liittyi joukkueeseen vasta joulukuussa, mutta osoittautui varsin nopeasti kovan luokan vahvistukseksi. Tehoindeksilukemalla 0,61 Jonatan nappasi kolmossijan joukkueen sisäisessä tehopörssissä.
Nyt olisi taas huutava tarve tuollaiselle vastaavalle piristysruiskeelle. Joku yhden tai kahden matsin voittaminen keväällä ei tule riittämään sarjapaikan säilyttämiseksi. Pahimmat kilpailijamme, Penetrators, PakVi ja JaKaRi, tulevat napsimaan jokusen voiton nekin, joten vähintäänkin kolme-neljä ottelua olisi LePynkin pystyttävä vielä voittamaan. LePyn kannattajille tulee siis runsaasti jännitettävää pitkälle kevääseen asti. Mikäs sen mukavampaa - ja ikävämpää. Mieluumminhan sitä jotain sarjanousun yrittelyä jännittäisi.
Kevätkautemme käynnistyy Lohjan Urheilijoita (V/T 12/0) vastaan. Syksyn kohtaamisessa Lohjalla pärjäsimme yllättävänkin hyvin. Niukahko tappio oli kuitenkin tuloksena lukemin 76-71. Tätä tiukemmin on tällä kaudella lohjalaisille pystynyt pistämään kampoihin vain MuKi ja Seniors.
Tässä kevätkauden avausottelussamme ei sarjapisteiden nappaaminen voisi paljoa tiukemmassa olla, kotikenttäedustamme huolimatta. LoU on voittanut vierasottelunsa keskimäärin 23 pisteen marginaalilla. Lohjan Urmo Kiveste on yksi sarjan kovimmista pelimiehistä, vahva ja tehokas korin alla, kaiken lisäksi myös tarkka kaukoheittäjä tarvittaessa. LePy ei ole tainnut koskaan voittaa LoU:ta, kun Kiveste on ollut pelissä mukana.
Peli Leppävaaran liikuntahallissa 12.1.2020, parhaaseen katseluaikaan klo 14:20.


Loppulätinät



LePy pist/lev: I.Heino14/0,  V.Etholen 10/0, M.Eloranta 0/9,  J.Sulonen 9/2,  Alex Aladin 21/7,  Alvar Aladin 9/6,  T.Hujanen 3/7,  A.Pratchett 0/3,  D.Leisi 2/4,  O.Kaisti 17/5.

LoU Basket pisteet: T.Järvinen 13,  U.Kiveste 27,  M.Kosonen 3,  A.Nieminen 5, S.Lindrorh 9,  S.Tiainen 22,  T.Pyrhönen 7,  A.Kallio 0,  R.Kurki 3,  J.Nevander 5.

2020k LePy-LoU kuvat ja tilastot 
==================================================================================